Kun 23. helmikuuta menimme yöpuulle, ulkomaalaisten kokema “Venäjä-riski” Suomessa oli merkityksetön. Sitä seuraavasta aamusta lähtien olemme kaikki tehneet kovasti töitä uuden tilanteen sisäistämisessä. Talousymmärryksen lisäksi olen itsekin opiskellut geopoliittisten riskien asiantuntijoiden näkemyksiä tilanteesta.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että Putin haluaa vanhan suurvalta-Venäjän takaisin. Sitä hän on johdonmukaisesti toteuttanut kokeilemalla kepillä jäätä. Ennen Ukrainaan hyökkäämistä Putin on käynyt sotaa Tšetšeniassa, Georgiassa, Krimillä, Syyriassa ja Kazakstanissa ja ainakin omasta mielestään voittanut joka kerta.
Länsimaat eivät mainittavasti ole laittanut hanttiin, mikä osaltaan on vahvistanut Putinin käsitystä hänen tekemisensä hyväksyttävyydestä.
Suomen liittoutumattomuuspolitiikka toimi kohtalaisen hyvin neuvostoaikana ja Putinin valtakauden alkuvuosina. Putin halusi viedä Venäjän Euroopan Unioniin, ja vuonna 2002 perustettiin Venäjän ja Naton välinen valtuusto. Sen puitteissa on jopa tehty yhteistyötä esimerkiksi terrorismin vastaisessa taistelussa.
Putinin länsimaalaistumishalut viilenivät kuitenkin nopeasti. Ensin kävi selväksi, ettei Venäjä pääse EU:hun ja sitten Nato järjesteli asioita Putinilta kysymättä.
Lisäksi Putin on johdonmukaisesti sanonut, ettei halua Natoa Venäjän rajalle. Historiallisista syistä venäläiseen sielunmaisemaan kuuluu patologinen pelko naapurimaiden uhasta.
Venäläiseen sielunmaisemaan kuuluu myös se, että maan johtaja on jumalasta seuraava ja jos hän valehtelee, hän tekee sitä kansalaisten parhaaksi. Venäjällä on kaksi sanaa totuudelle ja kolme sanaa valheelle. Jälkimmäisistä kaksi ovat hyväksyttäviä puolitotuuksia tai niin sanottuja taktisia totuuksia.
Maariski mietityttää maailmalla
Kun Putin hyökkäsi Ukrainaan, hän aloitti sodan Euroopassa. Toimellaan Putin on onnistunut yhdistämään EU:n tavalla, jota ei ole aikaisemmin nähty. Länsimaat laittoivat vihdoin hanttiin.
Ukraina ei ole Nato-maa, joten sotaa edeltävän aseellisen tuen jatkaminen onnistuu, mutta ukrainalaisten on sodittava itse. Nato puolustaa vain jäseniään. Ukrainan lisäksi Euroopasta löytyy vain yksi toinen itsenäinen maa, jolla on yhteinen raja Venäjän kanssa: Suomi.
Ulkomailla vanhemmat saattavat pohtia, päästävätkö lapsensa Suomeen opiskelemaan.
Suomen maariski jalkautuukin parhaillaan maailmankansalaisten tietoisuuteen. Helsingin pörssi on sukeltanut tuplasti sen mitä muualla.
Mitä ulkomaiset pörssisijoittajat edellä, sitä muut perässä. Esimerkiksi ulkomailla vanhemmat saattavat pohtia, päästävätkö lapsensa Suomeen opiskelemaan. Suomesta työtarjouksen saanut miettii, kannattaako perhe tuoda tänne. Jo päätetyn akkutehdasinvestoinnin toteutus saattaa myöhästyä. Työn perässä maahan muuttaneet haikailevat muualle.
Mitä tapahtuu taloudessa?
Maamme talouteen ei siis toisin sanoen iske Venäjän viennin loppuminen, vaan kaiken tulevaisuuden uskoa vaativan näivettyminen.
Jo ennen sotaa Suomi sai vähemmän ulkomaisia suoria investointeja naapurimaihin nähden. Jopa kotimaiset yhtiöt valitsevat investointikohdemaaksi jonkun muun kuin Suomen. Kauaskantoiset investoinnit kaipaavat geopoliittista vakautta, rauhaa ja näkymiä tekijöiden riittävyydestä. Ilman investointeja tuottavuus hiipuu. Ilman tuottavuutta ei ole talouskasvua.
Sota kiihdyttää entisestään vajaan kuuden prosentin inflaatiota euroalueella. Vaikka EKP viime viikolla päättäväisesti ilmoitti ryhtyvänsä toimiin inflaation hillitsemiseksi (määrällinen elvytys loppuu, korot loppuvuodesta nousuun), pitäisi varsinkin vientiyritysten kaikin keinoin yrittää siirtää inflaatio hintoihinsa. Palkkakeskusteluissa pitäisi säälimättömästi vaatia vähintään inflaation mukaista korotusta. Ja suomalaisia investointeja pitäisi uskaltaa tehdä inflaation nostamasta tuottovaateesta huolimatta.
Mitä laajemmalle koettu maariski ehtii levitä, sitä pidempään sen haihtumisessa kestää.
Suomen maariski kuitenkin nostaa lainarahan hintaa. Avuksi tarvitaan siis hallitus poistamaan Suomen kasvavaa maariskiä. Mitä laajemmalle koettu maariski ehtii levitä, sitä pidempään sen haihtumisessa kestää. Ottamatta kantaa puolustuspolitiikkaan on aivan selvää, että Nato-jäsenyyden pitäisi olla talouspolitiikan keskiössä. Vain sen avulla maailmalla koettu huoli Suomen geopoliittisesta tilanteesta saadaan vakautettua ja talouskasvun edellytykset palautettua.
Suomi ensin
Mielikuvat ratkaisevat. Vaikka itse tiedämme, ettei Venäjä tänne tule, Elon Muskia voi nyt hirvittää ajatus gigatehtaan pystyttämisestä Venäjän sitoutumattomaan naapurimaahan.
Kunhan saamme maariskin poistettua, fokus on siirrettävä työntekijöiden riittävyyden turvaamisen, railakkaisiin liikenneyhteyksiin maailmalle ja kaikkeen siihen, mitä ulkomaiset sijoittajat ikinä vaativatkaan tehdäkseen suoria investointeja Suomeen.
Suomen talouden osalta ratkaisevaa on, miten paljon ihmiskunnan tulevasta tekemisestä tapahtuu Suomessa.
Investoinnit kasvattavat tuottavuutta. Tuottavuus on talouskasvun ydintä. Suomen talouden osalta ratkaisevaa on, miten paljon ihmiskunnan tulevasta tekemisestä tapahtuu Suomessa. Mitä enemmän tehdään, sitä paremmin meillä on varaa hyvinvointiyhteiskuntaamme. Maailman kannalta myönteistä on se, että Suomessa tehty on kestävämmin tehty.
Joten nyt on päätösten aika. Emme halunneet tätä, mutta tässä sitä nyt ollaan.
Kun maailma koettelee, nostakaamme katsetta vieläkin korkeammalle. Koska juuri siitä meidät suomalaiset tunnistaa.
Lähteitä:
Luento venäläisten ymmärtämisestä, filosofian tohtorin, eläköityneen tiedustelueversti Martti J. Kari
Ukrainan panssarisota ja Putinin virheet, evp kenraalimajuri Pekka Toveri
“Jos Ukraina häviää, Suomi on seuraava”, Euroopan sotahistorian dosentti, Markku Salomaa
Sota mahdollinen Suomessa, sanoo Mika Aaltola (Ilta-Sanomat)