
KylteriPlus-palvelupaketti on kylterien kannalta luontevaa ottaa käyttöön, kun uusi lukuvuosi alkaa, mutta paketin voi hankkia itselleen missä kohtaa vuotta tahansa, Suomen Ekonomien asiakaskokemusasiantuntija Salla Grönholm vinkkaa.
Ekonomien kylterijäsenyys on ilmainen. 25 euron hintainen KylteriPlus-paketti puolestaan on voimassa lukuvuoden kerrallaan. Uuden jakson voi hankkia käyttöönsä taas seuraavan lukuvuoden alussa.
KylteriPlus antaa etumatkaa alkuun työelämässä
KylteriPlussan sisältämät palvelut keventävät siirtymää opiskelijuudesta kohti työelämää ja auttavat rakentamaan oman näköistä uraa. Paketin sisältämät neuvonta- ja valmennuspalvelut voivat olla kullanarvoisia myös työpaikkaa tai lopputyön aihetta etsittäessä.
Kokonaisuus on suunniteltu kattavien selvitysten ja kylterien mielipidetiedustelujen pohjalta.
”Opiskelijoiden tilanteet ja taustat vaihtelevat, joten paketin palvelut ovat monelle ajankohtaisia jo fuksisyksynä”, Grönholm sanoo.
Esimerkiksi pääaineen valintaa pohtiessa voi hyötyä pakettiin kuuluvasta opiskelijan urapalvelusta.
Valmistuminen ei enää välttämättä ole ainoa askel siirryttäessä työelämään. Opintojen pohjalla voi olla työkokemusta tai aiempia tutkintoja, ja toisaalta monet siirtyvät työelämään jo kauan ennen valmistumistaan.
”Opiskelijoilla on tarvetta laajemmille palveluille jo ennen opintojen päättymistä, joten siksi tarjoamme näitä jäsenyyden räätälöintimahdollisuuksia”, Grönholm kuvaa.
Fokus omaan tilanteeseen
Yksi KylteriPlus-paketin eduista on opiskelijan henkilökohtainen uravalmennus. Urapalveluiden ryhmäpalvelut, kuten Kylterin työnhaun palvelu, ovat avoimia kaikille kylterijäsenille. Henkilökohtaisen valmennuksen myötä päästään kuitenkin etsimään täsmäratkaisuja ja paneutumaan opiskelijan yksilölliseen tilanteeseen tarkemmin.
”Henkilökohtaisessa uravalmennuksessa käydään luottamuksellinen keskustelu, jossa voidaan keskittyä kulloinkin ajankohtaiseen asiaan: voidaan esimerkiksi viilata ansioluetteloa, tukea palkkaneuvotteluissa, käynnistellä graduprojektia tai miettiä pääaineen valintaa. Palvelu on ehdottomasti hyödyllinen jo ennen valmistumista. Lisäksi urapalveluiden hyödyntäminen myös myöhemmin on helpompaa, kun niitä oppii käyttämään jo opiskeluaikana”, Grönholm kertoo.
KylteriPlus-palvelupaketin hankkineet saavat lisäksi laajemman pääsyn Suomen Ekonomien tapahtumiin.
Lisäksi paketti sisältää laajat lehtiedut.