Joko Suomen korkeakoulu nytkähtää ratkaisevasti eteenpäin?

Blogi 16.5.2019

Suvi Eriksson Koulutuspolitiikan asiantuntija, Suomen Ekonomit


Kolme tällä hetkellä hallitusneuvottelevaa puoluetta linjaa ohjelmissaan hienosti oppijan ja jatkuvan oppimisen puolesta.


“Alakohtainen verkostomallinen yhteistyö yliopistojen kesken on hyvällä alulla. Yhteistyötä tulee tarkastella myös järjestelmätasolla. Opetusministeriön tavoitteena on jo nykyisellä tulossopimuskaudella ollut yliopistojen profiloitumisen terävöittäminen ja toisia täydentävä verkko. “Suomen yliopisto” taisi olla se käsite, jonka ministeri Jaakko Numminen kansliapäällikköaikanaan toi keskusteluun”
 
Niin taisi. Puheenpätkän olen poiminut opetusministerin puheesta. Nimittäin opetusministeri Maija Raskin vuonna 1999 pitämästä puheesta. Siitä on nyt 20 vuotta. Siis painotan, 20 vuotta ministerin mainitsemasta “nykyisestä tulossopimuskaudesta”. Raskin mainitsema ministeri Jaakko Numminen taas on Suomen yliopistosta puhunut jo ainakin ennen vuotta 1987.
 
Aurajoessa on vettä virrannut tuon jälkeen, mutta syksyllä 2017 Suomen Ekonomit, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ja Suomen ylioppilaskuntien liitto tekivät Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -hankkeen tiimoilta ehdotuksen Suomen korkeakoulun alustamaisesta ratkaisusta. Esityksen idea oli korostaa oppimista ja oppijan keskeistä roolia viemällä eteenpäin seuraavia tavoitteita:
  • Korkeakoulut tarjoavat opiskelumahdollisuuksia muillekin kuin omille opiskelijoille.
  • Korkeakoulut tuottavat opintokokonaisuuksia myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille (ennen tutkinto-opiskelua, työuran aikainen opiskelu jne).
  • Korkeakoulut järjestävät kursseja ja laajempia opintokokonaisuuksia myös yhteistyössä.
Ehdotuksemme etuja erilaisten oppijaryhmien ja korkeakoulujen näkökulmasta on tiivistetty oheisessa kuvassa.
 

Harjoiteltu on kärkihankkeilla!

Eihän kuulosta rakettitieteeltä? Eikö tämän pitäisi olla aivan itsestään selvää, kun korkeakoulumme kuitenkin käyttävät pitkälti valtion verosäkkiä? Pienen maan globaalissa mittakaavassa pienet resurssit kannattaa käyttää mahdollisimman järkevästi, sen lisäksi että osaamisintensiivisessä maassa resursseja kannattaa runsaasti koulutukseen ja osaamiseen ylipäätään käyttää.
 
Onneksi, tälläkin hallituskaudella korkeakoulurajat ylittävää yhteistä tekemistä on viety eteenpäin hallituksen kärkihankkeilla. Ja hyviä tuloksiakin on tullut! Väitän rohkeasti, että yksittäistä Tampereen yliopistojen fuusiohanketta paljon paljon tärkeämpää on ollut korvamerkityllä rahoituksella harjoitella vanhoja ja uusia yhteistyön ja avoimuuden muotoja. Niillä rakennetaan tärkeitä tulevaisuuden toimintamuotoja, kun fuusiot eivät riitä. Kirjoitin aiheesta jo viime vuonna FItechin, eli tekniikan verkostoyliopiston blogissa.   
 
Kuitenkin, esimerkiksi tuoreessa eAMK-hankkeen blogissa kuvattiin hyvin, miten usean ammattikorkeakoulun yhteisen kurssin tekemisessä on sekä opintohallinnollisia että rahoituksellisia haasteita. Itse olen seurannut yliopistojen puolella kauppatieteiden LITO- eli liiketoimintaosaamisen digitaalisen opintokokonaisuuden yhteiskehittämistä läheltä, myös hankkeen ohjausryhmässä. Yliopistot ja opettajat ovat yli yliopistorajojen vastanneet kurssien toteutuksesta ja opetuksesta, vaikka se onkin vaatinut aikamoista vääntöä.
 
Ei käy käytännön työtä tekeviä kateeksi! Kaikkein hölmöimmältä haasteet tuntuvat, kun tavoitetasolla kuitenkin on asiasta puhuttu jo pitkään. Haluamme lisää yhteistyötä ja avoimuutta ja joustavuutta ja korkeakoulujen profiloitumista vahvuusalueilleen. Kuitenkin rahoitusjärjestelmä on edelleen jäykkä eikä kannusta, opintohallinnon puolella järjestelmiä ja ennen kaikkea käytäntöjä on syntynyt kuin sieniä sateella ja digitaalisia toteutuksia pyöritellään edelleen aivan liian usein vain omien seinien sisällä ja omille opiskelijoille, vaikka työkalut tarjoaisivat mahdollisuuksia hyvin monien rajojen ylittämiseen. Ymmärrän kyllä että miinukset voivat voittaa plussat, mutta onneksi esimerkiksi mainitsemani eAMK-hankkeen myötä syntynyt mainio CampusOnline on sinnikkyydestä syntynyt hieno lopputulema.   

Osaamisen ja oppimisen painotus ei ole vain tarpeellinen, vaan pakollinen

Kukaan ei liene välttynyt jatkuvan oppimisen keskustelulta tämän päivän Suomessa. Olemme kaikkien mahdollisten työn murroksen ilmiöiden vuoksi hankalassa tilanteessa, jossa samaan aikaan uutta työtä pitää synnyttää ja työllisyysastetta pitäisi saada merkittävästi ylös, mutta riesanamme on sekä laajaa työttömyyttä että yrityksillä vaikeuksia rekrytoida osaavaa työvoimaa.  Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten arvion mukaan jopa 18 000 työpaikkaa jäi syntymättä rekrytointiongelmien vuoksi. Yleisesti on hyväksytty myös näkemys siitä, että korkeaa osaamista vaativien työtehtävien määrä vain kasvaa.
 
Työn murros aiheuttaa siis suuren paineen koulutustason nostoon sekä jatkuvaan osaamisen kehittämiseen sekä yksilöille, työpaikoille että koko yhteiskunnalle. Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinenkin muistutti hallitusneuvottelujen aluksi materiaalissaan, että OECD:n arvion mukaan automatisaation myötä 6,5 prosenttia nykyisistä suomalaisista työtehtävistä voi hävitä kokonaan ja 21 prosenttia työtehtävistä olisi muuttumassa merkittävällä tavalla seuraavien 10–20 vuoden kuluessa. Korkeakouluvisio-hankkeen myötä varsin laajalla konsensuksella todettiin tavoitteeksi kasvattaa korkeakoulutettujen osuutta 25-34 -vuotiaiden ikäluokasta 50 prosenttiin. Tämän jälkeen on vakavasti keskusteltu riittääkö sekään.
 
Olemme tottuneet hokemaan, että Suomi on koulutuksen mallimaa. Tunteeseen on helppo tuudittautua,  mutta entäs kun tavoitteet muuttuvat ja tässä tapauksessa myös lisääntyvät? Korkeakouluvisiota laadittiin kohti vuotta 2030, mutta onko sen toteuttamisessa kuitenkaan ollut riittävästi visiota?
 
Tosiasia on siis se, koulutusjärjestelmäämme kohdistuu aivan massiiviset paineet olla luotettava tukipilari jatkuvan oppimisen järjestelmässä. Väitän, ettei meillä ole tässä yhtälössä minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistua edes resursseja lisäämällä, mikäli emme kyseenalaista nykyistä tapaamme toimia kaikissa mahdollisissa siiloissa: oppilaitosten siiloissa, koulutusasteiden siiloissa, koulutusalojen siiloissa, maantieteellisten alueiden siiloissa sekä tutkintokoulutuksen ja muiden koulutusten siiloissa. Digitalisaatio ja keinoälykehitys antavat avaimet kouraan onnistua kaikissa siilonpuruissa, mutta samalla ne myös pakottavat toimimaan. 
 
Kuten sanottua, tällä päättyvällä hallituskaudella on kärkihankkeissa tehty paljon työtä uusien toimintatapojen luomiseksi. Tekniikan verkostoyliopisto FITech on ollut erinomainen ponnistus sekä Varsinais-Suomen akuuttiin työvoimatarpeeseen vastaamiseen että myös sellaisen toimintamallin luomiseen, jolla voidaan pitkällä tähtäimellä osaamistarpeisiin joustavasti vastata. Kaikkein hankalimmalta tuntuisi, jos hankkeiden työstä jäisi jäljelle vain voivottelua hankerahoituksen päättymisestä lähinnä koulutuspoliitikkojen seminaarikahveilla.

Nyt on lupausta ilmassa, tästä on siis hyvä jatkaa!

En pidätä hengitystäni, mutta nyt on kuitenkin lupa olla toiveikas. Nimittäin kolme tällä hetkellä hallitusohjelmasta Säätytalolla neuvottelevaa puoluetta (SDP, vihreät ja keskusta) linjaa alustamaisen ratkaisun edistämisestä vaalien alla julkaistuissa ohjelmissaan. Esimerkiksi SDP:n Tulevaisuuslinjassa (s. 48) linjataan jopa näin hienosti:
 
“Suomen korkeakoulujärjestelmää tulee kehittää oppijan ja jatkuvan oppimisen alustaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmässä erilaiset oppijat – tutkinto-opiskelijat, elinikäiset oppijat ja opiskelupaikkaa vaille olevat – voivat opiskella joustavasti opintoja kaikkien Suomen korkeakoulujen tarjonnasta organisaatiorajoista ja maantieteellisistä rajoituksista riippumatta. Alustamainen korkeakoulujärjestelmä tekee korkeakouluille järkeväksi avata koulutustarjontaansa muillekin kuin omille tutkinto-opiskelijoilleen sekä järjestää opetusta yhteistyössä korkeakoulujen kesken.”
 
Nyt kun ilmapiiri hallitusneuvottelijoilla on hyvä, hyviä kokemuksia verkostomaisesta työstä on jo kärkihankkeista (ja toki tätä hallituskautta aiemminkin) karttunut ja kunnianhimo on osaamisen suhteen riittävän korkealla, on aika laittaa organisaatio- ja maantieteen rajat oppimisen edestä matalaksi. Tällä hetkellä rakennetaan Euroopan komission tuella jopa eurooppalaisia verkostoyliopistoja. Suomella on nyt aivan tuhannen taalan paikka EU-puheenjohtajakaudellaan puhua teoillaankin sen puolesta, että korkeakoulutuksemme keskeisin toimija on oppija ja keskeisin toiminto on oppiminen, korkeakouluorganisaation ja järjestelmärakenteiden sijaan. Systemaattinen eteneminen edellyttää muutoksia ainakin rahanjaon periaatteisiin ja opintohallinnon toimintatapoihin ja järjestelmiin.

Summa summarum!

Yhteistyöllä, avoimuudella ja joustavuudella osaamisvajeita vastaan sekä sivistyksen ja paremman maailman puolesta! Hurraa! Ja jos sitä hallitusohjelmakirjausta vielä joku miettii, niin se voisi olla esimerkiksi muotoa:
 
“Kehitetään Suomen korkeakoulujärjestelmästä saavutettava jatkuvan oppimisen alusta, jota sekä opiskelupaikkaa etsivät, tutkinto-opiskelijat että työuran aikana osaamistaan kehittävät voivat joustavasti hyödyntää yli korkeakoulurajojen.”
 
Jatkan mielelläni aiheesta keskustelua, olehan yhteydessä, minä ainakin olen!

Suvi Eriksson
suvi.eriksson@ekonomit.fi
puh. 040 848 8935

P.s

SDP:n ohjelmaan jo aiemmin viittasinkin, mutta tässä vielä huomiona se mitä vihreiden koulutuspoliittisessa ohjelmassa todetaan:

“Luodaan Suomen korkeakouluista yhtenäinen alustamainen verkosto, jossa opiskelija voi valita opintojaksoja vapaasti riippumatta kotikorkeakoulustaan. Uudistetaan rahoitusmallia niin, että se perustuu pysyvään perusrahoitukseen ja palkitsee tutkintojen sijaan tuotetuista opintojaksoista. Näin korkeakouluille luodaan kannuste tarjota opetusta myös muiden korkeakoulujen opiskelijoille sekä osa-aikaisesti opiskeleville. Korkeakoulujen rahoituksen ei tule ohjata niitä kilpailemaan keskenään resursseista ja aloituspaikkamääristä vaan kannustaa saavuttamaan omalla alallaan paras mahdollinen koulutuksen ja tutkimuksen taso ja tekemään yhteistyötä. Yhteistyön avulla päällekkäisyyttä voidaan tarvittaessa purkaa hallitusti ja tarkoituksenmukaisesti, eikä tehtävistä luopuminen tarkoita suoraan rahoituksen vähenemistä.”

P.p.s

Ja keskustan vaaliohjelmassa taas sanotaan näin:

“Oppimisesta on tehtävä rajatonta, jatkuvaa ja paikasta riippumatonta. Yksi uusi ratkaisu on tarjota korkeakoulutusta yhdeltä alustalta. Portaali olisi aluksi sähköinen ja siitä voisi valita eri korkeakoulujen tarjonnasta sopivia opintokokonaisuuksia.”