Asiakaspalvelun uudet käytännöt astuivat voimaan 1.4. alkaen.
”Olemme täällä jäseniämme varten, ja teemme koko ajan kehitystyötä asiakaskokemuksen kehittämiseksi ja mahdollistaaksemme jäsenten sujuvan asioinnin”, sanoo asiakaspalvelukeskuksen uudistamisprojektista vastannut erityisasiantuntija Charlotta Wilén.
Uudessa asiakaspalvelukeskuksessa jäseniä palvelee Wilénin lisäksi kaksi uutta asiakaspalvelun asiantuntijaa, Sari Kajaani ja Neea Arola. He vastaavat jäsenten kysymyksiin laidasta laitaan ja ohjaavat tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi laki- tai urapalveluihin.
Sari Kajaani ja Neea Arola, keitä olette ja mistä tulette Ekonomeille?
Sari Kajaani: Olen Turussa opiskellut KTM. Työurani aikana olen toiminut erilaisissa asiantuntijatehtävissä, muun muassa suunnittelijana ja tarkastajana Kelassa, HR- ja taloushallinnon tehtävissä ja kustannustoimittajana. Vastavalmistuneena olin jonkin aikaa töissä sekä Turun että Helsingin kauppakorkeakoulussa assistenttina ja koulutussuunnittelijana.
Neea Arola: Näin ekonomisanastoa käyttäen olen vielä hetken aikaa kylteri. Opiskelen tietojohtamisen ja johtajuuden maisteriohjelmassa LUT-yliopistossa, ja viimeistelen graduani vielä kesän ajan töiden ohessa. Loppukesästä valmistun siis itsekin ekonomiksi! Ennen Ekonomeilla aloittamista olen työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä ja kerryttänyt kokemusta myös laskutuksen taustatehtävissä.
Mikä sai hakemaan Ekonomeille töihin?
Sari Kajaani: Halusin vielä kokeilla jotain uutta tehtäväkenttää ja sektoria työelämässä. Rekryilmoitus vaikutti mielenkiintoiselta ja haastattelussa esitetyt kysymykset vahvistivat näkemystäni siitä, että työ uudessa yksikössä olisi konkreettista ja monipuolista. Kokemuksestani erilaisista ekonomitehtävistä on hyötyä tässä tehtävässä.
Neea Arola: Kunnianhimoinen tavoitteeni on olla osaltani luomassa parempaa työelämää. Olen valinnut johtajuuden opintoja siksi, että voisin toteuttaa tätä tavoitetta. Nähtyäni rekryilmoituksen Ekonomeille, ajattelin, että tämä polku olisikin erityisen hieno kunnianhimoisen tavoitteeni toteuttamiselle, koska Ekonomit todella luovat parempaa työelämää ja ovat ekonomien tukena työelämässä monin eri tavoin. Työskentely tällaiselle organisaatiolle on tavoitteeni toteuttamista parhaimmillaan.
Mikä fiilis jäi ensimmäisestä työviikosta?
Sari Kajaani: Oikein positiivinen tunnelma ja hieno vastaanotto, sillä uuden yksikön aloittamiseen on panostettu.
Neea Arola: Vaikka olen ollut vasta hetkisen Ekonomeilla, tiedän jo nyt, että tämä työ ja Ekonomien toiminta on arvojeni mukaista ja saan nyt olla osana organisaatiota, joka luo huomisen työelämää. Fiilis on innostunut ja tiedän, että tämä pesti on mahtava startti omalle työuralleni.
Mikä työssä motivoi?
Sari Kajaani: Oman työni näkeminen osana isompaa kokonaisuutta ja asiakkaiden saama hyöty palveluista.
Neea Arola: Minua motivoi mahdollisuus olla aidosti apuna jäsenille ja sitä kautta merkityksellisyyden kokemus. Lisäksi koko Ekonomien toiminta uran eri vaiheissa esimerkiksi urapalveluiden ja edunvalvonnan kautta on merkityksellistä, kun kuulun itsekin porukkaan myös jäsenenä.