
”Kyllin työstä saa sellaisen monipuolisen paketin tärkeää työkokemusta, jota on vaikea samalla tavalla kootusti muusta työstä saada. Joustavuuden ja työn itsenäisen luonteen vuoksi se on myös varsin näppärästi opintojen oheen sovitettavissa. Lisäksi työrupeamasta jää käteen elinikäinen ystäväporukka, rutkasti rohkeutta ja laaja verkosto ponnahduslaudaksi tulevaan.” Kylli 2018-2019
”Kyllin duuneissa toimintaa pääsi suunnittelemaan ja toteuttamaan itsenäisesti, vapaasti ja pitkäjänteisesti. Koska Kyllin toimintakautta ei ole ajallisesti rajattu esim. yhteen kalenterivuoteen, oli toimintaa mahdollista kehittää myös oman osaamisen kasvaessa” Kylli 2014-2015
”Ekonomien kautta pystyi tutustumaan myös hyvin laajaan kirjoon ihmisiä, opiskelijoista yhdistystoimijoihin ja yrityselämän edustajiin. Oikeastaan vasta myöhemmin pysty näkemään, kuinka erilaiset taustat, katsantokulmat ja kokemukset olivat hyödyksi laajentamaan omaa ajattelua.” Kylli 2009-2010
Näin aiemmat kylteriyhdyshenkilöt eli ”kyllit” ovat kuvailleet työtään oman yliopiston kylterien linkkinä Suomen Ekonomeihin, kyllin ominaisuuksia sekä tehtävän hyötyjä tulevaan. Tunnistatko itsesi? Haluaisitko sinäkin päästä vapauttamaan potentiaalisi ja tekemään merkityksellistä työtä yhdessä meidän kanssamme? Siinä tapauksessa voit olla etsimämme ”kylli”.
Työtehtäviisi kuuluu kyltereiden asiakaskokemuksen kehittäminen sekä Suomen Ekonomien tunnettuuden ja jäsenhankinnan edistäminen. Markkinoinnin, viestinnän ja tapahtumatarjonnan suunnittelussa ja toteuttamisessa agendallasi korostuu tiedonvälitys opiskelijoille edunvalvontaan ja työelämäkysymyksiin liittyen. Teet tiivistä yhteistyötä Ekonomien asiakaskokemustiimin, muiden kyllien sekä Preemion ja Pohjois-Savon Ekonomien kanssa.
Kylteriyhdyshenkilön työ on osa‐aikainen ja sopii mainiosti tehtäväksi opintojen oheen. Työtä tehdään yliopiston lukukausien aikana (elokuu-toukokuu) keskimäärin 40 h/kk. Työsuhde solmitaan toistaiseksi voimassaolevaksi. Työ alkaa 1.4.2021 tai sopimuksen mukaan. Työhön kuuluu ilta‐ ja viikonlopputyötä sekä matkustamista.
Odotamme sinulta:
- kiinnostusta kylterien ja ekonomien edunvalvontatyöhön
- kiinnostusta asiakaskokemuksen kehittämiseen
- esiintymistaitoa
- myynti- ja markkinointihenkisyyttä
- oma‐aloitteisuutta, määrätietoisuutta ja luovuutta
- itsenäistä työotetta
- opiskelijatoiminnan tuntemusta sekä Suomen Ekonomien opiskelijajäsenyyttä
- läsnäoloa yliopistolla sekä halua ja kykyä rakentaa verkostoja kylterien piirissä.
Lähetä hakemuksesi ja cv:si viimeistään 7.3.2021 osoitteeseen kyllihakemukset@ekonomit.fi.
Haun ensimmäinen kierros toteutetaan videorekrytointijärjestelmän avulla. Jatkohaastattelut järjestetään pääsääntöisesti etäyhteyksien kautta Teams-yhteydellä.
Lisätietoja tehtävästä voit kysyä nykyiseltä kylliltä Justiina Järventaus (elli-justiina.jarventaus@ekonomit.fi, puh. 040 413 4478) tai esihenkilöiltä Tanja Hankia (puh. 050 3012 664) ja Salla Grönholm (puh. 040 515 9491).