Opintopisteisiin perustuva rahoitus - eli kuinka korkeakoulujen alustamalli rahoitetaan?

Blogi 24.5.2018

SUVI ERIKSSON, PIRITTA JOKELAINEN JA NIINA JURVA Blogin ovat tehneet yhteistyössä Suomen Ekonomien, Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen (YKA) sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) koulutuspolitiikan asiantuntijat.


Muistatte varmasti, että viime syksynä esitellyssä Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa esitettiin varsin painavia tavoitteita koulutustason nostamisesta, jatkuvan oppimisen lisääntymisestä ja korkeakoulujen uudistumisesta.

SYL, Suomen Ekonomit ja YKA ovat ehdottaneet korkeakouluvision toteuttamisen malliksi korkeakoulujen alustamallia. Mallilla halutaan kannustaa korkeakouluja avaamaan koulutustarjontaansa myös muille kuin omille tutkinto-opiskelijoilleen, eli tavoitteena olisi että Suomen korkeakoulut toimisivat yhtenä kokonaisuutena oppimisen alustana. Verkostomaisessa järjestelmässä oppija voisi opiskella joustavasti opintoja kaikkien korkeakoulujen tarjonnasta oli hänellä opiskelupaikkaa tai ei.

Korkeakouluvision tavoitteiden toteutuminen on ennen kaikkea rahoituskysymys. Siksi olennainen osa vision toteutumista on pohtia millä logiikalla rahoitus jatkossa jaetaan yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Jotta vision tavoitteita voidaan oppijan alustan näkökulmasta saavuttaa, pitää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallien mielestämme vastata ainakin seuraaviin tavoitteisiin:

  1. Rahoitusmallien pitää tehdä suomalaisille korkeakouluille kannattavaksi tarjota opintokokonaisuuksia muillekin kuin oman korkeakoulun opiskelijoille, jotta tutkinto-opiskelijat voivat joustavasti ottaa opintoja koko kansallisesta tarjonnasta.
  2. Rahoitusmallien pitää tarjota korkeakouluille riittävä kannustin tuottaa opintokokonaisuuksia myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille (ennen tutkinto-opiskelua, työuran aikainen opiskelu jne).
  3. Rahoitusmallien pitää tehdä korkeakouluille kannattavaksi tuottaa yhteistyössä opintokokonaisuuksia ja tutkintoja.

Jotta edellä mainittu olisi mahdollista, pitää korkeakoulujen rahoituksessa huomioida muiden kuin omien tutkinto-opiskelijoiden suorittamat opintopisteet nykyistä huomattavasti suuremmalla painoarvolla.

Rahoitusmallissa voisi olla siis perinteisen pelkän “tutkintomittarin” sijaan kaksi eri painotuksillla olevaa opintopisteindikaattoria, joista toinen kattaisi tutkinto-opiskelijoiden suorittamat pisteet ja toinen jatkuvan oppimisen parissa tehdyt pisteet. Tutkinto-opiskelijoiden pisteiden perusteella tuleva raha jaettaisiin korkeakoulujen kesken sitten, kun tutkinto on valmis. Jatkuvan oppimisen opintopisteiden kertymää voitaisiin tarkastella useammin.

Otetaan esimerkki, jossa opiskelija on suorittanut opintoja kandidaatin tutkintoonsa kolmessa eri yliopistossa. Kun tutkinto on valmis, jakautuisi rahoitus näiden kolmen yliopiston välillä siten, kun ne ovat opintopisteitä opiskelijalle tuottaneet. Tämän vuoksi kaikilla kolmella yliopistolla on insentiivi toimia myös opiskelijan ohjaajana, koska valmistuminen hyödyttää kaikkia, eikä vain yhtä yliopistoa. Tämän kaltainen rahoituksen jakautumisen logiikka on jo muutamissa yliopistoissa käytössä tukemassa sivuaineopiskelua yli tiedekuntarajojen.

Toisessa esimerkissä yliopisto on tuottanut yhteisen opintokokonaisuuden menestyvän ohjelmistokehitysyrityksen kanssa. Kurssille ilmoittautuu 20 000 ihmistä, jotka voivat olla myös osaamistaan päivittäviä ei-tutkinto-opiskelijoita (myös maksavia asiakkaita). Kurssin suorittaa lopulta neljäsosa ilmoittautuneista eli 5000 ihmistä. Opiskelijat suorittavat saman kokonaisuuden riippumatta heidän “statuksestaan”, he voivat vertaisoppia ja verkostoitua eri taustoista tulevien muiden oppijoiden kanssa ja yliopiston panos taas huomioidaan rahoituksen jakautumisessa.

Myönnämme, että tällainen ajattelutavan muutos voi kuulostaa radikaalilta, mutta näemme sen välttämättömänä, mikäli tavoitteena on joustavammat ja yksilöllisemmät opintopolut, jatkuva oppiminen sekä korkeakoulujen välinen yhteistyö. Edelleen myös insentiivi tuottaa tutkintoja säilyy, mutta toiminnan logiikka muuttuu oppimisystävällisemmäksi. Samalla se edistää sekä korkeakoulujen yhteistyötä että niiden profiloitumista ja työnjakoa.

Miltä kuulostaa? Minkälaisen painoarvon rahoitusmallissa antaisit erilaisille opintopisteille? Millä muilla tavoilla rahoitusmallit voisivat mahdollistaa vision tavoitteiden toteuttamisen?

Jatkamme mielellämme keskustelua twitterissä #korkeakouluvisio. 


Tämän tekstin blogasivat yhteistyössä Suomen Ekonomien, Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen (YKA) sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) koulutuspolitiikan asiantuntijat

Suvi Eriksson (@SuviEriksson),
Piritta Jokelainen (@PirittaJ)
Niina Jurva (@NiinaJurva).