Millainen on kestävä johtaja?

Johtajuudelle pitää antaa aikaa. Suomalaisessa työelämässä johtaja ja esimies on usein kaksoisroolissa, asiantuntija ja esimies. Asiantuntijan tehtävä nielee helposti aikaa johtajuudelta. Kuitenkin esimiestyön pitäisi olla tärkeintä, sillä johtaja on oman tiiminsä palvelija.

Kestävä johtajuus edellyttää myös työelämän pelisääntöjen tuntemusta ja niiden noudattamista. Suomalainen työelämälainsäädäntö antaa periaatteet, joiden mukaan toimia. Lähtökohtana ovat työelämän periaatteisiin rakentuen organisaation omat tavoitteet ja arvot.

Johtajina tarvitsemme lisää rohkeutta

Kestävä johtajuus vaatii rohkeutta ottaa haasteita, kohdata omat alaiset ja olla esimies vaikeissakin tilanteissa. Johtajana on helpompi olla silloin, kun yrityksellä menee hyvin. Saneeraustilanteissa kestävä johtajuus oikeasti mitataan. Kestävän johtajan on tuotava yrityksen yhdessä sovitut arvot arkeen ja käytäntöön.

Toimintatapana kestävä johtajuus antaa henkilöstölle rohkeutta ottaa kantaa omaan työhön, työyhteisön kehittämiseen ja tehdä valintoja. Esimiehiltä odotetaan nykyään sparrausta ja palautetta vahtimisen sijaan.

Kestävä johtajuus vaatii johtajalta paljon. Esimies on esimerkkinä muille, hän motivoi ja kannustaa työntekijöitään ja ottaa heidät yksilöinä huomioon. 

Ekonomeja toimii paljon johtajina ja esimiehinä

Suomen Ekonomien ekonomijäsenistä puolet toimii johtajina ja esimiehinä, joten erityisesti johtamisen ja esimiestyön kehittäminen on Suomen Ekonomeissa vahvasti esillä. Myös kauppatieteellisen yliopistokoulutuksen sisältöön vaikuttamalla Suomen Ekonomit vaikuttaa johtamiseen ja esimiesosaamiseen.

Suomen Ekonomien jäsenten etujen mukaista on, että yhteiskunta ja yritykset voivat hyvin ja mahdollisimman moni suomalainen työpaikka pysyy. Ekonomit ovat ryhmä, joka voi osaltaan muuttaa Suomea parempaan suuntaan. Yhteiskunnassa, yrityksissä ja yksilöissä on tilaus kestävälle johtajuudelle.

Ota yhteyttä

Suomen Ekonomien jäsenenä voit hyödyntää työnhaun palveluita koko työurasi ajan. Tarjoamme henkilökohtaista valmennusta erilaisiin työnhakuun liittyviin tilanteisiin. 

Uravalmentajat

ura@ekonomit.fi

Varaa puhelinaika

 

Ota yhteyttä

Työnantajaneuvonta

p. +35820692923