Sinustako uusi kylteriyhdyshenkilö eli ”kylli” Aalto-yliopistoon?

Uutinen 20.11.2019

Kylteriyhdyshenkilön työtehtäviin kuuluu kyltereiden asiakaskokemuksen kehittäminen sekä Suomen Ekonomien tunnettuuden ja jäsenhankinnan edistäminen. Työ on osa‐aikainen ja sopii mainiosti tehtäväksi opintojen oheen.


Paras ja kehittävin työpaikka ikinä. MAHTAVA työyhteisö!”

”Kyllin työstä saa sellaisen monipuolisen paketin tärkeää työkokemusta, jota on vaikea samalla tavalla kootusti muusta työstä saada. Joustavuuden ja työn itsenäisen luonteen vuoksi se on myös varsin näppärästi opintojen oheen sovitettavissa. Lisäksi työrupeamasta jää käteen elinikäinen ystäväporukka, rutkasti rohkeutta ja laaja verkosto ponnahduslaudaksi tulevaan.”


Tehtävät ovat moninaiset eikä kahta samanlaista kylliä ole. Kannattaa kysyä rohkeasti lisää, jos tehtävä kiinnostaa.”

Näin aiemmat kylteriyhdyshenkilöt eli ”kyllit” ovat kuvailleet työtään oman yliopiston kylterien linkkinä Suomen Ekonomeihin. Haluatko sinäkin päästä vapauttamaan potentiaalisi ja tekemään merkityksellistä työtä yhdessä Suomen Ekonomien kanssa? Siinä tapauksessa voit olla etsimämme ”kylli”.

Työtehtäviisi kuuluu kyltereiden asiakaskokemuksen kehittäminen sekä Suomen Ekonomien tunnettuuden ja jäsenhankinnan edistäminen. Markkinoinnin, viestinnän ja tapahtumatarjonnan suunnittelussa ja toteuttamisessa agendallasi korostuu tiedonvälitys opiskelijoille edunvalvontaan ja työelämäkysymyksiin liittyen.

Teet tiivistä yhteistyötä Ekonomien asiakkuusyksikön, muiden kyllien, KY:n, Probban ja Helsingin Ekonomien kanssa.

Kylteriyhdyshenkilön työ on osa‐aikainen ja sopii mainiosti tehtäväksi opintojen oheen. Työtä tehdään yliopiston lukukausien aikana (elokuu-toukokuu) keskimäärin 50 h/kk. Työsuhde solmitaan toistaiseksi voimassaolevaksi. Työ alkaa 2.1.2020. Työhön kuuluu ilta‐ ja viikonlopputyötä sekä matkustamista.

Arvostamme:

  • kiinnostusta asiakaskokemuksen kehittämiseen
  • esiintymistaitoa, myynti-, markkinointihenkisyyttä ja yhteistyökykyä
  • kiinnostusta kylterien ja ekonomien edunvalvontatyöhön
  • oma‐aloitteisuutta, määrätietoisuutta ja luovuutta
  • itsenäistä työotetta
  • opiskelijatoiminnan tuntemusta ja Suomen Ekonomien opiskelijajäsenyyttä
  • läsnäoloa yliopistolla ja tunnettuutta kylterien piirissä. 

 
Lähetä hakemuksesi ja cv:si viimeistään 28.11.2019 klo 12 mennessä osoitteeseen kyllihakemukset@ekonomit.fi.

Haun ensimmäinen kierros toteutetaan videorekrytointijärjestelmän avulla. Jatkohaastattelut järjestetään 4.12. Ekonomien toimistolla.

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä nykyiseltä kylliltä Heidi Riihimäki (heidi.riihimaki@ekonomit.fi, puh 044 029 0496) tai asiakkuusvastaava Tanja Hankialta (puh. 050 3012 664).