Yksinäni puurtava hyeena, joka elää raadoista. Näin määrittelee itsensä kirjailija Reijo Mäki.
Hän on koko uransa ajan kulkenut oma polkuaan, johon ei kuulu taide- ja kulttuuriammattilaisille yleinen, niin sanottu vihervasemmistolainen, ajattelu. Vares-dekkarien isä on päinvastoin kritisoinut yleistä kaanonia ja ”sallittua” ajattelua.
Tällä reseptillä hän on noussut 2000-luvun suosituimpien kotimaisten kirjailijoiden joukkoon. Hänen kirjojaan on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Varekset ovat valloittaneet myös ulkomailla, ja niiden pohjalta on tehty lukuisia elokuvia ja näytelmiä.
Jo kolmisenkymmentä teosta julkaissut Mäki opiskeli ekonomiksi ja työskenteli kymmenen vuotta perinteisellä kauppatieteilijän uralla. Hänellä on syynsä uskoa, miksi ekonomin koulutus on dekkarikirjailijalle varsin osuva tausta. Mutta siitä lisää myöhemmin, sillä kirjailijuus oli valettu häneen jo lapsena.
Ekonomin koulutus ei paljoakaan muuttanut maailmankuvaani.
– Päätös, että isona kirjailijaksi syntyi jo kymmenvuotiaana. Olen lähtöisin pienestä maalaiskylästä Siikaisista, ja sielläpäin oli nassikalla silloin tasan kaksi harrastusvaihtoehtoa: jalkapallon potkiminen ja kansakoulun kirjasto. Olin innokas molemmissa aktiviteeteissa, mutta kirjoittamista aloin treenata ihan tosimielellä jo varhain. Sinikantisiin vihkoihin ilmestyi hurjia inkkaritarinoita, Mäki kertoo.
Lukiossa Mäelle alkoi vahvistua huomio, että kirjoittaminen saattaa ehkäpä olla hieman epävarma ammatti. Ekonomin tutkinto alkoi kiinnostaa aina vain enemmän.
– Ekonomin koulutus ei paljoakaan muuttanut maailmankuvaani. Aina olen uskonut markkinatalouteen ja länsimaiseen demokratiaan.
”Tiettyjä porukoita haluan ärsyttää”
Teinivuosina hän oli napit vastakkain totisten taistolaistoverien kanssa. Ehkä jonkinlaisena muistumana siitä Mäki irvailee lähes jokaisessa kirjassaan Jussi Vareksen ja tämän baaritiskikumppanin, novellikirjailija Luusalmen, suulla ”nykyhipstereiden hykerryttävää oikeamielisyyttä, jonka takana luuraa huonosti kätketty ja tunkkainen tekopyhyys”.
– Kirjani syntyvät aktiivisesta maailman tarkkailusta ja ihmisten ihmettelystä – uteliaisuudesta. Aina ja kaikkialla kärpäspaperiini tuppaa tarttumaan monenmoista käyttökelpoista töhnää. Minulla on myötäsyntyinen taipumus nähdä asioiden absurdeja puolia. Tätä kautta tarinoihini ujuttautuu niihin aina oleellisesti kuuluva huumori, joka on monesti tarkoituksellisenkin pisteliästä. Tiettyjä porukoita ja aatesuuntia haluan ärsyttää. Kaikki maailman uskonnot, tasapuolisesti, saavat ansaitsemansa käsittelyn. Ja yhtä lailla tietyt kotimaiset poliittiset ilmiöt. Olen usein todennut, että meikäläisellä ei ole isompaa pyrkyä koko kansan rakastamaksi kertojaksi”, Mäki kommentoi.
Mäki taitaa todistaa vanhan myytin siitä, että sellaiseen ihastutaan, joka ei pyri olemaan rakastettava.
Suomen kulttuurielämä elää ja hengittää pitkälti naisten varassa.
– Kustantajani Otava on joskus tehnyt tutkimuksia dekkareiden lukijoista, ja tällainen tieto on tullut pintaan, että enemmistö lukijoistani on naisia. Joku voisi tätä tulosta hiukan hämmästellä, mutta selitys on tietenkin se, että naiset lukevat paljonkin enemmän kuin miehet. Kaikki kunnia heille siitä. Muutenkin Suomen kulttuurielämä elää ja hengittää pitkälti naisten varassa. He ovat enemmistönä niin kulttuurin tekijöissä kuin kuluttajissakin.
Hän ei osaa eritellä, miksi hänen kirjansa ovat niin suosittuja. Kenties huumorilla on osansa.
– Huumori tosin on juttu, joka jakaa ihmisiä. Se mikä naurattaa toisia, ei toimi toisille. Esimerkiksi Punavuori-Kallio-akselilla tuomio on: We are not amused.
”Monille tämä on tärkeä mauste elämässä”
Mäki on nähnyt koko dekkarikirjallisuuden kaaren. Kun hän aloitti 1980-luvulla, suomalainen dekkari oli sivuraiteella, marginaalissa. Matti-Yrjänä Joensuu oli ainoa poikkeus. Silloin ei myöskään ollut Nordic Noir -ilmiötä, joka on viime vuosina nostanut pohjoismaista useita dekkarikirjailijoita maailmanmaineeseen.
Aiemmin kirjojen ostajille kelpasi lähinnä anglosaksinen jännitys. Mutta sitten, vuosituhannen vaihtuessa, alkoi dekkaribuumi. Iso joukko suomalaisia kirjailijoita myi kymmeniätuhansia niteitä likimain joka vuosi. Nyt suurin innostus on laantunut, ja internet nappaa yhä suuremman osan ihmisten vapaa-ajasta. Se rokottaa tietenkin kirjallisuuden myyntiä.
Dekkareilla on kuitenkin ikioma, uskollinen harrastajakuntansa. Dekkaristeilla on Suomessa oma seura ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä laadukas lehti nimeltä Ruumiin kulttuuri. Joka vuosi iso joukko alan harrastajia kokoontuu kirjamessuille.
– Hyvin monille ihmisille tämä juttu on tärkeä mauste elämässä. On aina palkitsevaa tavata heitä livenä. Varsinkin kesäloma-aikaan Vares-faneja hakeutuu todella paljon Vareksen kantakapakan eli Uuden Apteekin oluthanojen äärelle. Siellä on tullut käytyä heidän kanssaan muutamakin mielenkiintoinen keskustelu.
Kyllä kirjoissani on nähtävissä tietynlainen yhteiskunnallinen agenda.
Suosio tuo kirjailijalle väistämättä vaikutusvaltaa. Jokaisessa Vares-kirjassa kommentoidaankin maailman menoa – usein suorasukaisesti ja sarkastisesti. Mäelle on tärkeää, että hänen kirjoistaan löytyy myös tämä aspekti.
– Kyllä kirjoissani on nähtävissä tietynlainen yhteiskunnallinen agenda, joka kulkee läpi koko tuotannon. En olisi ikinä jaksanut rakentaa kolmeakymmentä Vares-tarinaa vain siltä pohjalta, että okei, pykätäänpä nyt taas seuraava murha-arvoitus.
Uransa alkuvaiheessa Mäki ehti työskennellä kymmenen vuotta pankissa yritysrahoituksessa. Nämä vuodet näkyvät hänen tarinoissaan.
– Ekonomitaustastani on ollut hyötyä siinä, että talouden lainalaisuudet ja kommervenkit ovat aika hyvin hallussa. Rikollisuuden yksi merkittävimmistä motiiveistahan on aina ollut raha.
Teksti: Eeva-Kaisa Tarkkonen
Kuva: Lehtikuva
Artikkeli on julkaistu Ekonomi-lehdessä 3/2019.