Arno Paula

Yrittäjänä pystyy toteuttamaan itseään ja muuttamaan maailmaa. On tärkeää, että voi tehdä omaa sydäntä lähellä olevia asioita ja kasvaa todella paljon ihmisenä. Matkan varrella on opeteltava asioita. Huomaa, että tärkeää on löytää tiimi ja oikeat ihmiset, jotka osaavat ja haluavat tehdä vähän eri asioita ja saada ne pelaamaan yhteisen vision hyväksi.  

Armeija-aikoina löysin ravinnon merkityksen liittyen urheiluun, suorituskykyyn ja hyvinvointiin.  

Kestävyysurheilupiireissä yleinen uskomus on, että käytetään hiilihydraatteja eli geelejä ja urheilujuomia sekä syödään pastaa. Aloin miettiä, jos itse käyttäisinkin vähähiilihydraattisempaa ruokavaliota. Kokeilemalla huomasin, että kun keho oppii hyödyntämään omia rasvavarastoja, se voi tukea kestävyysurheilusuorituksia. Omia lajejani ovat triathlon ja ultrajuoksu. Vuonna 2016 Ironman-kisoissa ketogeeninen ruokavalioajatus oli todella tärkeä osa suoritusta.”

Konsepti-idea saatiin Jenkeistä

“Monen koukeron kautta löysin superfoodit ja kokeilin eri ruokavalioita vegaanisista vähähiilihydraattisiin. Ambronite-ateriankorvikkeet syntyivät ajatuksella tehdä puhtaasta, ravintorikkaasta ruuasta ja syömisestä helppoa kiireiseen, aktiiviseen arkeen. 

Yritys lähti pitkälti omasta keittiöstä ja aika yrittäjähullusta kokeilusta. Vanha kunnon Excel oli työkaluna, kun aloin laskea raaka-aineita, ravintoaineita ravintoprofiilia. Tekemisen kautta oppi ja tajusi paljon. Konsepti-idea ateriankorvikkeista saatiin Jenkeistä, jossa ateriankorvikkeista syntyi uudelleen complete food -kategoria, jossa on nyt satoja brändejä.  

Itsellä ajatus oli se, että mennään ravitsemus edellä, tuote tehdään aidoista ja mahdollisimman puhtaista raaka-aineista. Nyt on opittu, että maku on elintarvikekuluttajabisneksessä aika pirun tärkeä. Ambronite sai nimensä kreikan mytologian ambrosiasta, mikä merkitsee muinaisten jumalten juomaa. Teimme siitä modernin version, joka tekee arjessa kuolemattomaksi.”

Arno Paula

Yrittäjän täytyy itse uskoa tuotteisiin

“Kohderyhmänä olimme me itse. Edustamme Ambronitellä tietotyöläisiä ja yrittäjiä. Elämme sellaista kiireistä aktiivista modernia arkea, jossa tulee tilanteita, että jotain on kesken, ei ehdi syödä. Kun on hyvä vaihtoehto, jättää automaattisesti pois kaikista huonoimman ‘otat jotain nopeaa’ -ratkaisun, joka on yllättävän usein jotain palaverin jäljiltä.  

Mielestäni on todella keskeistä ymmärtää, että olemme kaikki yksilöitä ravitsemuksen suhteen DNA-tasolta lähtien. Vähähiilihydraattista ketogeenistä ruokavaliota pitää itse testata ja katsoa, mikä itsellä toimii. Näissä kaikissa asioissa, joissa itse on mukana, lähtökohta on se, että niihin itse myös uskoo. Käytän tuotteitamme itse tukemaan omaa arkea.”

Omat vahvuusalueet tulee tiedostaa

“Valmisruokayritys Ketokamussa olen mukana niin, että kaikki yrityksen talouteen ja rahoituksen liittyvä on minun kontollani. Yrityksessä on tällä hetkellä aika kova ja selkeä kasvu.  

Ravitsemus etenee trendivetoisesti. Kasvipohjaisuus, gluteenittomuus, sokerin vähentäminen ja vähähiilihydraattinen ketogeeninen ruokavalio ovat uudessa nosteessa.  

Kun itse näitä tuotteita rakentelee, pohjimmiltaan muutos ja visio maailmasta on se, että kaupassa olisi saatavilla tosi laadukkaita elintarvikkeita ja ruokaa, joka tukisi ihmisten hyvinvointia. Ettei ruoka aiheuttaisi huonoa vointia, epäenergisyyttä tai jopa sairauksia. 

Kun yrittäjäksi lähtee, se on enemmän maraton kuin 400 metrin sprintti. Kaikissa yli yön menestystarinoissa on takana vuosia töitä ja kokeiluja, minkä jälkeen aivan kuin hetkessä onnistut. Sekin on taito ymmärtää ja olla tietoinen, mitkä ovat omia vahvuusalueita ja mitä kannattaa pelata tiimeissä. Siinä mielessä yrittäjyys ei ole ultrajuoksu ja yksilölaji vaan tiimisuoritus.”

Arki on aikamoista sekamelskaa

“Hyvässä arjessa tärkeitä ovat eri osa-alueet: ravinto, liikunta, uni, lepo ja perhe.  

Minulla on puolitoistavuotias esikoispoika, joka on värittänyt paljon arkea. On fakta, että jos on perhettä, talonrakennusprojektia, harrastuksia ja tekee yrittäjänä hommia, silloin on välillä aikamoista sekamelskaa. Kaikki asiat eivät välttämättä ole koko ajan tasapainossa, mutta ne voivat olla harmoniassa. Pienelle lapselle on tärkeää, että rutiinit ovat kunnossa, mennään joka päivä samaan aikaan nukkumaan. Sama pätee meille aikuisillekin.” 

Teksti: Sini Silvàn 
Kuvat: Olli-Pekka Latvala