Mitä vuoden mentorointiohjelma sisältää?

Suomen Ekonomien mentorointiohjelman kulmakiviä ovat huolellisesti tehty toiveiden mukainen parivalinta sekä laadukas perehdytys ja ohjelmanaikainen uravalmentajien taustatuki. Lisäksi parien käytössä on Howspace -ympäristössä toimiva oma suljettu työtila, jossa on runsaasti materiaalia ja tehtäviä mentoroinnin tueksi sekä mahdollisuus verkostoitua muiden osallistujien sekä uravalmentajien kanssa.

Kuinka paljon mentorointiohjelma vie aikaa?

Mentorointiohjelma kestää vuoden, ja sen aikana on parit tapaavat noin kerran kuussa, yleensä 1–2 tuntia kerrallaan. Mentorointiparit sopivat tapaamisten keston ja aikataulutukset itse omaan tilanteeseen ja aktorin tavoitteisiin sopivaksi. Yhteydenpitoa voi tapahtua myös tapaamisten välillä esimerkiksi s-postilla.

Miten mentorointiparit tapaavat?

Tällä hetkellä mentorointiohjelma on virtuaalinen. Suurin osa mentorointipareista on siirtynyt virtuaalisiin tapaamisiin erittäin sujuvasti ja onnistuneesti. Kukin pari sopii kuitenkin itsenäisesti parhaimmat tapaamismuodot. Jos pari asuu samalla paikkakunnalla, voi myös kävelymentorointi olla mahdollista. Vuosien varrella parit ovat tavanneet hyvin erilaisissa paikoissa ja hyvin eri kellonaikoihin, omien aikataulujensa mukaan, mm. aamiaisen tai lounaan merkeissä.

Sovinko minä aktoriksi?

Mentorointi sopii hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi kun haluat syventää ammatillista osaamistasi (esim. brändimarkkinointi, konsultatiivinen myynti tai projektinhallinta), viedä sitä seuraavalle tasolle (esim. kokonaisvastuu, esihenkilötehtävät tai johtoryhmärooli) tai olet urallasi muutoskohdassa (esim. alanvaihto, tasapainon löytäminen tai yrittäjäksi lähteminen).

Usein mentorointiohjelmaan hakeudutaan, kun halutaan tunnistaa ja hyödyntää omia vahvuuksia vielä paremmin, pohtia oman uran suuntaa ja seuraavia askeleita. Mentorin kanssa voi sparrailla erilaisia vaihtoehtoja sekä hakea kokemusta ja näkemystä liiketoimintaosaamisen syventämiseen. Yhtä hyvin teemoina voi olla mm. strategian jalkautus, yrityksen laajentaminen tai jatkokoulutusmahdollisuudet.

Huomioithan, että mentoroinnin fokus ei ole varsinaisessa työnhakuvalmennuksessa. Mikäli tarvitset tukea työnhakuun, sinulla on Suomen Ekonomien jäsenenä mahdollisuus moniin erilaisiin työnhakua tukeviin palveluihin kuten verkkovalmennuksiin ja uravalmennukseen.

Halutessasi voit pallotella mentoroinnin sopivuutta tilanteeseesi uravalmentajan kanssa. Ota yhteyttä Sirja Kulmala-Portmaniin: sirja.kulmala-portman@ekonomit.fi tai Hanna Hirvoseen: hanna.hirvonen@ekonomit.fi.

Jos haen aktoriksi eikä minulle löydy sopivaa mentoria, saanko rahat takaisin?

Kyllä saat. Teemme parhaamme sopivan parin löytämiseksi, mutta mikäli sellaista ei syystä tai toisesta löydy, sinulle on tarjolla seuraavan vuoden mentorointiohjelma tai rahanpalautus oman valintasi mukaan. Pidämme huolen siitä, että mentorin kokemus ja sinun toiveesi kohtaavat.

Jos haen mentoriksi eikä minulle löydy sopivaa aktoria, mitä sitten tapahtuu?

Mentoreista mukaan valitaan ne, joiden tausta sopii parhaiten aina sen hetkisen ohjelman aktoreiden ammatillisen kehittymisen tarpeisiin. Seuraava mahdollisuus mentoroida odottaa kuitenkin yleensä jo pian. Voit tulla valituksi seuraavassa ohjelmassa mentoriksi, mikäli sopiva aktori löytyy ja mentorointi sopii edelleen aikatauluusi.

Olen ollut jo pidemmän aikaa työelämässä, olenko liian vanha aktoriksi?

Suomen Ekonomien mentorointiohjelmaan ovat tervetulleita kaikenikäiset aktorit ja mentorit, vastavalmistuneesta ekonomista työelämän konkariin. Tärkeintä on halu ja motivaatio kehittyä ammatillisesti. Viimeaikaisissa ohjelmissa aktorien iät ovat olleet välillä 28–58 ja mentorien iät 32–72.

Sovinko minä mentoriksi? Kuinka paljon kokemusta mentorilla pitää olla?

Aktorit usein toivovat mentorilta kokemusta erilaisista tehtävistä ja toimialoista, suorapuheisuutta, empaattisuutta, liiketoimintaosaamista, johtamiskokemusta, rohkeita valintoja omalla uralla ja vinkkejä tasapainon vaalimiseen. Meidän näkemyksemme mukaan kuka tahansa, joka haluaa auttaa muita eteenpäin ja on valmis sitoutumaan luottamukselliseen prosessiin vuodeksi, sopii mentoriksi. Aktoreina on eri ikäisiä ja eri uravaiheissa olevia ekonomeja, joten sinun kokemuksesi voi olla juuri oikeanlaista jollekin aktorille. Mieluummin siis matalalla kynnyksellä mukaan, jos ajatus mentoriksi lähtemisestä puhuttelee!

Halutessasi voit pallotella mentoriksi lähtemistä uravalmentajan kanssa. Ota yhteyttä Sirja Kulmala-Portmaniin: sirja.kulmala-portman@ekonomit.fi tai Hanna Hirvoseen: hanna.hirvonen@ekonomit.fi.

Miten mentorointiparien parivalinta eli matching tapahtuu?

Sekä mentori että aktori täyttävät monipuoliset lomakkeet, joiden avulla uravalmentajat yhdistävät sopivimmat parit. Lomakkeella kysytään muun muassa aktorin tavoitteita ja toiveita mentoroinnille. Mentorilta kysytään teemoja, joista hän haluaisi mentoroida. Myös molempien kokemustausta kysytään. Lomakkeen täyttämiseen kannattaa siis varata reilusti aikaa ja kertoa mahdollisimman tarkasti toiveistaan. Jos mentorointiohjelmaan ilmoittautuneista mentoreista ei löydy aktorille sopivaa mentoria, Suomen Ekonomien uravalmentajat etsivät heitä verkostoistaan.

Mistä saan lisätietoja mentorointiohjelmasta ja miten ilmoittaudun mukaan?

Tutustu mentorointiohjelman esittelyyn ja ilmoittaudu mukaan joko aktoriksi tai mentoriksi. Ilmoittautumiseen on omat linkkinsä kummallakin. Aktorilinkki on auki aina tietyn etukäteen ilmoitetun ajan. Mentoriksi voit ilmoittautua pitkin vuotta.  

Lue myös:

Mentorointi on vanha menetelmä, joka toimii hyvin ja kiinnostaa nyt monia, jotka haluavat päästä eteenpäin työelämässä