Viherkentän laatimassa lausunnossa todetaan, että työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ovat valtaosaltaan sekä työntekijöille että työnantajille tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuvia menoja eli niin sanottuja luonnollisia vähennyksiä.
Lausunnossa todetaan lisäksi, että olisi hyvin poikkeuksellista säätää tulonhankkimismenoja vähennyskelvottomiksi. Tämä edellyttäisi erityisiä syitä, jollaisina ei voida perustellusti pitää pelkästään valtiontalouden tarpeita. Verotuksen keskeisten periaatteiden vastaiseen ratkaisuun voi tällöin olla syynä joko hallinnollinen tarkoituksenmukaisuus tai pyrkimys vähentää jonkin asian houkuttavuutta.
Hallitus kertoi kevään puoliväliriihen yhteydessä poistavansa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden vuodesta 2026 alkaen. Tämä koskisi sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen jäsenmaksuja. Palkansaajakeskusjärjestöt ovat toimittaneet Timo Viherkentän laatiman lausunnon pääministeri Petteri Orpolle ja maan hallituksen käytettäväksi. Lainsäädäntömuutos on parhaillaan lausuntokierroksella.
Suomen Ekonomit vastustaa verovähennysoikeuden poistoa yhdessä muiden palkansaajajärjestöjen kanssa.
Kirjoitus on tiivistelmä Akavan tiedotteesta, joka on julkaistu 4.8.2025.