Tiedotteet

RSS

Aktiivimallin kriteeristö korjattava pikaisesti

Pääosa korkeakoulutetuista hakee työttömänä ollessaan hyvin aktiivisesti uutta työpaikkaa ja sparraa itseään työnhaussa esim. liittonsa avulla. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan sisälly tämä hetkiseen aktiivimallin kriteeristöön työttömän aktiivisuudesta työaikana. Tilanne on korjattava mitä pikimmiten.

Suomen Ekonomeilta lahjoitus Turun yliopistolle

Suomen Ekonomit ojentaa 70 000 euron lahjoituksensa Turun yliopistolle tänään keskiviikkona. Yhteensä puolen miljoonan euron suuruinen, kymmenelle yliopistolle jaettu lahjoitus on kohdennettu kauppatieteelliselle koulutukselle ja tutkimukselle, joiden korkea laatu on liiton keskeinen strateginen tavoite.

Suomen Ekonomeilta lahjoitus juhlavuottaan viettävälle Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle

Suomen Ekonomit ojentaa 50 000 euron lahjoituksensa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle Yliopistopäivillä, joita tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä kauppakorkeakoulu tänään isännöi. Lahjoitus on osa Ekonomien valtakunnallista puolen miljoonan euron panostusta, jolla liitto haluaa osaltaan varmistaa kauppatieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen korkean laadun.

Suomen Ekonomit: Perustetaan digitaalinen Suomen kauppakorkeakoulu

Suomen Ekonomit ehdottaa, että kauppatieteellisestä opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavat yliopistoyksiköt muodostavat yhdessä digitaalisen Suomen kauppakorkeakoulun. Tällöin olennaisinta olisi – yksikön sijainnin sijaan – kunkin vahva osaamisprofiili sekä yhteisellä digitaalisella alustalla tarjottava opetus.