
Sarjayrittäjä Lauri Salovaaran isännöimässä keskusteluohjelmassa käydään läpi exitin tehneiden ihmisten kanssa sitä, kuinka se oikein tehtiin. Ohjelmassa kuullaan muun muassa Netsille myydyn Paytrailin perustaneen Lennu Keinäsen, pääomasijoitusyhtiö Bocapin perustaneen Julianna Borsoksen sekä JOT Automationin listanneen teollisuusneuvos Jorma Terentjeffin tarinat. Ohjelmasarja vastaa kysymyksiin: Miten yritys rakennettiin myyntikuntoon? Kuinka aloite myynnistä tehtiin? Miten itse kaupat sovittiin? Useimmissa jaksoissa on mukana myös asiantuntijakeskustelija. Suplasta saatavilla olevassa sarjassa kuullaan 12 tarinaa. Ensimmäinen jakso kuullaan 8.3.2019, ja uusi jakso julkaistaan perjantaisin. Viimeinen jakso on tarjolla 24.5.2019 alkaen.
Suomen Ekonomit on podcastin yhteistyökumppani.
Lauri Salovaara on median moniottelija ja sarjayrittäjä. Vuonna 1996 alkaneen mediauran lisäksi Salovaara on perustanut viisi yritystä ja on tällä hetkellä mukana kahdeksassa. Aiemmin hän on ajanut yhden yrityksistään alas ja myynyt omistuksensa toisesta. Ohjelmasarjan tuottaa Salovaaran mediayhtiö Illan Isäntä Oy.
Aikataulu
pe 8.3. Lennu Keinänen pe 15.3. Anne Urrila ja Hanna-Liisa Järvinen
pe 22.3. Jorma Terentjeff
pe 29.3. Julianna Borsos
pe 5.4. Arto Pelander
pe 12.4. Katri Koli ja Jari Jokinen
pe 19.4. Artturi Tarjanne
pe 26.4. Mikko Haapala
pe 3.5. Julkaistaan lähiaikoina
pe 10.5. Manu Mesimäki ja Juhani Nokela
pe 17.5. Juuso Enala
pe 24.5. Aarne Aktan