Raportin mukaan ylimpien rajaveroasteiden arvioidaan edelleen olevan verotuottoa maksimoivaa tasoa korkeammat. Tänä vuonna palkansaajan korkein rajaveroaste ilman kirkollisveroa on noin 51 prosenttia.

– On hyvä, että korkeimpia rajaveroasteita laskettiin vuoden alusta. ETLAn raportti kuitenkin osoittaa, että ylimmissä rajaveroasteissa on edelleen useiden prosenttiyksiköiden laskuvara. Työn verotuksen keventämistä onkin syytä jatkaa, Suomen Ekonomien pääekonomisti Elias Erämaja sanoo.

Erämajan mukaan lyhyen aikavälin tavoitteena tulee olla, ettei yhdenkään palkansaajan rajaveroaste ylitä 50 prosenttia millään tulotasolla. Jo tämän tavoitteen toteuttaminen olisi merkittävä uudistus, vaikka raportti ja viimeaikainen tutkimuskirjallisuus antavat perusteita myös tätä kunnianhimoisemmalle linjalle.

– Kun lisäansioista liian suuri osa menee veroihin ja maksuihin, työn tekemisestä, vastuun ottamisesta ja osaamisen kehittämisestä saatava hyöty jää liian pieneksi. Se on ongelma yksilön kannalta, mutta ennen kaikkea koko Suomen talouden kannalta. Ylikireä verotus heikentää kasvua, ja pahimmillaan vähentää myös verotuottoja, Erämaja sanoo.

Raportin perusteella ylimpien rajaverojen laskua voi pitää vahvana kasvutoimena. Erämajan mukaan tämä on tärkeä viesti tilanteessa, jossa verokeskustelun huomio on kohdistunut perintöverotukseen.

– Työn verotuksen keventäminen on kasvun kannalta paljon kiireellisempi uudistus kuin perintöveroon keskittyminen. Vasta sen jälkeen, kun työn verotusta on kohtuullistettu, on perusteltua arvioida myös muita kasvua haittaavia veroja, Erämaja päättää.

Lisätietoja:

Erämaja Elias
Pääekonomisti
p. +358407471854