Työelämä, tervetuloa 2000-luvulle!

Blogi 9.8.2019

Veera Hellman Avustava asiantuntija, Suomen Ekonmit


Uusi hallitus on aloittanut taipaleensa ja hallitusohjelmaa lukiessa yksi niistä asioista, joihin kiinnitin huomioni, oli kirjaus perhevapaauudistuksesta. Isien osuutta vapaista lisätään, mutta tälläkään hallituksella ei riittänyt uskallus tehdä uudistusta, joka ihan oikeasti lisäisi sukupuolten välistä tasa-arvoa etenkin työelämän ja perhevastuun jakautumisen suhteen. Oikea perhevapaauudistus olisi kiintiöinyt vapaat molemmille vanhemmille ja lyhentänyt tai edes porrastanut kotihoidontukea.

Joku voisi kuvitella, että olen jäävi puhumaan perhevapaauudistuksesta. 22-vuotiaana lapsettomana opiskelijana lasten hankkiminen ei millään muotoa ole ajankohtaista. Haluan kuitenkin olla tekemässä (ja näkemässä) muutosta, joka mahdollistaisi ihan oikeasti tasa-arvoisen työelämän tulevaisuudessa.  

En ole erityisesti ajatellut lasten hankintaa. Syntyvyyden jatkuva lasku on kuitenkin herättänyt suomalaiset, etenkin poliitikot. Heilläkin lienee olevan pienimuotoinen pelko siitä, että kohta on ihan todellinen pula niistä ihmisistä, jotka tulevat maksamaan heidänkin eläkkeensä. Huoli on aiheellinen, heikkenevä huoltosuhde asettaa jo nyt paineet julkisen talouden kestävyyteen. Kuitenkin varmaa on se, että jos ikinä pusken itsestäni ulos ihmislapsen, en tee sitä yhteiskunnan vuoksi. 

Poliittisessa keskustelussa moni perhevapaiden kiintiöitä vastustava on perustellut kantaansa sillä, että perheet tietävät itse parhaiten ja siksi emme tarvitse kiintiöitä. Siitä olen samaa mieltä: perheet tietävät parhaiten ja minusta onkin ihan perusteltua, että aikuiset ihmiset osaavat itse tehdä päätöksiä etenkin, kun heillä on huollettavanaan yksi ihmishenki lisää. En vain käsitä sitä, miten kiintiöidyt perhevapaat sotisivat tätä niin kutsuttua valinnanvapautta vastaan.  

Minusta se on reilua, että yhteiskunta antaa mahdollisuuden käyttää vapaita esimerkiksi 6+6+6-mallin mukaisesti, eli niin, että molemmille vanhemmille on kiintiöity puoli vuotta ja sen lisäksi yksi puolivuotinen, joka on vapaassa käytössä. Mikäli esimerkiksi isä ei halua tai voi jäädä perhevapaalle, on perheellä kuitenkin käytettävissään vuoden verran vapaita. Siihen päälle tietenkin kotihoidontuki, jota voi nykymallin mukaan jatkaa siihen asti, kun lapsi on kolmevuotias. 

Sen lisäksi, että nykymalli perhevapaiden jakamisessa sakkaa, on taustalla myös suurempia ongelmia kuin se, että kumpi vanhemmista (oli sitten perinteinen ydinperhe tai esimerkiksi sateenkaariperhe) vaihtaa lapsen vaipat ja syöttää luumusosetta tasaisin väliajoin. Kyse on siitä, miten perhevastuu jakautuu jatkossa ja mikä on yhteiskunnassa ja eritoten työelämässä vallitseva asenneilmapiiri. Tällä hetkellä esimerkiksi monilla työpaikoilla suhtaudutaan nihkeästi miesten käyttämiin vapaisiin. Tästä kertoo karua kieltä mm. Suomen Ekonomien teettämä tasa-arvokysely

Monesti äitien kotiin jäämistä perustellaan sillä, että naiset imettävät, isät eivät. Biologialle emme mahda mitään, mutta imettämisen taakse piiloutuminen on omaan korvaani vähän samankaltainen argumentti kuin se, että nainen kuukautisten aikaan on hormonihirviö, jota ei tulisi päästää työpaikalle vandalisoimaan muiden työntekoa. Eli ihan höpöhöpö-juttua. Vaikka lasta imetettäisiin vielä vuoden iässä, sitä harvoin tehdään niin tiheään, ettei se mahdollistaisi työelämään siirtymistä. Esimerkiksi tuossa vuoden iässä olisikin silloin sopivaa käyttää isän vapaat vanhempainvapaiden jatkeena.  

Yksi asia, joka on myös noussut keskusteluun perhevapaisiin liittyen, on työelämän ja tukiviidakon joustamattomuus. Mikäli kotona oleva vanhempi olisi kiinnostunut tekemään töitä osa-aikaisesti silloin tällöin, on ajatus tyrmätty heti alkuun sillä, että siinä menetetään vanhempainvapaita. Sen sijaan, että esimerkiksi yksittäiset työpäivät heti sahaisivat oksaa, jolla vanhempainvapaalla oleva istuu, olisi hyvä, että työnteko mahdollistettaisiin niiltä osin, miltä se on mahdollista muuten perhevapaiden kanssa. Keneltäkään ei ole pois se, että osaava ihminen antaa oman panoksensa käyttöön ja mahdollisesti tienaa päivän aikana hieman enemmän kuin ansiosidonnaisesta vanhempainrahasta.  

Työelämän tasa-arvo ei ole valmis ja siitä on uskallettava puhua. Se, että lapsen hankkiminen tällä hetkellä vaikuttaa vain ja ainoastaan naisen palkka- ja urakehitykseen on väärin. Jokaisen tulisi voida hankkia lapsi pelkäämättä sitä, että oma ura kärsii ja työnantaja ei tykkää. Arvovalinnan ei tule olla raha ja ura vai vauva, vaan mieluummin vauva sekä raha ja ura, joka on mahdollista järjestelemällä asiat oikein. Ja että perhevapaajärjestelmä tukisi tätä tavoitetta. Perhevapaauudistuksen avulla voimme muuttaa vallitsevaa ilmapiiriä sekä lisätä isien mahdollisuuksia (ja oikeastaan myös velvollisuuksia) huolehtia lapsistaan. Nyt tarvitaan uskallusta puhua ja päättää. 

Kesän blogisarjassa arvioidaan uutta hallitusohjelmaa Suomen Ekonomien hallitusohjelmatavoitteiden kautta. Tavoitteisiin voi tutustua tarkemmin TÄÄLTÄ.