Kauppatieteitä opiskelevien ainejärjestöissä on turhauduttu opiskelijaterveydenhuollon riittämättömään resurssointiin. Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön YTHS:n lakisääteisenä tehtävänä on järjestää terveyden- ja sairaanhoitopalvelut opiskelijoille sekä edistää opiskelijoiden terveyttä ja opiskelukykyä, mutta tehtävien hoidossa on vakavia puutteita.

Kiireetöntä terveydenhuoltoa saattaa joutua odottamaan kohtuuttoman kauan. Samalla kun opiskelijat jonottavat palveluita, ongelmat ja haasteet pahenevat odotuksen myötä.

“Lakisääteisen tehtävän täyttämisessä on epäonnistuttu. Opiskelijoiden jaksaminen on vaakalaudalla ja ajanvarauksessa myydään eioota ympäri Suomen. Näin ei voi jatkua”, jyrähtää kylteripuheenjohtajien verkoston puheenjohtaja Emilia Winqvist.

YTHS:n rahoituksesta osa tulee opiskelijoilta. Jokainen opiskelija joutuu maksamaan kahdesti vuodessa YTHS-maksun, vaikka ei käyttäisi palveluita lainkaan. 

“On syytä pohtia, miten reilua on, että opiskelijat maksavat YTHS-maksuja ilman takeita siitä, että apua on tarjolla, kun sitä tarvitsee”, Winqvist jatkaa.

Mielenterveyspalvelut tukossa

Erityisesti pääsy mielenterveyspalveluiden piiriin on tukkeutunut. Ensimmäistä hoitokontaktia voi joutua odottamaan kuukausia, mikäli kyseessä ei ole henkeä uhkaava, kriittinen tilanne.

Winqvistin mukaan tämä on erityisen hankala paikka niille opiskelijoille, joiden jaksaminen on jo valmiiksi heikoissa kantimissa ja avun hakeminen kovan työn takana. Osa saattaakin jättää hakematta apua kokonaan, koska tuntuu että kaikki aika menee kuunnellessa YTHS:n asiakaspalvelun jonotusmusiikkia. 

Resurssipula on ratkaistava nyt

Palvelut olivat ruuhkautuneita jo ennen kuin ammattikorkeakouluopiskelijat tulivat mukaan palveluiden piiriin, ja tilanne on vain huonontunut. Jotta YTHS voisi jatkossa palvella paremmin asiakkaitaan, on resurssointi otettava tarkasteluun.

”Valtion rahoituksen on vastattava opiskelijoiden palvelutarpeita, sillä meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta mielenterveyden ongelmille tai muillekaan sairauksille. Opiskelijan paikka on opiskelemassa, ei hoitojonossa”, Winqvist painottaa.

Opiskelijan paikka on opiskelemassa, ei hoitojonossa”, Winqvist painottaa.

Info: Mikä kylteripuheenjohtajien verkosto?

Suomen Ekonomien kylteripuheenjohtajien verkoston muodostavat neljäntoista opiskelijajärjestön hallitusten puheenjohtajat.