Saraneva Anna
Uravalmentaja
p. +358405095798

Kesä 2022 on jo vahvasti monen kylterin mielessä. Kylterin kesätyöpalvelu sisältää ajankohtaiset neuvot kesätyönhaku-urakasta selviytymiseen sekä antaa virtaa ja kannustusta työnhakuun.  Ekonomien kylteriyhdyshenkilöt ovat olleet vahvasti mukana suunnittelemassa ja tuottamassa sisältöä palveluun. Opiskelijoiden tarpeet ja kysymykset on siis otettu alusta saakka huomioon.

Kylterin kesätyöpalvelusta löydät esimerkiksi rekrytointikonsulttien ja yritysten rekrytointivastaavien vinkit. He kertovat työnhakumarkkinoilla trendaavista ilmiöistä ja antavat neuvoja siihen, miten erottautua ja mihin työnantaja kiinnittää huomiota käydessään läpi työhakemuspinoa. Rekrytoijat vinkkaavat myös avoimista hauista, trainee-mahdollisuuksista ja muista opiskelijoille tai vastavalmistuneille suunnatuista uramahdollisuuksista.

Tänä vuonna Kylterin kesätyöpalvelu avaa uusia näkökulmia työnhakutaitoihin. Mitä voimme esimerkiksi oppia kontaktoinnista ja oman osaamisen markkinoinnista ammattimyyjältä?

Kesätyöpalvelussa on myös uusia näkökulmia työnhakutaitoihin. Mitä voimme esimerkiksi oppia kontaktoinnista ja oman osaamisen markkinoinnista ammattimyyjältä tai uusasiakashankinnasta myyntipäälliköltä? Näitä oppeja voi hyödyntää työnhaussa.

Fokuksessa on edelleen myös omien työnhakutaitojen hiominen, kuten oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen ja sanoittaminen sekä erottuvien työnhakudokumenttien ja LinkedIn-profiilin laatiminen. Palvelun avulla opit myös arvokkaita taitoja työhaastattelua ja palkkaneuvotteluita varten. 

Palveluun on lisätty uusia käteviä työkaluja, kuten kesätyönhaun muistilista, jonka avulla kesätyönhakua on helppo suunnitella ja toteuttaa.

Löydät Kylterin kesätyöpalvelusta myös opiskelijoiden tarinoita kesätyön saamisesta. Muiden kokemuksista on helppo ammentaa ideoita siihen, mitä tänä vuonna voisi itse kokeilla.

Palveluun tuotetaan ajankohtaista kesätyöteemaista sisältöä tammikuusta huhtikuuhun lähes viikoittain, joten sivusto kannattaa tallettaa itselle muistiin ja käydä vierailulla säännöllisesti.