Arto: Yrittäjäurani alkoi 1992 asuessani Japanissa.  Sinne päädyin, kun nuorena Kuusamon kunnan markkinointipäällikkönä etsin isompia haasteita ja hakeuduin Fintran kansainvälistymiskurssille. Kun harjoittelun päätyttyä palasin Suomeen, pistin firman pystyyn ja pohdin mitä tehdä seuraavaksi. Japanin tunsin parhaiten, ja niinpä lähetin itseni Hokkaidon saarelle Sapporoon, missä vierähtikin seitsemän vuotta. Työni oli ennen muuta konsultointia, tapahtumien järjestämistä ja tulkkaamista. Yritykseni nimi, Aruto Consulting, tulee omasta nimestäni japanilaisittain lausuttuna.

Suomeen palattuani pohdin kumppanini kanssa, että miksiköhän Subway -ketjua ei ole Suomessa, vaikka se matkoilla aina tulee vastaan. Otimme pääkonttoriin yhteyttä, ja meistä tuli ketjun maajohtajia. Vuonna 2010, kun myin yrityksen pois, Subway-ravintoloita oli Suomessa melkein sata. Nyt olen tuomassa Suomeen ruotsalaista franchising -ketjua Sushirullenia, joka tarjoaa uudenlaista pikaruokaa.

Mikko: Olen juuri valmistunut maisteriksi ja työskentelen Nordeassa strategiapuolella. Yrittäjyys kiinnostaa, mikä varmaan on peräisin kotoa. Isä on toiminut yrittäjänä lähes 15 vuotta.

Liityin yliopistoaikoina Entrepreneurial Societyyn, jolla on yhdistykset kaikissa isoissa yliopistokaupungeissa. Aallossa se vetää Slushia ja Start Up -saunaa. Toimin Oulussa ES:n hallituksessa kaksi vuotta. Siellä Start Up -saunaa vastaava hanke on Business Kitchen.

Yrittäjyyttä pohdin vakavasti opintojeni aikana. Palattuani Australiasta vaihdosta ihmettelin kaverini kanssa, kuinka huonosti yliopistot brändäävät itseään ulkomaisille opiskelijoille. Sydneyn yliopistossa saatoit ostaa ylipiston brändillä valtavasta myymälästä kylpytakista lähtien erilaista tavaraa. Meillä Oulussa ei ollut mitään tällaista. Eikä ollut muissakaan Suomen yliopistoissa. Olisimme tämän käynnistäneet, mutta Oulun yliopisto ei luovuttanut käyttöömme omaa logoaan. Me olisimme saaneet sen vaihto-oppilaiden mukana maailmalle.

Nyt rahoitusmaailma on vienyt mukanaan. Helsinkiin muutin vuosi ennen valmistumistani. Paitajuttu oli hyvin intuitiivinen, mutta sen jälkeen en ole samanlaista ratkaisua joutunut pohtimaan. Pakkohan se on myös sanoa, että isossa organisaatiossa jokaisesta virheestä ei tarvitse maksaa itse.

Iso organisaatio on turvallisempi, mutta Arto, sinä hyppäsit hyvin turvattomaan maailmaan?

Arto: Se kyllä vaatii tiettyä vääristynyttä mielenlaatua, ettei lähde hakemaan sitä vakituista hommaa.

Mikko: Pystyisinköhän yrittäjänä tekemään kaikkea mitä nyt? Teen esimerkiksi mielelläni työmatkoja.

Arto: Onko tässä nyt se vaara, että kun kaikki tuntuu helpolta ja turvalliselta, niin paluu ajatukseen yrittäjyydestä loitontuu. Sinulla oli se oivallus yliopistossa, ja kun se ei ehkä onnistunut, niin pitää tulla aika iso toinen oivallus, että voisi päästä samaan olotilaan. Johtaako tämä siihen, että olet urapolulla loppuelämäsi?

Mikko: Kun yrittäjyys on isän kautta ollut elämässäni läsnä, niin totta kai mietin myös isojen organisaatioiden jähmeyttä. Kyllähän start upissa oli helppoa olla töissä, kun yrityksen päättäjä istui vieressä.

Arto: Mitä voisit tehdä, että se yrittäjyys tulisi lähemmäksi? Onko sinulla ideariihi-iltoja kavereiden kanssa?

Mikko: Näiden puolentoista vuoden aikana on ollut montakin. Meitä on joukko, joka työskentelee korporaatioissa kukin tahoillaan, mutta kyllä me näitä ideoita edelleen pallottelemme. Uskon, että toimimme, kun huomaamme voivamme oikeasti ratkaista jonkun ongelman. Tietysti voisi mennä tekemään jotain samaa asiaa paremmin kuin se nyt tehdään, mutta jotenkin tuntuu, että pitäisi löytää joku ihan uusi, tuntematon juttu, josta voisi ajatella, että tuon palan me ratkaisemme.

Olisit Arto nelikymppisenä voinut hyvinkin valita vielä toisin. Oliko tottuminen itsenäisyyteen se, joka piti sinut yrittäjänä?

Arto: Varmaan se oli niin. Taaksepäin katsoessa ihmisiltä löytyy jonkinlainen urapolku. Minulla se ehkä näyttää poukkoilulta, mutta siinä se onkin: olen valmis hyppäämään kiinnostaviin juttuihin ja pistämään omaisuuden likoon jälleen kerran. Tämä on minun elämäntapani. Olin välillä muuallakin töissä, mutta ei se ollut minun juttuni. En halua olla tiettyihin työaikoihin sitoutunut.

Mikko: Onko se vapaus ja itsenäisyys se isoin asia?

Arto: On. samoin kuin se, että pystyn näkemään tehneeni omalla työlläni jotain erilaista. Jotain sellaista, josta kehtaa kertoa lapsille ja lastenlapsillekin. Kyllä yrittäjyyteen liittyy joku ei-järjellinen uhkarohkeus, että haluaa tehdä jotain mielekästä elämälleen.

Onko ura se turvallinen vaihtoehto, Mikko?

Mikko: Ei välttämättä turvallinen. Uskon pystyväni pitämään taloudellisen puolen tasapainossa ja uskon, että pystyn jossain vaiheessa pääomittamaan itseni ainakin johonkin pisteeseen asti. Jos sitten huomaa hyvän idean, niin lähden siihen aivan varmasti.

Arto: Olen keskustellut yrittäjyydestä paljon, ja monella on halua lähteä yrittäjäksi. Tosi harva tekee lopulta sen päätöksen. Ideaan pitää olla vahva usko, että voi laittaa omaisuutensa vaakalaudalle.

Mikko: Nuorempana yrittäjäksi lähteminen on helpompaa, kun vuokran maksu on ainoa sitoumus. Myöhemmin on otettava huomioon perhe ja asuntolainat.

Arto: Nuorempana se on helpompaa. Silloin on valmis ottamaan riskejä ja on energiaa, vaikka ei ole pääomaa. Vanhempana voi olla pääomaa ja kokemusta, mutta saattaa olla, että draivi puuttuu.

Pitäisikö siis yrittäjyyden olla opinnoissa enemmän läsnä?

Arto: 1970 -luvun lopussa tai 1980 -luvun alun kauppakorkeassa ei yrittäjyydestä puhuttu yhtään mitään. Nykyään ollaan yleisemmin tietoisia siitä, että yrittäjyys on yksi mahdollisuus. Start uppien määrästä näkee, että muutos on iso.

Mikko: Yliopistot tekevät kuitenkin edelleen aivan liian vähän asioita. Muutosta ovat tehneet erilaiset yhteisöt. Vähän karrikoiden voi sanoa, että Aaltokin on antanut vain tilat ES:lle tai Start up -saunalle. Porukka meni sisään ja alkoi tehdä hommia.

Arto: Yliopisto on kuitenkin nähnyt mahdollisuuden ja antanut tilan luovuudelle. Sellaista ei aiemmin ollut.

Mikko: Voi olla, että onkin ollut oikea valinta antaa vain tilat ja pysyä muuten poissa. Voin kuvitella, että eteenpäin on päästy. Yrittäjyys alkaa olla mukana jo opinnoissakin.

Arto: Olisipa kiva päästä joskus kuuntelemaan, että mitä he puhuvat yrittäjyydestä.

Kaikkihan eivät yrittäjänä kuitenkaan pärjää?

Arto: Jos otan tietyn määrän ihmisiä kauppakorkeasta, yliopiston humanistiselta puolelta tai ammattikorkeasta, niin en usko, että kauppakorkeassa opiskelevat olisivat jotenkin luovempia tai valmiimpia lähtemään yrittäjiksi. Pikemminkin minusta tuntuu, että korkeakouluopiskelu painottaa liikaa analytiikkaa ja riskien kartoittamista. Luovuus vähenee ja sitä myöten myös todennäköisyys lähteä yrittäjäksi. Paremmin ideoita varmasti syntyy, kun laitetaan kauppakorkean ja teknillisen korkeakoulun ihmisiä yhteen. Näin voi saada jotain uutta aikaiseksi, ei niin, että laitetaan muutama insinööri samaan huoneeseen.

Mikko: Kauppiksen koulutuksen etu on siinä, että meidät on koulutettu kaupallistamaan erilaisia ajatuksia. Poikkitieteellinen ajatus on ehdottomasti hyvä asia. Ja Oulun yliopistossahan se on ehdottomasti arkea.

Yrittäjyys ei siis ole kaikkien juttu, vaan polku, jonne määrätietoisten päätösten lisäksi voi viedä sattuma ja sopiva tilanne. Menestyminen yrittäjänä edellyttää sekä luovuutta että rohkeutta, ja  jos kaikki edellytykset täyttyvät niin raha ei suinkaan ole ainoa saavutettavissa oleva palkinto.

Teksti: Tapani Mäkinen