Martin Paasi toimii Suomen Ekonomien hallituksen puheenjohtajana. Kuva: Aleksi Poutanen

Aloitin liiton puheenjohtajana pian kolme vuotta sitten. Tuolloin korona vaivasi, mutta liiton strategiatyö innosti. Pohdimme syvällisesti sitä, miten tätä äärimmäisen fiksun porukan liittoa voisi kehittää, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin meitä kaikkia.

Siis meitä kaikkia, jotka olemme taloudentekemisen ammattilaisia. Yliopistotutkinnot aiheesta on suoritettu, ja arjessa tuotamme taloutta Suomeen esimerkiksi markkinoinnilla, rahoituksella, kirjanpidolla ja johtamisella niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Taitomme ja persoonamme ovat moninaisia – yhdistävänä tekijänä on yhteinen taloutemme ja sen tekeminen.

Suomen Ekonomien tekeminen koostuu työmarkkinavaikuttamisesta, jäsenpalveluista ja eduista sekä verkostoitumista vauhdittavasta paikallisyhdistystoiminnasta.

Strategiamme kulmakiviksi nousivat opiskelijoihin ja vastavalmistuneisiin perustuva kasvu, merkityksellinen jäsenkokemus sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Pitkä historia, mutta myös paljon uutta  

Strategian myötä olemme tehneet uudistuksia opiskelijajäsenyyteen, lisänneet mahdollisuuksia digitaaliseen verkostoitumiseen, kehittäneet jäsenpalvelujamme, kohdentaneet viestintäämme entistä tarkemmin ja syventäneet vaikuttavuuttamme esimerkiksi talouteen, kasvuun ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Olemme tehneet ennakkoluulotonta edunvalvontaa ja vaikuttamista vuodesta 1935. Haluamme olla väkevä vaikuttaja.

Haluamme puolustaa yliopistojemme laatua. Haluamme olla poliittisen päätöksenteon faktapohjainen keskustelija. Haluamme yhä moninaisempaa porukkaa seuraamme ja haluamme kasvattaa verkostojamme yhteiskunnan kaikille osa-alueille. Haluamme olla toistemme tuki ja turva sekä yhä loistavampien urien vauhdittaja.

Olemme olemassa jäseniämme varten. Jäsenemme ovat poikkeuksellisen erilaisia, moninaisia ja loistavia. Siksi meidän on pystyttävä tarjoamaan jokaiselle jotakin. Ei pelkästään yleisellä tasolla, vaan kohdennetusti. Tämä on Suomen Ekonomien erityispiirre, haaste ja potentiaalinen voimavara. Olemme jo nyt tämän erityispiirteen huippuosaajia. Mutta voimme tehdä enemmän.

Tarpeet muuttuvat ja liittoon kuulumiselle on monia eri syitä

Tällä hetkellä Suomen Ekonomien liittoon kuulutaan paikallisyhdistysten kautta. Olemalla paikallisyhdistyksen jäsen kuulut samalla liittoon.

Paikallisyhdistys on paikallisen verkostoitumisen superalusta. Kun tulet ulkomailta Suomeen tai paikkakunnalta toiselle, pääset vauhdilla kuvioihin osallistumalla paikallisyhdistyksesi järjestämiin tilaisuuksiin.

Jos kuitenkin katsot, ettet ehdi työkiireidesi, perheenlisäyksesi tai ulkomailla työskentelysi takia tai muuten vain osallistua paikallisyhdistystoimintaan, sinulla tulisi olla mahdollisuus kuulua suoraan liittoon. Kahden toisistaan riippumattoman jäsentutkimuksen valossa noin kolmannes jäsenistämme haluaisi mahdollisuuden kuulua liittoon suoraan ilman paikallisyhdistysjäsenyyttä. Tämä tahto korostuu varsinkin alle 40-vuotiaiden keskuudessa.

Koska nuorissa on myös Suomen Ekonomien tulevaisuus, toivoisin, että Suomen Ekonomien marraskuisessa liittokokouksessa valtaa käyttävät paikallisyhdistykset äänestäisivät vastuullisesti ja viisaasti suorajäsenyyden mahdollistamisen puolesta.

Näyttäkäämme epäilijöille, että osaamme uudistua näinkin kipeässä, jo yli kolmekymmentä vuotta sisäistä keskustelua herättäneessä asiassa.

Yhdessä tekeminen vaati älyllistä rehellisyyttä, toistemme kunnioittamista ja liittomme eteenpäin viemisen taitoa. Tätä taitoa olen itsekin saanut harjoitella, välillä menestyksekkäästi, välillä kompuroiden.

Yhteiset asiat yhdistävät. Olkaamme siis yhdessä tekemisen taitajia.

Lue myös: