Osallistuin itse median roolia pohtivaan ryhmään ja jatkojalostan siinä keskustelussa heränneitä ajatuksia pidemmälle tässä blogissa.

Jos vedetään muutama mutka suoraksi, uskallan väittää, että rahapuheen keskeinen ongelma on tämä: pienituloiset puhuvat siitä, kun rahat eivät tahdo riittää elämiseen ja samaan aikaan keski- ja suurituloiset jakavat toisilleen vinkkejä varallisuuden kartuttamiseen.

Selvennän hieman, mitä tarkoitan: Kun selaa esimerkiksi Hesarin säästämisaiheisia juttuja, mustavalkoisuus tulee näkyville helposti. Lokakuun lopulla vähävaraiset perheet avasivat tulojen riittämättömyyttä. Syyskuussa pääkirjoituksen tarjoama säästövinkki oli syödä kaikki se ruoka, jonka ostaa. Kesäkuussa keskituloiset kertoivat, miten lakkasivat ostamasta “turhaa paskaa” ja säästivät sillä kymppitonnin. Kesäkuun lopulla puolestaan opastettiin, miten 200 euroa kuussa sijoittamalla voi vielä kerryttää eläkevaroja, vaikka olisi jo ehtinyt keski-ikään. Lokakuun juttua lukuun ottamatta kaikki muut tekstit olettavat lukijakseen vähintään keskituloisen tai ainakin sellaisen, jolla on varaa heittää ruokaa roskiin tai ostaa turhia tavaroita.

Kun malttaa selata vielä vähän, löytyy puhetta myös mikrosäästämisestä ja hyvä, että löytyy. Edellä mainittu blogiteksti on hyvä alku, mutta sekin lähtee siitä olettamasta, että säästäjän on mahdollista kasvattaa sijoittamaansa rahasummaa viikko viikolta. Taustaolettamana on, että jossain kohtaa on ylimääräiset 52 euroa.

Edellä mainitun kaltaisten tekstien vierelle minä kaipaisin samastuttavaa rahapuhetta niille ihmisille, jotka voivat laittaa sivuun euron viikossa, jos aina sitäkään. Miksikö? Jatkan selittämistä.

Kun varallisuuden ennakoinnista ja hallinnoimisesta puhutaan, hyvin monesti unohtuu, että ihan jokainen tässä yhteiskunnassa ei voi alkaa säästää tai sijoittaa.
Silloin, kun jokainen euro on laskettava tarkkaan, ei auta neuvoa, että jätä pari olutta baarissa juomatta tai tee ruokaa kotona wolttaamiseen sijaan, kun baarikaljoja tai wolttiruokia ei ole alunperinkään kulunut. Sen sijaan olisi huolehdittava siitä, että pienilläkin tuloilla on mahdollista hallita ja ennakoida omaa talouttaan ja riittävän matala kynnys pyytää apua, jos sellaista tarvitsee.

Sosio-ekonominen asema periytyy meillä edelleen sukupolvelta toiselle, samoin rahankäytön tavat, sekä hyvässä että pahassa. Rahankäyttöön liittyy luonnollisesti myös puhe ja osaaminen rahasta: osalle opetetaan kotona paljonkin rahasta ja oman talouden hallinnasta, kun toiset jäävät kokonaan vaille vastaavaa tietoutta. Jos tietoa ei onnistu saamaan koulupolun aikana mistään, itsenäinen elämä omassa kodissa voi yllättää ikävällä tavalla, kun edessä on asunnon vuokraaminen kaikkine sopimuksineen ja laskuineen, tulojen ja menojen budjetoinnista puhumattakaan. Miten esimerkiksi kotivakuutuksen osaa kilpailuttaa, jos ei ole koskaan sellaisesta rahanmenosta kuullutkaan?

Korjattavaa on, eikä se ole mahdotonta. Ensinnäkin tarvitaan realistista ja arkista puhetta rahasta, myös sinne median puolelle. Lisäksi lapsille ja nuorille on alettava puhua rahasta. Pienemmälle lapselle riittää yksinkertaiset asiat ikätason mukaisesti, kun lähivuosina itsenäistyvä nuori kaipaa jo taitoja oman arjen pyörittämiseen laskuineen päivineen.

Lähtökohdat rahapuheelle ja -tietoudelle ovat nykyisellään epätasa-arvoiset, siksi tarvitaan myös ajantasaista koulutusta puheen oheen.

Kun on saanut edes perustason eväät, väitän, on helpompaa järjestää oman elämänsä talous ja löytää vaihtoehtoja ja apua myös silloin, kun tapahtuu jotain yllättävää tai talous on tiukilla.
Onneksi voin tarjota loppuun myös ratkaisuja! Talous ja nuoret ry:n sivuilta löytyy eri ikätasoille sopivia talousosaamisen materiaaleja, jotka ovat maksuttomasti saatavilla. Materiaaleista löytyy muun muassa kauppareissubingo lapsille ja käytännön verotietoutta työssäkäyvälle nuorelle.

Toinen täsmävinkkini on kaikille toisen asteen opiskelijoille ja sellaisten kanssa arkeaan jakaville: Talous ja nuoret ry järjestää monien tahojen, kuten Suomen Ekonomien, tukemana bisneskursseja, jotka on suunnattu lukiolaisille ja amiksille. Niitä voi suorittaa joissakin avoimissa yliopistoissa tai omassa oppilaitoksessa, jos oppilaitos ottaa kurssin hoidettavakseen. Kurssi on konkreettinen apu osaamiserojen tasaamiseen ja sitä voin lämmöllä suositella kaikille toisen asteen opiskelijoille.