Työaikapankin avulla pitkälle palkalliselle vapaalle tulevaisuudessa?

Joulukuussa 2013 voimaan tulleen työehtosopimuksen liitteenä on työaikapankkiopas (katso opas Slidesharessa). Opas ohjeistaa työaikapankkijärjestelmästä sopimisessa yrityksissä.

Mikä on työaikapankki?

Työaikapankissa työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan sopimalla säästää ja nostaa palkallisena vapaa-aikana.

Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimerkiksi seuraavia osatekijöitä:

  • lisä- tai ylityön peruspalkka ja korotusosa
  • tes:n mukaiset vuosilomapäivät 24 päivää ylittävältä osin
  • tes-vapaapäivät
  • mahdolliset työaikalain mukaiset vapaat ja korvaukset
  • vapaana annettavaksi sovittu lomaraha tai sen osa.

Työaikapankin ideana on, että keräämällä työaikapankkiin työaikaa pidemmän aikaa, pystyy myöhemmin pitämään pidemmän vapaan palkallisena. Tällä tavalla se on esimerkiksi varteenotettava vaihtoehto vuorotteluvapaajärjestelmälle, sillä työaikapankkivapaita pidettäessä palkkaa maksetaan normaalisti vapaan pitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti.

Työaikapankista sovitaan paikallisesti

Työaikapankkijärjestelmän käyttöönotto on vapaaehtoista ja sen käyttöönotosta sovitaan paikallisesti. Sopijana paikallisessa sopimisessa ovat YTN:n osalta YTN:n yritysyhdistykset.

Liity työpaikkasi yritysyhdistykseen!

Mikäli et vielä ole oman työpaikkasi yritysyhdistyksen jäsen, niin suosittelemme liittymistä. Näin pääset vaikuttamaan työaikapankin käyttöönottoon omalla työpaikallasi. Mikäli et tiedä, onko työpaikallasi yritysyhdistystä, olethan meihin! 

Ota yhteyttä

YTN finanssialan vastuuasiamies ja Suomen Ekonomien asiamies

Riikka Sipilä

p. +358400458226

riikka.sipila@ekonomit.fi

 

YTN finanssialan lakituki ja Suomen Ekonomien työsuhdelakimies

Joel Uusi-Oukari

p. 0201 299 216

joel.uusi-oukari@ekonomit.fi