Neuvottelut ammattikorkeakoulusektorin uudeksi työehtosopimukseksi ovat olleet vaikeat. Suomen Ekonomien jäsenten puolesta neuvotteluja käy Ylemmät Toimihenkilöt YTN, joka on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö.
Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisen työehtosopimuksen neuvotteluissa ei ole saatu neuvottelutulosta ja työehtosopimus päättyi 31.3.2026. Neuvottelut ovat jatkuneet koko alkuvuoden, mutta edelleen tekstikysymykset ja palkkaratkaisu ovat auki. YTN tavoittelee yleiskorotuspainotteista, ostovoimaa tukevaa palkkaratkaisua sekä parannuksia työsuhteen ehtoihin ja työntekijöiden asemaan. Erityisen hankalana kysymyksenä neuvotteluissa on ollut tekniikan- ja liikenteenalan opettajien saatavuuslisä.
Suomen Ekonomien mukaan kaikki palkkauksen rakenteelliset epäjohdonmukaisuudet tulisi korjata, mutta ei ole myöskään oikeudenmukaista, että nykyisten opettajien palkkoja lähdettäisiin alentamaan.
Alalla ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa työehtosopimusta. Työehtojen kannalta ei tarvitse vielä huolestua. Työehtosopimuksen määräyksiä noudatetaan jatkossakin jälkivaikutuksen perusteella aina siihen asti, kunnes uusi sopimus on saatu solmittua. Jälkivaikutus ei kuitenkaan koske työrauhavelvoitetta. Erilaiset työtaistelutoimet ovat siten sallittuja sopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Ylemmät Toimihenkilöt YTN antanut lakkovaroituksia valtakunnansovittelijalle ja työnantajajärjestö Sivistysala ry:lle (Sivista). Myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on antanut samansisältöiset lakkovaroitukset. Lista painostustoimien kohteena olevista ammattikorkeakouluista löytyy alempaa tältä sivulta. Päivitämme listaa sitä mukaa, jos uusia lakkovaroituksia annetaan.
Sivista hylkäsi sovintoehdotuksen – työriita jatkuu
Valtakunnansovittelija antoi maanantaina 11.5. sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen työriidassa. Osapuolet kokoontuivat keskiviikkona 13.5. antamaan vastauksensa ehdotukseen. YTN ja OAJ hyväksyivät sovintoehdotuksen, mutta työnantajia edustava Sivista päätyi hylkäämään sen.
Hylkäyksen seurauksena työehtosopimusta ei saada voimaan. Valtakunnansovittelija selvittää työriidan osapuolten kanssa mahdollisuuksia jatkaa sovittelua.
Sovintoehdotus olisi taannut ammattikorkeakoulujen työntekijöille ns. yleistä linjaa vastaavat palkankorotukset kolmeksi vuodeksi, joista vuoden 2026 yleiskorotus olisi astunut voimaan 1.6.2026 ja paikallinen erä 1.9.2026. Sovintoehdotus sisälsi vain vähäisiä muutoksia työehtosopimuksen teksteihin.
Kun valtakunnansovittelija antaa sovintoehdotuksen, tarkoittaa se lähtökohtaisesti sitä, että kaikki neuvottelujen osapuolet joutuvat tinkimään jostakin. Ehdotukseen sisältyi joitakin rajattuja heikennyksiä työehtoihin, mutta ei niitä laajempia heikennyksiä, joita Sivista on esittänyt aiemmin neuvotteluissa. Lisäksi ehdotus sisälsi tekstimuutoksia, jotka olisivat parantaneet työntekijöiden asemaa. Näiden seikkojen vuoksi YTN hyväksyi sovintoehdotuksen.
Olemme pettyneitä siihen, että Sivista hylkäsi sovintoehdotuksen. Hylkääminen osoittaa, että Sivista ei ole halukas sopimaan reiluista työehdoista ja palkantarkistuksista ammattikorkeakoulujen työntekijöille.
YTN on aiemmin antanut lakkovaroitukset koskien Hämeen, Vaasan ja Lapin ammattikorkeakouluja. Lakot toteutuvat ensi viikolla. Työriidan pitkittymisen takia on entistä epätodennäköisempää, että uusi työehtosopimus saataisiin sovittua siten, että palkantarkistukset voisivat astua voimaan jo 1.6.2026.
Painostustoimet
- Lapin ammattikorkeakoulu: YTN on 6.5. antanut lakkovaroituksen Lapin ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa torstaina 21.5. Lapin ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Vaasan ammattikorkeakoulu: YTN on 5.5. antanut lakkovaroituksen Vaasan ammattikorkeakoulua (VAMK) koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa keskiviikkona 20.5. Vaasan ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Hämeen ammattikorkeakoulu: YTN on 4.5. antanut lakkovaroituksen Hämeen ammattikorkeakoulua (HAMK) koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa tiistaina 19.5. Hämeen ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu: YTN on 28.4. antanut lakkovaroituksen Haaga-Helia-ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa keskiviikkona 13.5. Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Laurea-ammattikorkeakoulu: YTN on 27.4. antanut lakkovaroituksen Laurea-ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa tiistaina 12.5. Laurea-ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Tampereen ammattikorkeakoulu: YTN on 22.4. antanut lakkovaroituksen Tampereen ammattikorkeakoulua (TAMK) koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa torstaina 7.5. Tampereen ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Oulun ammattikorkeakoulu: YTN on 21.4. antanut lakkovaroituksen Oulun ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa keskiviikkona 6.5. Oulun ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Jyväskylän ammattikorkeakoulu: YTN on 20.4. antanut lakkovaroituksen Jyväskylän ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa tiistaina 5.5. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Satakunnan ammattikorkeakoulu: YTN on 14.4. antanut lakkovaroituksen Satakunnan ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa keskiviikkona 29.4. Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Turun ammattikorkeakoulu: YTN on 13.4. antanut lakkovaroituksen Turun ammattikorkeakoulua koskien. Kaikki ammattikorkeakoulun työtehtävät ovat lakossa tiistaina 28.4. Turun ammattikorkeakoulussa. Lakko koskee sekä asiantuntija- ja tukihenkilöstöä että opetushenkilöstöä.
- Metropolia-ammattikorkeakoulu: Vuorokauden mittainen lakko järjestetään torstaina 23.4., ellei uutta työehtosopimusta sitä ennen synny sovittelussa. Lakko koskee kaikkia Metropolia-ammattikorkeakoulun toimipisteitä.
- LAB-ammattikorkeakoulu: Vuorokauden mittainen lakko järjestetään keskiviikkona 22.4., ellei uutta työehtosopimusta sitä ennen synny sovittelussa. Lakko koskee kaikkia LAB-ammattikorkeakoulun toimipisteitä.
- Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk: Vuorokauden mittainen lakko järjestetään tiistaina 21.4., ellei uutta työehtosopimusta sitä ennen synny sovittelussa. Lakko koskee kaikkia Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin toimipisteitä.
- Savonia-ammattikorkeakoulu: Vuorokauden mittainen lakko järjestetään torstaina 16.4., ellei uutta työehtosopimusta sitä ennen synny sovittelussa. Lakko koskee kaikkia Savonia-ammattikorkeakoulun toimipisteitä.
Lisäksi YTN on julistanut venymiskiellon kaikkiin ammattikorkeakouluihin 8.4.2026 alkaen. Venymiskielto tarkoittaa ylityökieltoa, lisätyökieltoa, kieltoa matkustaa vapaa-ajalla työasioissa sekä kieltoa kerryttää liukumasaldoa.
Kaikki työasioissa tapahtuva matkustaminen tehdään siis säännöllisen työajan puitteissa eikä saldoja kasvateta työnantajan hyödyksi. Tee siis vain normaalin pituiset työpäivät. Venymiskielto on voimassa toistaiseksi.
Päätös osallistumisesta on sinun
Jokainen Suomen Ekonomien jäsen päättää itse osallistumisestaan työnseisaukseen. Olemme kaikissa päätöksissä tukenasi. Työntekijän oikeus osallistua on perustuslain turvaama ja lakot ovat täysin laillisia. Työnantaja ei saa puuttua tähän oikeuteen esimerkiksi työntekijää painostamalla.
Suomen Ekonomit maksaa lakkoavustusta 90 euroa lakkopäivältä kaikille työnseisaukseen osallistuville jäsenilleen – myös opiskelijoille. Lakkoavustus on 16 euroa ylittävältä osalta verollista tuloa.
Mitä työnseisaus eli lakko tarkoittaa?
Työnseisauksen aikana pidättäydytään työnteosta kokonaan. Lakko koskee kaikkia työehtosopimuksen piirissä olevia työtehtäviä.
Työnantaja ei maksa lakon ajalta palkkaa lakkoon osallistuville. Lakkoon osallistuvat liiton jäsenet saavat liitolta lakkoavustusta. Lakkoavustusta haetaan osoitteesta www.ytn.fi.
Lakkoon osallistuville ei saa aiheutua kielteisiä seurauksia osallistumisesta. Yksittäisen työntekijän ei erikseen tarvitse ilmoittaa mitään työnantajalleen – ei myöskään työnantajan kysyessä lakkoon osallistumisesta.
Lakon ulkopuolelle jää suojelutyö, eli ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tai vakavien ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi tehtävä työ sekä yritysten oma työterveyshuolto.
Lakon uhka purkautuu tai lakko keskeytyy heti, kun alalle on saatu hyväksytty työehtosopimus. Ilmoitamme siitä välittömästi kaikille.
Lisätietoja saat useista kanavista
YTN viestii tilanteen etenemisestä, joten YTN:n verkkosivut kannattaa ottaa seurantaan.
Mikäli sinulla on kysyttävää, älä epäröi ottaa yhteyttä:
- Sähköpostilla: edunvalvonta@ekonomit.fi
- Voit soittaa myös YTN:n päivystysnumeroon: 09 4272 7766