He löysivät keskinäisen luottamuksen ja yhteishengen, jonka avulla yhteiset keskusteluhetket muodostuivat hyvin koskettaviksi ja opettavaisiksi. Keväällä 2017 pidetty Suomen Ekonomien järjestämä virtuaalinen ryhmäcoaching osoitti jälleen kerran, että avoin ja oppimismyönteinen ilmapiiri on mahdollista luoda myös virtuaalisessa ympäristössä.

Virtuaalisessa työskentelyssä luottamuksen rakentaminen on erityisen tärkeää. Prosessi aloitettiinkin tutustumisella ja omien tavoitteiden esittelemisellä. Avoin ilmapiiri mahdollisti heittäytymisen omaan kehityshaasteeseen toisten ryhmän jäsenten tuella. Erityisesti ryhmän jäsenet kiittivät toisiaan aitojen tarinoiden jakamisesta ja uudenlaisten näkökulmien saamisesta.
Parasta antia osallistujien mielestä olivat yhteiset oivallukset ja coachaavan työskentelytavan oppiminen tapaamisten aikana. Ryhmä kokoontui 8 x 2 tuntia ja tapaamisten välillä valmistauduttiin etukäteen parin kanssa coachaamaan toista ryhmän jäsentä.
“Kiitos, että kuuntelitte ja jaoitte omia kokemuksianne. Sain olla oma itseni, eikä ryhmässä tarvinnut esittää mitään. Nautin myös ryhmämme hyvästä, arvostavasta ilmapiiristä ja saamastani tuesta.”
“Olin positiivisesti yllättynyt, kun kaikki osallistuivat keskusteluun rohkeasti ja avoimesti vaikeista asioista huolimatta.”
Kaikki osallistujat suosittelevat lämpimästi virtuaalista ryhmäcoachingia muillekin Ekonomien jäsenille. Osallistuminen on vaivatonta ja helppoa oman tietokoneen välityksellä eikä matkustamiseen mene ylimääräistä aikaa.
“Seuraavalla kerralla voisin haastaa enemmän esittämällä lyhyitä ja napakoita coaching-kysymyksiä vieläkin rohkeammin.”
“Sain tästä kokemuksesta runsaasti rohkeutta ottaa valmentavaa/coachaavaa työskentelytyyliä mukaan omaan esimiestyöhöni.”
Kirsi Rouhiaiselle virtuaalinen ryhmäcoaching oli hieno kokemus. Lue, miksi hän suosittelee sitä sinullekin!
Parasta virtuaalisessa ryhmäcoachingissa oli, kun meistä eri taustoista tulevista osallistujista alkoi muodostua ryhmä. Tällöin välillemme syntyi luottamusta ja yhteishenkeä, joka avasi aidon yhteyden portin. Vaikka etäisyyttä välillämme oli satoja ja jopa tuhansia kilometrejä, muodostuivat keskustelumme intiimeiksi ja jokaista koskettaviksi. Sain kokea erittäin hienoja ja koskettavia hetkiä ihmisten kanssa, joita en ollut tavannut koskaan kasvotusten. Yhteen tuleminen oli äärimmäisen helppoa ja vaivatonta. Myös se oli hienoa, että saimme jokainen toimia coachina ja oppia tekemällä eikä vain kuuntelemalla. Virtuaalicoaching vaatii aivan yhtä intensiivistä läsnäoloa kuin tavallinen fyysinen tapaaminen, ellei jopa enemmänkin.
Sain
- aikaa itseni ja omien työtapojeni kehittämiseen
- uusia ulottuvuuksia itsetuntemukseeni
- mahdollisuuden pysähtyä kohtamaan itseni, tunteeni ja tarpeeni
- luottamusta omiin taitoihin ja osaamiseen
- vahvistusta ja keinoja muutoksen läpiviemiseen niin omassa kuin työyhteisössäni
- uusia tuttuja eri puolilta Suomea
- peilejä, joiden avulla oli mahdollisuus tutkailla omia työelämän pohdintoja
- kuuntelun ja herkkyyden taitoa
- monipuolisia näkökulmia omiin ajankohtaisiin työelämän haasteisiin
- paljon kysymyksiä, joihinkin löysin myös vastauksia
- erinomaista kokemusta coachingista
- virtuaalitiimien ja -tapaamisten ohjaustyökaluja
Suosittelen virtuaalicoachingia
- uran taitekohdassa tai hukassa oleville
- uusia tuulia etsiville
- rohkeutta ja itseluottamusta kaipaaville
- esimiehille tai niiksi aikoville
- itsensä haastajille ja unelmiensa tutkailijoille
- kiireisille, joilla ei aikaa ja/tai mahdollisuutta siirtyä paikasta toiseen
- keskuksista kauempana asuville
- kenelle tahansa!
Ilmoittautuminen 8.3.2018 alkavaan EkonomiEsimies – virtuaaliseen ryhmäcoachingiin on nyt auki.
Lue lisää ja ilmoittaudu 1.3. mennessä tapahtumakalenterissamme >>