Vahinkotarkastaja Heikki Vaara on kokenut useaan otteeseen, kuinka kilpailukieltosopimus voi hankaloittaa elämää ja jäykistää työmarkkinoiden toimintaa. Viimeksi näin kävi noin vuosi sitten, kun Vaara lähti edellisestä työpaikastaan ruotsalaisen vahinkoselvityspalveluita tarjoavan yhtiön toimitusjohtajana.
”Minut oli headhuntattu siihen pestiin, ja sopimukseen kuului ihan perinteinen kilpailukieltopykälä, jonka hyväksyin. En pitänyt sitä mitenkään poikkeavana siinä tapauksessa”, yli 50-vuotias Vaara kertoo kahvikupin ääressä.
Vaara aloitti työt joulukuussa 2015. Kesällä 2016 hänet irtisanottiin. Sopimukseen kuului pitkä irtisanomisaika ja vielä sen lisäksi 12 kuukauden kilpailukieltoehto. Koska yrityksellä oli toimintaa myös Suomessa, saattoi kilpailukiellon katsoa sitovan myös Suomen markkinoilla.
Ruotsin kilpailukieltomallissa työnantajalla on optio ilmoittaa luopuvansa kilpailukieltoehdosta tietyn ajan sisällä irtisanoutumisesta. Näin ovat paikalliset työmarkkinajärjestöt neuvotelleet. Jos työnantaja pitää kiinni kilpailukiellosta, sen on korvattava työntekijälle tietty osuus palkasta kiellon voimassa olon ajalta.
Se on jo huima parannus verrattuna suomalaiseen käytäntöön, jossa korvauksen kilpailukiellosta katsotaan sisältyvän työssäoloajan palkkaan. Suomen kilpailukieltolainsäädännön päivittämistä ajaa kansanedustaja Saara-Sofia Sirén. Lakiesitys on laadittu yhteistyössä muun muassa Suomen Ekonomien kanssa, ja liitto tukee esitystä.
Mutta hyväkään malli ei välttämättä toimi, elleivät osapuolet pitäydy säännöissä. Vaaran työnantaja ilmoitti luopuvansa kilpailukiellosta vasta irtisanomisajan päättyessä, eli työnhaun kannalta puoli vuotta liian myöhään.
”Koska en saanut tietoa siitä, sitooko kilpailukielto vai ei, oli todella vaikea lähteä etsimään töitä. Toki olisin voinut hakea työpaikkoja. Mutta kuka haluaa palkata ihmisen, joka voi ehkä tulla töihin, tai voikin kenties aloittaa vasta vuoden kuluttua”, Vaara selittää.
Kilpailukiellosta on tullut standardi
Akavan selvityksen mukaan kilpailukieltojen käyttö on kolminkertaistunut 2000-luvulla, ja esimerkiksi ekonomien keskuudessa jo joka toiseen uuteen työsopimukseen liitetään kilpailukieltoehto. Vaarankin erityisalalla kilpailukieltoehto on muodostunut käytännössä työsopimusten vakioksi. Vaara tekee meri- ja kuljetusalan vahinkoselvityksiä vakuutusyhtiöille ja muille riskinkantajille. Eli kun rahtitavaralle käy köpelösti, Vaara selvittää, mitä kävi ja miksi.
Tällä alalla Vaara on ollut yli kolme vuosikymmentä. Hän aloitti Lloyd’sin Helsingin asioimiston palveluksessa 1970- ja 80-lukujen taitteessa vastavalmistuneena, opiskeltuaan Tampereen yliopiston vakuutusoppia.
”Se oli ja on edelleen kiinnostavaa, vaihtelevaa ja haastavaa työtä. Siihen aikaan se oli myös kansainvälistä ja vaati muun muassa kielitaitoa – nykyäänhän melkein kaikki työ on kansainvälistä”, Vaara sanoo.
1990-luvun puolivälissä Vaara kumppaneineen perusti Suomen ensimmäisen riippumattoman vahinkotarkastuksiin ja -selvityksiin keskittyvän yrityksen. Sittemmin yritys myytiin, ja Vaara on työskennellyt muun muassa erinäisten vahinkotarkastusyritysten toimitusjohtajana, pienyrittäjänä ja ison kansainvälisen vahinkojen hallinnointifirman pohjoismaiden merivahinkotoiminnoista vastaavana päällikkönä.
Kapealla erityisalalla asiakassuhteet ovat vahvoja ja perustuvat pitkäaikaiseen luottamukseen. Kilpailukieltojen taustalla on usein yritysten pelko siitä, että pienillä markkinoilla toimeksiannot valuvat työntekijän perässä kilpailijalle.
”Tämä on vahvasti henkilöityvää bisnestä. Tietysti muodostuu vahvoja suhteita ja luottopalveluntarjoajia, mutta kilpailukiellolla ei mielestäni edistetä asiaa”, Vaara sanoo.
Kiellolle on usein heikot perusteet
Heikki Vaaraa turhauttaa kilpailukieltosopimusten laatiminen heppoisin perustein. Hän tosin tunnustaa olleensa itse toimitusjohtajana pöydän toisella puolella vaatimassa kilpailukieltoehtoja työsopimuksiin.
”Valitettavasti olen itsekin syyllistynyt siihen. On helppo tehdä työsopimusrunko, jossa se on vakiona mukana. Yritys voisi katsoa enemmän työntekijän tehtävänkuvaa ja sittenkin vielä harkita, onko kilpailukielto tarpeen”, Vaara sanoo.
”Jos kyseessä on tavallisesti palveluita tuottava työntekijä, en näe, miksi hänen vapauttaan tehdä töitä pitäisi rajoittaa. Tehtyäni näitä töitä yli 35 vuotta kaikki sama tieto ja kontaktit ovat olemassa, istuin sitten toimistolla, bussissa tai missä vaan. Kilpailukielto vain luo hetkellisen vakuumin, jonka aikana niitä ei voi hyödyntää. Ketä se sitten palvelee?”
Liikesalaisuuden suoja on jo erikseen säädetty varsin tiukaksi, eikä kilpailukielto vaikuta siihen. Vaaran mielestä turhista ja heppoisin perustein laadituista kilpailukielloista pitäisikin päästä eroon. Nykyinen käytäntö vain jäykistää työmarkkinoita, puhumattakaan työntekijälle koituvasta harmista.
Lakiesitys on askel parempaan
Kansanedustaja Sirénin lakiesityksen kanssa Vaara on enimmäkseen samoilla linjoilla. Esitys toisi työnantajalle korvausvelvollisuuden kilpailukiellon voimassaolon ajaksi, mutta mahdollistaisi myös kilpailukieltoehdon perumisen milloin tahansa.
”Kilpailukieltoa tulisi käyttää harkiten ja sen ajalta tulee maksaa korvaus, mutta mielestäni työnantaja ei voi luopua siitä ’koska tahansa’ vaan ennalta sovituin ehdoin”, Vaara sanoo.
Vaaran tapauksessa juuri epätietoisuus kilpailukiellon pitävyydestä lykkäsi hänen mahdollisuuksiaan työllistyä uudelleen.
Vaaran onneksi hänellä oli pitkä kokemus alaltaan, hyvät kontaktit ja oma vanha yritys takataskussaan. Nyt hän tekee samoja töitä mikroyrittäjänä ja itsenäisenä konsulttina Marine Trading -yhtiönsä kautta.
”Koko ajan etsin töitä oman yritykseni kautta. Olen mukana erilaisissa projekteissa, ja tavoitteenani on paitsi saada kassavirta oikeaan suuntaan, samalla katsoa olisiko projekteissa potentiaalia vakituiseksi palkkatyöksi”, Vaara sanoo.
Teksti: Matti Koskinen