Pika-aktorien kokemuksia

Pikamentoroitavat kertovat:

”Sain hyvää palautetta ja ajattelemisen aihetta keskustelusta. Oli todella innostavaa jutella ammatillisesti kokeneemman henkilön kanssa ja kuulla hänen ajatuksiaan omiin pohdintoihin.”

”Erinomainen palvelu, mukavia ihmisiä, selkeästi hyödyllisempää kuin mikään julkisen puolen palvelu on ollut työttömälle.”

”Pääsin keskustelemaan ulkomaankokemuksista, urakehityksestä, johtamistyöstä ja tuotekehityksestä eli kaikesta, josta olen kiinnostunut. Jos kyseessä olisi pidempi mentorointi, en olisi pystynyt näin laaja-alaisesti tutustumaan eri alueisiin tai ihmisiin.”

”Otin yhteyttä 8 pikamentoriin, joka on todella suuri määrä. Sain 7 kanssa sovittua skypetapaamisen ja ne ovat olleet syksyni kohokohtia. Olen saanut moneen erilaiseen asiaan tukea, mutta erityisesti myös kuullut muiden kokemuksista avoimesti.”

”Hienoa, että minulla oli useampia pikamentorivaihtoehtoja, joista valita. Itse löysin hyvän pikamentorin, jonka kanssa keskustelu lähti heti hyvin käyntiin ja sain apua ja vinkkejä minua askarruttaviin asioihin.”

” Kaikki pikamentorit olivat hyvin avoimia ja helposti lähestyttäviä, asemastaan riippumatta. Monet mentoreista ottivat esille myös arkojakin asioita, joita en itse ollut tullut miettineeksi aiemmin tai ajattelut ottavani esille. Kohtaamiset olivat hyvin kasvattavia ja keskustelut mielenkiintoisia. Sain itselle itsevarmuutta erityisesti tässä uran alkuvaiheessa hakiessa ensimmäistä työpaikkaa valmistumisen jälkeen. Kiitos kaikille vielä suuresti mielenkiintoisista keskusteluista!”

” Pikamentorini ovat olleet huikeita, elämänkokemuksellisia ja viisaita ihmisiä, jotka ovat hyvin jakaneet omia ajatuksia ja auttaneet pohdinnoissa eteenpäin.”

Pikamentorien kokemuksia

Mikä on ollut antoisinta pikamentorina?

”Saa auttaa ja kuunnella. Jakaa kokemuksia ja helpottaa toivottavasti toisen polkua. Kun antaa itsestään, niin aina saa itsekin lisää ymmärrystä ja näkökulmia. Verkostoiduimme Linkedinissä ja uskon että seurailemme jatkossa toistemme kuulumisia.”

”Se, että olen saanut auttaa muita eteenpäin uralla. Näistä jää itsellekin hyvän mielen lisäksi paljon käteen. On ollut erittäin antoisaa.”

”Sain palvella kahta nuorempaa kollegaa. Molemmat saivat selkeyttä omaan ajankohtaiseen urapohdintaansa.”

”Erilaiset elämäntilanteet, joihin haetaan spesifejä vastauksia. Yksi mentoroitavani oikeasti muutti perheensä kanssa unelmatalostaan ulkomaille! Huh… Eräs toinen nuori kyseli konsultin työstä. Loistavia kysymyksiä – ja kiva, että olen voinut auttaa!”

”Erittäin fiksu opiskelija otti yhteyttä ja kävimme aamukahvilla. Hän halusi sparrailla työuran suunnasta ja potentiaalisista toimialoista ja yrityksistä. Oli ilo tavata kunnianhimoinen ja ajatteleva nuori.”

”Erittäin myönteinen kokemus, kiinnostavaa kuulla nykyopiskelijan lähestymistapoja ja kiinnostuksen kohteita. Toivottavasti onnistuin jakamaa omia ajatuksiani sopivasti.”

”Voi jakaa kokemuksia ja uusia näkökulmia ilman pitkäaikaista sitoutumista.”