kuvituskuva

Konseptoinnin tueksi toteutettiin jäsenkysely. Sen perusteella jäsenet toivovat lehden olevan tulevaisuuteen suuntaava, innostava ja asiapitoinen. Lehdeltä halutaan myös näkemyksellisyyttä, eli kriittistä ja kantaa ottavaa otetta. Lisäksi lehden halutaan olevan ihmisläheinen ja avarakatseinen ja antavan aineksia työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen. 

Uudistuneessa lehdessä syvennytään tämän hetken ja tulevaisuuden ilmiöihin, ekonomiyhteisöä puhuttaviin asioihin sekä henkilökohtaiseen kehittymiseen. 

Kun luet Ekonomia, pysyt kärryillä talouselämään ja kulutuskäyttäytymiseen vaikuttavista ilmiöistä. Näet, mikä on ekonomien rooli yhteiskunnallisen muutoksen, taloudellisen hyvinvoinnin sekä kestävän kehityksen tekijöinä. Saat hyvät neuvot ihmisenä ja ammattilaisena kasvamiseen, osaamisesi kehittämiseen ja urapolkusi suunnitteluun. Lisäksi huomaat, mitä hyötyä yhteisöön kuulumisesta on, toimituspäällikkö Ida Levänen sanoo. 

Ensimmäinen uudistunut numero ilmestyy 6.6. Jatkossa lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Julkaisu on Suomen Ekonomien jäsenetu. 

Lehden juttuja julkaistaan myös verkossa. Digiversion kehitystyö on myös käynnissä. 

Tiesitkö?

  • Yhden aikakauslehden hiilijalanjälki vastaa VT:n tutkimuksen mukaan 1 kilometrin ajamista autolla tai 4 tuntia tv:n katselua. Isoimmat päästöt syntyvät paperintuotannossa.
  • Printtilehden lukeminen ei vaadi energiaa, toisin kuin verkkosisältöjen kuluttaminen. Sähköisen median päästöt syntyvät laitteen käyttämästä sähköstä, tietoverkoista sekä palvelimista.
  • Mitä useampi ihminen lukee yksittäistä numeroa, sitä pienempi hiilijalanjälki lehdellä on. 
  • Ekonomi-lehdellä on Joutsenmerkki (Pohjoismainen ympäristömerkki) ja PEFC-merkki (kestävästi hoidettujen metsien puusta valmistettu tuote).