Hyvinvointi × 365

Blogi 13.6.2018

Kalle Kaisko Puheenjohtaja, Finanssi ry Oulun yliopiston kauppatieteiden opiskelijat


Kevät on taittunut kesäksi ja opiskeleminen vaihtunut työssä käymiseen. Hallitustyöskentelykin on jäänyt pienoiselle kesätauolle. Irtiotto niin opiskelemisesta kuin hallitustyöskentelystäkin tuli ainakin omalle kohdalle täysin oikeaan aikaan.

Kevään aikana on sekä opiskeluiden että hallitustyöskentelyn takia ollut melko paljon tavaraa lautasella ja reilu kuukausi taaksepäin, kun vappu oli ovella, oma hyvinvointi tuntui olevan aika vaakalaudalla.

Loppukeväästä tuli paljon pohdittua omaa hyvinvointia ja sitä, miksi aloin tuntea itseni niin loppuun palaneeksi. Lopulta tulin siihen tulokseen, että suurin siihen vaikuttanut tekijä oli rytmin puutos sekä tunne, että ikinä ei ole valmista.

Opiskelemisen voi arkiaamuna helposti aloittaa aamu kahdeksalta ja deadlinea edeltävänä yönä opiskeleminen on joskus jatkunut aina pikkutunneille asti. Hallitushommia taas voisi tehdä vaikka kellon ympäri. Koulun suhteen minulla on helpommin saavutettavissa fiilis, että ”kaikki” on valmista ja nyt voin keskittyä esimerkiksi viikonlopun ajan aivan muuhun. Tänä keväänä en kuitenkaan siinä ole onnistunut – ehkä sen takia, että tekemistä on ollut niin paljon, etten ole kokenut, että olisin antanut tarpeeksi aikaani opiskeluille.

Hallitustyöskentelyn suhteen tuota tunnetta en varmaan koskaan tule saavuttamaan, sillä vaikka kaikki juuri sen hetken tehtävät olisivat hoidettuna, aina voi käyttää aikaa toiminnan kehittämiseen. Voisihan sitä aina opiskellakin lisää, mutta sen suhteen on helpompi ajatella, että olen saavuttanut tavoitteeni ja olla tyytyväinen tilanteeseen.

Kesän aikana on hyvä ladata akkuja ja ennen kaikkea säännöllinen päivärytmi on ollut tärkeässä osassa hyvinvointiani rakentaessa. Töihin kun on aamulla joka tapauksessa mentävä, niin päivää on helpompi jaksottaa: aamupala tulee syötyä ja ruokarytmi on muutenkin säännöllinen, liikunta on helpompi sovittaa muihin menoihin ja unirytmikin noudattaa pitkälti samaa kaavaa päivästä toiseen.

Mutta jos syksystä haluan selvitä kunnialla, niin en voi tyytyä ainoastaan siihen, että kesällä lataan akut täyteen ja sen avulla puristan syksystä läpi, vaan minun tulee syksylläkin pyrkiä luomaan elämääni jonkinlainen rytmi. Palapeli on sama siis syksylläkin, ainoastaan palaset vaihtuvat.

Onneksi näiden asioiden kanssa ei tarvitse yksin painia ja koko tämän vuoden on läheisten ihmisten tuki ollut mittaamattoman arvokasta – kiitos siis heille.

Kehotankin teitä kaikkia pysähtymään nyt hetkeksi.

Pohtikaa mistä teidän hyvinvointinne koostuu, mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja voisitko kenties jollain keinolla kasvattaa hyvinvointiasi. Varmasti jotain voit tehdä.

Ainiin, tulihan tuossa taannoin käytyä myös Suomen Ekonomien liittokokouksessa. Itse liittokokouksessa käsiteltiin pitkälti vain sääntömääräiset asiat. Yksi ponsi tosin saatiin aikaseksi, joten pääsimme myös äänillämme vaikuttamaan. Hallituksen puheenjohtajan Timo Saranpään sanoja kuitenkin mukaillen viikonlopun ehdottomasti tärkein anti oli ennen liittokokousta järjestetty strategian uudistaminen -workshop.

Workshopin keskeisimpiä teemoja olivat muun muassa elinikäinen oppiminen, tuki muuttuvassa työelämässä sekä merkitykselliset verkostot. Uskon, että viikonlopusta jäi paljon pureskeltavaa ja työstettävää strategiatyöryhmälle ja saammekin jäädä innolla odottamaan, mitä työryhmä syysliittokokouksessa uudeksi strategiaksi esittää.

Mutta nyt takaisin hyvinvointiin. Tätä tekstiä viimeistellessäni olen kerennyt vaihtamaan farkut työpäivän päätteeksi shortseihin ja nyt onkin aika lähteä nauttimaan aurinkoisesta Helsingistä lenkkeilyn merkeissä, sillä kun fyysinen puoli on kunnossa, niin helpommalta tuntuu pääkopassakin.