Pikamentorointi auttaa huomaamaan, että rohkeus kannattaa ja aktiivisuudesta palkitaan. Tämän ovat saaneet kokea monet jäsenemme, jotka ovat halunneet puhua työhön liittyvästä tilanteestaan toisen ekonomin kanssa. Pikamentorointiin ei kulu paljonkaan aikaa, sillä ideana on nimensä mukaisesti pikainen, vain kertaluontoinen kohtaaminen.
Aktori eli mentorointia kaipaava voi olla missä vain työuransa vaiheessa: opiskelija, uransa alkupuolella tai pitkään työelämässä pörrännyt. Etsimme sekä aktoreita että mentoriksi halukkaita ja yhdistämme mahdollisimman sopivat henkilöt.
Koronapandemian aikana kontaktit tapahtuvat puhelimitse tai etäkokouksina, muulloin myös kasvotusten.
”Tuntui kuin olisimme tunteneet jo pitkään”
Tänä keväänä pikamentorointi näyttäytyi mahdollisuutena markkinointipäällikkö Marika Kauraselle, joka kaipasi sparrausta ja uusia näkökulmia.
”Jonkinlainen ”out of the box” -ajattelu tuntui järkevältä. Olin kauan sitten Suomen Ekonomien tilaisuudessa tutustunut uravalmentaja Taija Keskiseen, joka on minua sittemmin sparraillut. Nyt olin häneen uudestaan yhteydessä.”

Keskinen kertoi Kauraselle, mitä pikamentorointi on ja sanoi, että hänellä olisi sopiva pikamentorikin tarjolla. Pikamentorointi yhdistää kaksi tai useampi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä kertaluontoisesti. Aktori saa mentorilta pulmaansa vinkkejä ja näkemyksiä.
Kaurasen pikamentorina toimi myyntijohtaja Juha Sillanpää, joka oli tarjoutunut tehtävään Suomen Ekonomien hakiessa mentoreita. Keskustelu oli tarkoitus toteuttaa Teams-kokouksena, mutta lopulta Kauranen ja Sillanpää päätyivät puhumaan puhelimessa. Sillanpää tutustui ennalta Kaurasen tekemään mindmappiin ja LinkedIn-profiiliin.
Kokemus oli Marika Kaurasen mielestä tosi hyvä.
”Meillä kemiat kohtasivat ja oli helppo jutella. Tuntui kuin olisimme tunteneet jo pitkään. Oli uravalmentajan ammattitaitoa nähdä, että meillä voisi mätsätä.”
Kauranen piti hyvänä sitä, että Sillanpään elämäntilanteessa oli paljon samaa kuin hänen omassaan, että molemmat ovat kansainvälisessä yrityksessä rahoitusalalla ja että mentori oli myös ollut aiemmin työssä samantapaisessa tilanteessa.
”Hänellä oli perspektiiviä asioihin monenlaisista työtehtävistä.”
Pikamentorointi opettaa mentorillekin uutta

Visalla Pohjoismaiden ja Baltian pankkiasiakkuudet -segmentin myyntijohtajana työskentelevä Juha Sillanpää muistaa, kuinka olisi omalla urallaan kaivannut mentoria.
”En osannut sellaista nuorempana etsiä, mutta mentoroinnista olisi ollut iso apu.”
Lähemmäs 20 vuotta työelämässä ollut laskentaekonomi kokee itse saaneensa paljon luottoystäviltä, joiden kanssa sparrailee myös työasioita. Itsekin hän on toiminut mentorina muutamille ihmisille pidempään.
Halu lähteä pikamentoriksi liittyi myös tiiminjohtajan tehtävään, johon Sillanpää on vuoden sisään siirtynyt. Toinen syy lähteä mukaan oli työnantajan eli Visan panostaminen ihmisten johtamiseen ja johtajien koulutukseen, jotta markkinoiden parhaat työntekijät saataisiin yhtiöön töihin ja myös jäämään. Mentorointi tarjosi erinomaisen mahdollisuuden oppia.
”Jos antaa, saa myös itse”
”Lähdin sillä näkökulmalla, että en niinkään neuvo vaan opin toiselta. Jos antaa, saa myös itse. Minusta se oli tosi onnistunut keskustelu. Mielipiteiden vaihtoa, kuuntelemista ja uusien näkökulmien hakemista”, Juha Sillanpää kertoo.
”Koska Visalla johtaminen on nostettu niin keskeiseksi asiaksi, tämä tilaisuus toi hyvän mahdollisuuden peilata omia johtamisen periaatteitani ulkopuolisen kanssa. Pystyin katsomaan, voisinko niiden kautta tuoda selkeyttä Marikan ajatteluun, vaikka hän toimiikin eri organisaatiossa. Vastaavanlaisia keskusteluja käyn jatkuvasti myös tiimini kanssa.”
Sillanpään mielestä eduksi on myös, että aktori ja mentori eivät tunne toisiaan – silloin toisesta ei ole mitään ennakkokäsitystä. Itsellekin on iloa siitä, että omaa esittelyä varten joutuu miettimään, mitä on työelämässä oppinut ja kokenut.
Pikamentorointi antoi paljon uusia ajatuksia
Miksi sitten ventovieraan ajatuksista oli apua ja mihin? Aktorin roolissa ollut Marika Kauranen kiittää pikamentoroinnin eduksi sitä, että ulkopuolinen katsoo asioita eri vinkkelistä ja objektiivisesti.
”Mentori voi auttaa miettimään, miten kehittyä ja millaisia siirtoja työuralla voi tehdä. Juhalla oli hyviä vinkkejä siihen, kuinka päästä organisaatiossa eteenpäin. Ja toisaalta ajatuksia siitä, miten työ on vain osa elämää, jossa muutkin palaset kuten perhetilanne vaikuttavat valintoihimme. Sekin oli kiva kuulla miehen suusta.”
”Sain hyviä, konkreettisia ideoita”
Kauraselle heräsi keskustelusta paljon ajatuksia, joita hän jäi kypsyttelemään.
”Varmasti korona-ajan keskellä moni miettii, mitä haluaa elämältään ja alkaa katsella asioita erilaisesta vinkkelistä. Sain hyviä, konkreettisia ideoita esimerkiksi siihen, miten omia kehitysideoita voisi saada läpi työpaikalla. Juha sanoi myös, että voin soittaa toistekin, jos haluan. Se tuntui kivalta.”
Marika Kauranen uskoo, että pikamentorointi voi parhaimmillaan toimia sysäyksenä isompaankin muutokseen.
”Voi saada varmuutta lähteä viemään asioita tiettyyn suuntaan.”
Teksti: Arja Kuittinen
Kuvat: Unsplash ja haastateltavat
Suomen Ekonomien jäsenenä tai KylteriPlus-jäsenenä voit saada itsellesi pikamentorin.