”Ilman lainmukaista perustetta solmitut kilpailukieltosopimukset ovat yleistyneet jäsenkunnassamme rajusti, ja ne ovat iso ongelma erityisesti esimies- ja asiantuntijatehtävissä”, sanoo Suomen Ekonomien työmarkkinajohtaja Riku Salokannel.

Hän pitää tärkeänä, että ongelman laajuus selvitetään oikeissa kohderyhmissä.

”Esimerkiksi jo joka toisessa uudessa ekonomin työsopimuksessa on kilpailukieltoehto” Salokannel sanoo.
 
Hän muistuttaa, että kilpailukieltoihin liittyvät ongelmat näkyvät käytännön työelämässä, tuomioistuimen riita-asioiksi ne päätyvät harvoin.

”Esimerkiksi työpaikan vaihtaminen samalla alalla voi olla hankalaa. Vaikka oikeustapauksia ei ole, se ei tarkoita etteikö ongelmaa olisi. Tämä olisi tärkeää ottaa huomioon selvitystyötä tehdessä”, Salokannel painottaa.
 
Positiivisena Salokannel näkee sen, että lainsäädäntöön on mahdollista tehdä tarvittavat muutokset varsin nopeastikin. Lakimuutosesitys on jo olemassa kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin aloitteesta.

”Ratkaisu on valmiina, enää tarvitaan poliittista tahtoa”, Salokannel toteaa.

Lisätietoja:
Riku Salokannel
040 7249566