Kylteriopiskelijoiden yhteisöllisyys pitää meidät pinnalla

Blogi 3.4.2020

Tuomas Koivistoinen Warrantti ry:n puheenjohtaja, Vaasan yliopisto


Kaveriporukan Napolin-matka peruuntui, mutta samalla muistui mieliin yhteisöllisyyden perimmäinen tarkoitus.

En vielä helmikuussa pidetyn vapun suunnittelutilaisuuden yhteydessä osannut kuvitellakaan, mihin pisteeseen tilanteemme voisi eskaloitua. Eri suunnilta tuleva vähättelevä informaatio koronaviruksesta piti kaveriporukkani suunnitelmat yhteisestä Napolin matkasta hengissä helmikuun alkuun saakka. Eipä taideta lähteä poikien kanssa Napoliin huhtikuun puolessa välissä. 

Jos luonto suo pitkää ikää, tulen varmasti kertomaan lapsenlapsilleni ajasta, kun vessapaperin määrästä huolimatta meillä ei hyvin pyyhkinyt. Yhteiskuntamme ajautunee vääjäämättä taloudellisen kuopan pohjalle, ja yritysten lisäksi tämä tulee näkymään laajamittaisesti opiskelijoiden arjessa. 

Kesätöiden perumisen ja lomautusten vuoksi tulevan lukuvuoden taloudellinen ahdinko tulee olemaan opiskelijoille laajassa skaalassa mittava. Valehtelematta en malta odottaa aikaa, jolloin Corona lukee iltapäivälehtien pääotsikoiden sijaan taas vain pullon etiketistä. 

Tulevan lukuvuoden taloudellinen ahdinko tulee olemaan opiskelijoille laajassa skaalassa mittava. Näinä aikoina kylteriopiskelijoiden yhteisöllisyys toden teolla punnitaan.

Näinä aikoina kylteriopiskelijoiden yhteisöllisyys toden teolla punnitaan. Ystäväni kysyi minulta tammikuussa juhlapuhetta kirjoittaessaan, mitä yhteisöllisyys minulle merkitsee. Se on aihe, josta olen puhunut paljon niin Vaasan kauppakorkeakoulun kuin Suomen kauppakorkeakoulujen yhteydessä, mutta jota olen käsitellyt todella vähän pintaa syvemmältä.

Yhteisöllisyys tarkoittaa minulle sitä, että matka tiedekirjaston kahvilan läpi kestää usein yli kymmenen minuuttia, koska lähes jokainen vastaan tuleva ihminen on aidosti kiinnostunut päivän tapahtumista ja kuulumisista. 

Toiseen kylterikaupunkiin mennessäni koen oloni tervetulleeksi. Stereotyyppisen kalseiden bisnesihmisten sijaan minut ottavat vastaan leveät hymyt. 

Vaikka yhteisöllisyys näkyy voimakkaasti kylteri- ja ekonomiyhteisöissämme, parannettavaa löytyy aina, sillä kehitys loppuu tyytyväisyyteen.

Poikkeuksellisten aikojen vuoksi myös yhteisöllisyys on ottanut täysin uuden muodon. Yhteisöllisyyttä on tiedekirjaston kahvilan keskusteluiden siirtäminen sosiaaliseen mediaan ja videochattiin. Yhteisöllisyyttä on myös kotona pysyminen, jotta tapahtumissa käyminen olisi mahdollista tulevaisuudessa. 

Tiivistetysti yhteisöllisyyden perimmäisin tarkoitus, eli muista välittäminen ja yhteisen edun laittaminen oman eteen, ilmenee tällaisina aikoina. Peskää käsiänne, välttäkää julkisia paikkoja ja pitäkää huolta toisistanne.