Lakimuutos laajensi lomautetun oikeuksia työttömyysturvaan

Artikkeli 1.4.2020

Koronakriisin vuoksi työttömyysturvalakiin on tehty pikaisia säätöjä. Muutokset vaikuttavat opiskelijoiden ja yrittäjien työttömyysturvaan sekä nopeuttavat työttömyysturva-asioiden käsittelyä TE-toimistoissa.


Työmarkkinakeskusjärjestöt ja Suomen hallitus ovat sopineet väliaikaisista muutoksista lainsäädäntöön koronaviruksen aiheuttaman kriisin takia.

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen työttömyysturvalain väliaikaisesta muuttamisesta 30.3.2020. Lakia sovelletaan lomautettuihin, joiden lomautus on alkanut 16.3.2020 tai sen jälkeen. Lakimuutokset tulivat voimaan 1.4. ja kestävät 31.7.2020 saakka.

Lomautetuille yrittäjille ja opiskelijoille helpotuksia työttömyysetuuden hakemiseen 

Muutosten myötä yrittäjästatus tai opiskelu eivät estä työttömyysetuuden saamista lomautettuna. Lomautettu voi siis esimerkiksi jatkaa opintojaan menettämättä työttömyysturvaansa. Linjaus koskee esimerkiksi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa työn ohessa opiskelevia ihmisiä.

Linjaus koskee esimerkiksi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa työn ohessa opiskelevia ihmisiä.

Muutos nopeuttaa työttömyysetuuden hakemista ja saamista, koska opiskelua ja yritystoimintaa koskevia työvoimapoliittisia edellytyksiä ei tarvitse selittää. Jos lomautetulla henkilöllä on yritystoiminnasta tuloa, KELA ja työttömyyskassa ottavat tulon huomioon maksaessaan soviteltua työttömyysetuutta. 

Yrittäjänä toimivan tai opiskelevan täytyy ilmoittautua TE-toimistoon työnhakijaksi, kuten muidenkin lomautettujen. Muuten työttömyysetuutta ei voi saada. 

TE-toimisto ei tutki lomautetun mahdollista TE-toimiston tarjoamasta työstä kieltäytymistä tai laiminlyöntejä, jotka liittyvät työllistymissuunnitelmaan.

Muutoksia myös määräaikaisiin työsuhteisiin ja koeaikaan

Myös työsopimus- ja yt-lakiin tehtiin määräaikaisia muutoksia, jotka ovat voimassa 1.4.–30.6.2020. Tavoitteena on, että työnantajat voivat sopeuttaa toimintaansa nykyistä nopeammin koronaviruksen aiheuttamassa kriisitilanteessa. 

  • Lomautusoikeus alkoi koskea myös määräaikaisessa työsuhteessa työskenteleviä, joita ei aiemmin voinut lomauttaa. 
  • Koeaikaa koskeva säännös muuttui siten, että työsopimus voidaan purkaa myös koeaikana taloudellisin tai tuotannollisin perustein.
  • Lomautusilmoitusaika lyhennettiin: työnantajan on siis ilmoitettava lomautuksesta viimeistään viisi päivää ennen lomautuksen alkamista. 
  • Yhteistoimintaneuvottelujen kesto lyhennettiin viiteen päivään. 
  • Työntekijän takaisinottovelvollisuus piteni yhdeksään kuukauteen, jos työntekijä on irtisanottu väliaikaisten säännösten voimassaoloaikana.

Muutoksia ei sovelleta julkiseen sektoriin.

”Mikäli työskentelet työehtosopimuksen piirissä, lomautusten ilmoitusajat ja yt-neuvotteluajat määräytyvät ensisijaisesti työehtosopimuksen mukaisesti. Suurimmassa osassa työehtosopimuksia edellä mainituista asioista onkin jo sovittu”, Suomen Ekonomien työmarkkinajohtaja Riku Salokannel sanoo.

 

Kuva: Austin Distel

 

Lue myös:

TESit antavat monia joustoja yritysten tueksi