Syksyn kokoontumisrajoitukset tarkoittavat sitä, että uusilla opiskelijoilla on merkittävän suuri riski jäädä yksin. Fuksien ryhmäytyminen ja laajempaan yhteisöön integroiminen on täysin ainejärjestöjen vastuulla, mutta terveys ja yhteiskuntavastuu edellä on mentävä.
Ensimmäiset fuksiviikot ovat äärettömän tärkeitä koko opiskeluajan kannalta ja jos ryhmäytyminen epäonnistuu, perhosefekti kantautuu aina valmistumiseen asti ja pahimmassa tapauksessa koko uran tai loppuelämän. Eivätkä yksinäisyydestä tietenkään kärsi pelkästään uudet opiskelijat, vaan niin etäopiskelu kuin työntekokin voi olla todella uuvuttavaa kenelle tahansa.
Pienikin empatia ja kiinnostus voi olla se ratkaiseva tekijä
jonkun mielenterveyden kannalta.
Not all is lost. Kehotan nyt kaikkia olemaan normaalia valppaampana ystävienne ja työkavereidenne suhteen. Pienikin empatia ja kiinnostus voi olla se ratkaiseva tekijä jonkun mielenterveyden kannalta. Kysykää kuulumisia, kysykää niitä oikeita kuulumisia. Puhukaa itse avoimesti omista vaikeuksistanne. Raotetaan esirippua sen verran, että kanssaihmiset voivat helpommin puhua omista ongelmistaan, kun he tajuavat, etteivät ole yksin tunteidensa kanssa.
Lisäksi toivoisin jokaisen näkevän hieman normaalia enemmän vaivaa siihen yhteydenpitoon ja mukaanottoon. Vaikka suositusten mukaisesti fyysiset ajanvietot olisivatkin hankalampia toteuttaa, onneksemme elämme aikaa, jolloin jokaisella on niin taskussa kuin kotonakin supervoima, jonka avulla voimme oikopäätä olla yhteydessä toisiimme välimatkasta riippumatta. Uskomatonta mutta totta, joten käytetään tätä hyödyksemme myös viihde- ja vapaa-ajan tarkoituksiin niiden webinaarien lisäksi. Vaatii ponnisteluita ja kekseliäisyyttä, mutta poikkeuksellisina aikoina se kehitys tapahtuu.
Toivon, että pandemian jälkeen meistä olisi tullut hieman rehellisempiä.
Meille suomalaisille tunteista puhuminen tuntuu olevan se jo kliseeksi muodostunut ongelma, joten nyt jos joskus meidän tulisi yhdessä edes hieman murtaa tätä stigmaa ja laskea sitä kynnystä, jotta selvitään kunnialla eteenpäin. Toivon, että voisimme pandemian jälkeen nousta kolostamme hieman parempana ja rehellisempänä versiona itsestämme.
Kun joku siis kysyy ”mitä kuuluu?”, ei vastata ”ihan hyvää”, ellei se ole totta. Vastataan esimerkiksi: ”pandemia ahdistaa”, ”maailmanpolitiikka nyppii” tai ”ilmaston lämpeneminen vähän häiritsee”. Jos joku vastaa meille ”ihan hyvää”, kysytään uudestaan, mitä oikeasti kuuluu. Usein silloin saa eri vastauksen.
Jos kuuluu oikeasti hyvää, jaetaan sekin. Ei vajota kyynisyyteen ja pessimismiin vaan revitään niitä kulisseja alas. Niin hyvässä kuin pahassa.
