Uusimmat tiedotteet
Ansiotuloverotus kiristyy hallitusohjelman vastaisesti– vakuutusmaksukikkailu vesittää palkansaajille luvatut kevennykset
Hallitusohjelman mukaiset verokevennykset olisi tullut tehdä etupainotteisesti ja täysimääräisinä, katsoo Suomen Ekonomien pääekonomisti. Verotuottoja olisi ollut löydettävissä esimerkiksi valmisteverojen indeksitarkastuksilla ja luopumalla polttoaineveron kevennyksistä, ei valtion budjettitalouteen kuulumattomien työttömyysvakuutusmaksujen syömisestä.
Hallituksen toimet jäämässä kansalaisten ostovoiman kannalta mitättömiksi – Suomi tarvitsee tiekartan ulos palkansaajien kannustinloukuista
Suomen Ekonomien pääekonomisti on huolestunut palkansaajien kireistä rajaveroasteista, eikä hallitusohjelma lupaa tilanteeseen parannusta. Verrokkimaissa kehitys on kulkenut jo vuosia toiseen suuntaan. Pääekonomistin mukaan Suomi tarvitsee uskottavan tiekartan rajaverojen kohtuullistamiseksi.
Suomen Ekonomit palkitsi kaksi opettajaa vastuullisesta ja tulevaisuusorientoituneesta opetuksesta
Opetuspalkinto 2023 ja erillinen kunniamaininta myönnettiin opettajille, jotka ovat lisänneet opiskelijoiden valmiuksia menestyä vastuullisesti nopeasti muuttuvassa maailmassa ja tukeneet opiskelijoiden omaa kriittistä ajattelua.
Aikuiskoulutustuen lakkautus on perusteltua, mutta vaihtoehto tarvitaan pian
Suomen Ekonomien pääekonomisti pitää aikuiskoulutustuen lakkautusta perusteltuna toimena. Jatkuvan oppimisen merkitys ei ole kuitenkaan kadonnut, joten vaihtoehtoinen malli tarvitaan pian. Osaamistili olisi yksi varteenotettava keino ylläpitää jatkossa osaamista työmarkkinoilla.
Lataa lisää