Joka toinen suomalainen asuu alle kahdensadan metrin päässä lähimmästä metsästä. Liitämme metsään ekologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä. Metsäsuhteemme on yhtä aikaa henkilökohtainen ja yhteisöllinen, eikä mikään siinä ole aivan ristiriidatonta.

Suomalaiset voidaan jakaa kuuteen porukkaan metsäsuhteensa mukaan.

Lähes puolet suomalaisista kuuluu ryhmään, jonka muodostavat yhteisölliset huolehtijat ja seesteiset ylläpitäjät. Heille metsä on ennen kaikkea luontoarvoja, mielenrauhaa, sienestystä ja marjastusta. He eivät yleensä omista metsää, vaikka viihtyvät siellä ja arvostavat sitä.

Kolmannes suomalaisista on metsän taloudellista merkitystä korostavia ja usein itse metsää omistavia, harkitsevia hyödyntäjiä tai määrätietoisia sijoittajia.

Runsaalle viidennekselle suomalaisista, eli huolettomille haahuilijoille ja energisille seikkailijoille, metsä liittyy lähinnä urheilu- tai retkeilyharrastukseen tai hauskanpitoon kavereiden kanssa.

Tyypittely perustuu Kantar TNS:n pari vuotta sitten tekemään Suomalaisten metsäsuhteiden tila -selvitykseen. Monet tunnistavat itsessään piirteitä useammasta ryhmästä.

Metsien omistaminen ei ole sekään Suomessa aivan yksiselitteistä. Suomalaiset eivät mielellään myy metsiään, ja vain runsas kymmenen prosenttia omistajanvaihdoksista tapahtuu vapailla markkinoilla.

Metsät ovat suomalaisille asia, joka liittyy perheeseen, sukuun ja juuriin, eikä metsiä senkään takia osteta ja myydä kevein perustein. Kun omistus vaihtuu, se tapahtuu useimmiten perimällä, sukulaiskaupoilla tai lahjoituksena.

Samalla suomalainen metsänomistus on pirstaloitunut. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 632 000 vähintään kahden metsähehtaarin omistajaa. Yksityishenkilöt omistavat yli 60 prosenttia metsämaasta. Yksityishenkilöiden lisäksi suuria metsänomistajia ovat valtio, kunnat, seurakunnat ja metsäyhtiöt.

Metsien puumäärän arvo on noin sata miljardia euroa. Se on edelleen maaseutu-Suomen omaisuutta, vaikka pitkään on ennakoitu muuta. Vanhempi tutkija Heimo Karppinen Helsingin yliopistosta sanoo, että kesäkuussa julkaistun, kerran vuosikymmenessä tehtävän Suomalainen metsänomistaja -tutkimuksen mukaan metsänomistus ei ole siirtynyt suuressa määrin kaupunkeihin.

– Tilalla asuminen on vähentynyt. Sen sijaan kaupungistumiskehitys ei ole ollutkaan nopeaa. Yli puolet metsänomistajista asuu maaseudun haja-asutusalueella ja kunnan taajamassa, hän sanoo.

Metsänomistajien keski-ikä on 62 vuotta. Tiedetään, että omistajan ikääntyessä into hakkuisiin vähenee ja virkistyskäyttö sekä niin kutsutut aineettomat tavoitteet voimistuvat.

Karppinen kertoo, että suurin yllätys uusimmassa metsänomistajatutkimuksessa onkin, että eniten metsänomistajien keskuudessa ovat kasvaneet taloudelliset arvot. Se korostuu sitä enemmän, mitä nuoremmasta metsänomistajasta on kyse.

Ei vastakkainasettelua

Kuopiolaista maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi ja yrittäjä Jussi Linnarantaa sanotaan Suomen vaikutusvaltaisimmaksi metsänomistajaksi. Osuuskunta Metsäliiton hallituksen puheenjohtajana hän käyttää 103 000 metsänomistajan mandaatilla valtaa Metsä Groupissa.

Metsäliitto omistaa kartonkivalmistaja Metsä Boardin osakepääomasta noin puolet ja äänivallasta kaksi kolmasosaa. Sellu- ja sahatavarayhtiö Metsä Fibren osakepääomasta Metsäliitto omistaa suoraan yli puolet ja Metsä Boardin kautta vielä neljänneksen. Pehmo- ja tiivispapereita tuottavan Metsä Tissuen ja puutuotteita jalostavan Metsä Woodin Metsäliitto Osuuskunta omistaa kokonaan. Metsä Group -konsernin yhteenlaskettu liikevaihto on runsaat viisi miljardia euroa.

Linnaranta omistaa itse muutaman sata hehtaaria metsää Pohjois-Savossa. Lapsuudessaan maatilan poikana hän kulki isänsä mukana metsässä, aluksi taimenistutuksessa ja myöhemmin perkaushommissa vesurin varressa. Metsässä käytiin myös hiihtämässä, patikoimassa, marjastamassa ja sienestämässä.

– Metsä on työpaikka ja toimeentulon lähde, kuten vanhemmillenikin, ja vapaa-ajan vietto täällä metsien keskellä on luontainen osa elämää. Metsissä on monta puolta, eikä niiden tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Voidaan hyvässä symbioosissa elää metsän kanssa, hän sanoo.

Linnaranta ei koe tarpeelliseksi vastakkainasettelua, jossa metsää omistetaan joko suojelutarkoitukseen tai elinkeinotarkoitukseen. Myös elinkeinokäytössä olevissa metsissä voidaan hänen mukaansa ylläpitää metsäluonnon monimuotoisuutta.

– Virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen ovat myös minun omistustavoitteitani. Tavoitteet eivät ole, eivätkä saa olla, toisensa poissulkevia.

Linnaranta korostaa, että metsiä on hoidettava, muuten ne tuhoutuvat. Hän ottaa esimerkiksi Kanadan, jossa poliittinen ilmapiiri kääntyi 1990-luvulla sellaiseksi, että metsäteollisuus ei enää uskaltanut investoida Kanadaan. Vanhat tuotantolaitokset päästettiin rapautumaan, ja osa niistä suljettiin. Puun käyttö väheni, metsät järeytyivät ja hiilivarasto kasvoi.

Se on näinkin nopealla aikajänteellä vienyt siihen, että taudit ja tuholaiset ovat iskeneet. Ja kun metsätieverkosto ei ole sitä, mitä Suomessa, metsäpalot ovat yleistyneet. Sitä kautta Kanadan hiilinielut ovat muuttuneet päästölähteiksi. Hiili vapautuu ilmakehään, kun puu palaa tai lahoaa, eikä siitä jalosteta puutuotetta.

– Se on kehityskulku, jota en Suomeen toivoisi, Linnaranta sanoo.

Linnaranta tarkentaa, että luontohan ei tällä tavalla tuhoudu, mutta omaisuus kyllä. Sillä taas on oma vaikutuksensa kansantalouteen. Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista.

– Viime vuonna alan viennin arvo oli 12,5 miljardia euroa. Maamme nettotavaraviennistä se on noin viidennes, hän sanoo.

Yksi suurimmista kiistakapuloista tehometsätaloudessa on avohakkuu. Se närästää virkistyskäyttäjiä ja surettaa luonnonystäviä. Linnaranta sanoo, että se on hänenkin mielestään ruma näky siihen saakka, kunnes se vihertyy.

– Minä avohakkaan. Perusteeni on se, että haluan kehittää metsää uudella puusukupolvella, jonka perimä on entistä parempi. Toinen asia on, että haluan säilyttää lehtipuuta havumetsissäni, hän sanoo.

Linnaranta jättää harvennusvaiheessa vesakkokoivua pystyyn kuusikon lomaan. Koivupuiden maatuvat lehdet lisäävät humusta sekä auttavat ravinnetasapainon ylläpitämisessä ja kuusikon kasvamisessa. Linnarannan mukaan Savossa maaperä ei ole niin rehevää, että lehtipuut kasvaisivat itsekseen havupuuston varjossa tarpeeksi suuriksi tuottamaan kariketta.

– Lehtipuukysymys on asia, johon kannattaisi kiinnittää huomiota, mutta siitä ei oikeastaan puhuta.

Hän jatkaa, että jatkuvassa kasvatuksessa, jossa ei tehdä avohakkuita, kuusen kasvu vaikeutuu. Kun jatkuvan kasvatuksen metsässä käydään jatkuvasti tekemässä harvennushakkuita, juuristovaurioiden riski kasvaa.

– Kuusi ei sitä kestä, Linnaranta toteaa.

Suomen metsissä kasvaa puuta noin 2,5 miljardia kuutiometriä. Määrä on melkein kaksinkertaistunut 1950-luvusta, jolloin maassa ryhdyttiin määrätietoisesti hoitamaan metsiä ja metsäteollisuus lähti kasvuun.

Suomessa tuotetaan varsinkin pitkäkuituista havu-puusellua, jota on toistaiseksi mahdotonta korvata eukalyptuspuiden lyhytkuituisella sellulla esimerkiksi laadukkaiden kartonkituotteiden valmistuksessa. Linnaranta siteeraa Metsä Groupin pääjohtajaa Ilkka Hämälää, joka on sanonut, että uskoo metsäteollisuuden kehityksessä enemmän evoluutioon kuin revoluutioon.

– Historiassa ei ole syntynyt metsäteollisuuteen uutta tuotetta, joka saavuttaisi viiteen vuoteen merkittävän aseman jonkun yrityksen tulonmuodostuksesta, vaan siihen menee helposti vuosikymmeniä. Toiminnan kehittäminen on pääsääntöisesti evoluutiota, eli olemassa olevien tuot-teiden ominaisuuksia kehitetään.

Hän ottaa esimerkiksi kartongin: yksikköpaino on pudonnut merkittävästi, eli raaka-ainetta osataan käyttää säästeliäämmin. Pinnoitteita on uusittu siten, että muovituotteita pystytään korvaamaan muovittomalla kartongilla.

Varoja metsänsuojeluun

Omaisuutensa FIM pankkiiriliikkeellä tehneelle espoolaiselle startup- ja enkelisijoittaja, KTM Markku Kaloniemelle metsä on merkityksellinen ennen kaikkea sen luontoarvojen kautta.

Kaloniemi perusti reilu vuosikymmen sitten Päijänteen Luonnonperintösäätiön ja on kanavoinut sen kautta huomattavia määriä omia varojaan metsänsuojeluun. Säätiöllä on nyt vajaat 300 hehtaaria suojelumetsiä, jotka on Kaloniemen mukaan hankittu käypään hintaan.

– Nyt on iloinen tapahtuma juuri tapahtunut: Olemme saaneet ensimmäisen maa-aluelahjoituksen, kaksi saarta Pohjois-Päijänteeltä. Se on meille iso askel, hän innostuu.

Lahjoitus on askel kohti Kaloniemen tavoitetta, jossa metsänomistajat voisivat säätiön kautta joko turvata metsiensä suojelun tai rahoittaa metsien hankintaa suojelua varten.

– Olen maksanut kaikki säätiön toimintakulut, eli mahdolliset lahjoitukset käytetään täysimääräisesti suojelualueiden hankintaan.

Mieluisin metsämaisema Kaloniemelle on mystinen ikimetsä.

– Siellä on puujättiläisiä, kaatuneita puita, paikoin hämyisää ja paikoin aukkoja. On sammalta, naavaa, paljon elämää ja ääniä.

Hänenkin metsäsuhteensa perusta on lapsuudessa, koulun luontokerho Planktonissa, jossa lapset pääsivät luonto- ja linturetkille. Myöhemmin hän piti leikekirjaa sanomalehdistä leikkaamistaan luontouutisista, mutta se kävi lopulta rankaksi lukea.

– Masennuin ja lopetin, koska uutiset olivat niin kammottavia luonnon kannalta.

Kaloniemi kertoo, että koki voimattomuutta luonnon vääjäämättömältä tuntuvan tuhon edetessä. Hän arvelee, että tunne oli samanlainen kuin ilmastonmuutosta pohtivalla nykynuorisolla. Siitä kokemuksesta lähti viriämään ajatus, että jotain pitäisi tehdä. Keskeisenä vaikuttimena Kaloniemellä on edelleen huoli metsäluonnon monimuotoisuuden romahtamisesta.

– Kun mietin tämän päivän metsää ja kiertelen etsimässä suojelukohteita, sehän on aikamoinen turhauman lähde myös. Metsä ei oikeastaan ole enää metsäekosysteemi, vaan usein puupelto, yksipuolinen taimikko. Ikimetsää ei Suomesta tahdo löytyä juuri mistään. Meillä on avohakkuu-metsätaloutta harjoitettu niin pitkään, että alkuperäinen metsä on aika lailla kadonnut.

Talousmetsää Kaloniemi ei itse omista, mutta tilanne voi muuttua.

– Mietin sitä parhaillaankin. Olen ajatellut lähteä mukaan Yhteismetsä Hiilennieluun. Sen ajatuksena on kasvattaa jatkuvan kasvatuksen periaatteella peitteisiä sekametsiä ja minimoida avohakkuut.

Kaloniemen mukaan Suomessa pitäisi siirtyä mahdollisimman pian erirakenteisiin sekametsiin, jotka kestävät yksipuolisia puupeltoja paremmin ilmaston lämmetessä runsastuvia tuhohyönteispopulaatioita. Tuholaiset ovat tappaneet yksipuolisten metsien puustoa muun muassa Kanadassa ja Keski-Euroopassa.

Hän sanoo, että jatkuvan kasvatuksen sekametsässä hoitokulut ovat pienemmät, kun muun muassa taimia syntyy luontaisesti. Hakkuissa saadaan enemmän arvokasta tukkipuuta. Samalla metsien monimuotoisuus ja luontoarvot paranevat.

– Suurempi nettotulo ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen eivät siis ole ristiriidassa toisiinsa nähden, hän sanoo.

Nykyisessä toiminnassaan startup-sijoittajana Kaloniemi pyrkii olemaan mukana sellaisissa yhtiöissä, jotka ovat ilmastonmuutoksessa mieluummin osa ratkaisua kuin osa ongelmaa.

– Olisin toivonut metsäyhtiöiltä aktiivisempaa otetta jalostusarvon kasvattamisessa. Täällähän on ollut kauhea kisa siitä, kuka saa rakennettua lisää sellutehtaita. Lisää bulkkia vain, se on ollut homman nimi sen sijaan, että yritettäisiin löytää arvokkaampia ratkaisuja, miten hyödyntää metsää, hän arvostelee.

Hänen mukaansa kuitupuuhun sitoutunut hiili on kemiallisen metsäteollisuuden kautta varsin nopeasti ilmakehässä. Sen sijaan hiili, joka on sitoutunut hirteen, on mahdollisesti satoja vuosia puutalon rakenteissa.

Kaloniemi viittaa tänä vuonna julkaistuun suoma-laistutkimukseen, jossa on vertailtu tapoja käyttää mäntyainesta. Jos mänty kasvaa tukiksi, siitä päätyy 51 prosenttia puutavaraksi, 9 prosenttia selluksi ja 40 prosenttia bioenergiaksi. Sellulinjalla mäntyaineksesta päätyy selluksi 38 prosenttia ja bioenergiaksi 62 prosenttia.

– Vielä on todella paljon tilaa tuotekehitykselle.

Muut lähteet: Luonnonvarakeskus Luke, Lusto – Suomen metsämuseo, Helsingin  yliopisto, Metsänomistajat, Kantar TNS, Puk-kala: At what carbon price forest cutting should stop, 2020, Journal of Forestry Research

Teksti: Mari Schildt
Pääkuva: Roine Piirainen / Kuvia Suomesta

Juttu on julkaistu Ekonomi-lehdessä 3/2020.

Lue myös

Mirva Matikka: ”Luonnon kunnioittamisen lisäksi partio on opettanut hyvää johtajuutta”

Yrittäjä Maiju Vohlonen tarjoaa stressaantuneille metsäterapiaa: ”Moni on eksyksissä itsestään”