Kolme asiaa, jotka yksittäinen ihminen voi tehdä Amazonin pelastamiseksi

Artikkeli 30.8.2019

WWF Suomen pääsihteeri, kauppatieteiden tohtori Liisa Rohweder kertoo kolme keinoa, joilla kuka tahansa voi vaikuttaa Amazonin sademetsien säilymiseen.


1. Kerro ajatuksesi ja vaadi.

Jaa ajatuksesi somessa ja puhu asiasta läheistesi kanssa. Osoita, jos et hyväksy maailmaa ja politiikkaa, joka antaa tällaisten ympäristökatastrofien tapahtua. Vaikuta päättäjiin esimerkiksi twiittaamalla. Suomella on EU:n puheenjohtajamaana ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa ilmastokriisiin ja luonnonsuojeluun.

2. Vaihda liha kasviksiin.

Suojelet luontoa valitsemalla lautasellesi pääasiassa kasviksia. Kasvava lihankulutus on yksi suurimmista syistä syntyneeseen tilanteeseen. Kun lihankulutus kasvaa, tarvitaan lisää laidunmaata karjalle ja peltopinta-alaa rehukasvien kuten soijan viljelyyn. Painetta maanviljelyn lisäämiseen kasvattavat osaltaan nykyiset kulutustottumukset myös Suomessa, sillä soijaa käytetään rehuna täälläkin. 

3. Tue ympäristötyötä.

Lahjoita ympäristöjärjestöille, jotka tekevät työtä erilaisten luonnonmuotojen ja lajien pelastamiseksi. Esimerkiksi WWF:ssä voi toimia ”sademetsäkummina”.

 

Kuva: Michael Dantas / WWF Brasil