Kirjoittaja Eero Vehka-aho on toiminut Suomen Ekonomien hallituksessa opiskelijaedustajana ja koulutuspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana vuosina 2018-20.

Eero Vehka-aho
“Homehtumalla vanhan ajan ammattiliikeidentiteettiin emme tässä maailmanajassa voita mitään.”

Suomen Ekonomien ”Saranpää III” -hallituksen kolmivuotinen savotta alkaa olla ehtoopuolella, ja nyt etsimme työllemme jatkajia. Kolmessa vuodessa olemme päässeet edistämään tasapuolisempaa vanhempainvapaiden uudistusta, kehittämään kyltereiden mahdollisuuksia opiskella yli korkeakoulurajojen, mahdollistaneet jäsentemme aidon kehittymisen aktiivimallikokeilun aikana, digitalisoineet palveluitamme ja vaikka mitä muuta. Suomen Ekonomit haluaa aidosti kehittyä, ja me hallituksena olemme tehneet parhaamme mahdollistaaksemme tämän kehityksen tapahtumisen.

Ulkoisten voimien myllertäessä maailmaa uuteen uskoon tarvetta modernin yhteiskunnan rakenteiden kehittämiselle on enemmän kuin koskaan. Olemme Ekonomeina todenneet, että homehtumalla vanhan ajan ammattiliikeidentiteettiin emme tässä maailmanajassa voita yhtään mitään, vaan meidän tulee kehittää niin omaa toimintaamme kuin ympäröivää yhteiskuntaa vastaamaan nykyisiin ja tulevaisuuden haasteisiin.

Olen päässyt hyödyntämään aikaisemmin hankkimiani taitoja, ja koko ekonomiyhteisö on muodostunut minulle paljon merkityksellisemmäksi kuin vain joukoksi erinomaisia kontakteja.

Minulle toimiminen Suomen Ekonomien hallituksessa on antanut syvällistä ymmärrystä yhteiskuntamme keskeisistä haasteista sekä mahdollisuuksia olla osana ratkaisuja, joilla erityisesti työelämän, koulutuksen ja akateemisen yrittäjyyden ongelmia ratkotaan. Olen päässyt hyödyntämään aikaisemmin hankkimiani taitoja muun muassa koulutuspolitiikasta, järjestöistä ja johtamisesta monipuolisesti, ja koko ekonomiyhteisö on muodostunut minulle paljon merkityksellisemmäksi kuin vain joukoksi erinomaisia kontakteja.

Jos olet kiinnostunut olemaan ratkaisemassa merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia ja kehittämässä jäsenkunnalle arvokasta yhteisöä sekä tutustumaan syvällisemmin mahtavaan joukkoon ekonomeja, hae hallitukseen. Jos taas tunkkainen jaarittelu kampaviinerin ääressä siitä, kuinka ”ennen oli kunnollista” ja ”mitään ei saa muuttaa” kuulostaa tutummalta, onhan tuolla noita muitakin ammattiliittoja, joihin hakeutua.

Lue myös:

Nina Ingves: ”Åren i förbundets styrelse har varit otroligt lärorika”