Bisnesantropologia

Suomen Ekonomien järjestämässä Bisneskirja-kilpailussa etsitään erityisen laadukasta kauppa- ja taloustieteellistä alaa käsittelevää tai soveltavaa teosta, joka puhuttelee ajankohtaisuudellaan ja käsittelytavallaan laajoja kohderyhmiä. Voittaja palkitaan 30 000 eurolla helmikuussa 2023.

Bisneskirja-kilpailun viisi finalistikirjaa julkistettiin 10. lokakuuta. Yksi niistä on Mikko Leskelän kirjoittama Bisnesantropologia.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja taustastasi.

“Olen teologi, joka vaihtoi oppialansa rahoitukseen, koska tunsin humanistina tarvitsevani terävämpiä työkaluja voidakseni kunnolla toimia bisneksessä. Tehdessäni uraa suuryrityksissä yrityskauppojen ja strategian parissa löysinkin uudelleen humanististen tieteiden arvon ja sen, miten niitä voidaan käyttää taitavasti yhdessä teknis-taloudellisten tieteiden kanssa. Tämän löydön pohjalle perustin nyt jo parikymmentä henkeä työllistävän monitieteisen strategiakonsulttitoimisto Norenin”, Mikko Leskelä kertoo.

Mikä on kirjan ydinajatus?

“Kirjan suurin ajatus on, että maailma on monimutkainen. Ymmärtääkseen sitä paremmin on sovellettava kaikkia niitä linssejä, joilla maailmaa tieteessä tutkitaan. Tämä kuulostaa itsestään selvältä, mutta strategiatyössä perinteisesti käytetään todella kapeaa metodijoukkoa ja yleensä jopa useimmat kauppatieteiden oppialat rajataan siinä pois.

Bisnesantropologian ajatus ei ole, että esimerkiksi kulttuuriantropologia voisi syrjäyttää taloustieteet strategiatyössä vaan että antropologia kykenee täydentämään taloustieteen jättämiä aukkoja, kun yritämme tulkita ja ennustaa ihmisten toimintaa.”

Miksi kirja on juuri nyt ajankohtainen?

“Bisneksessä ja maailmassa ylipäänsä on aina sellainen hetki, jolloin asioiden koetaan muuttuvan nopeammin ja keskinäisriippuvaisemmin kuin ennen. Siksi aina on ollut hyvä hetki kysyä, osaammeko varmasti kysyä fiksuimpia mahdollisia kysymyksiä, kun yritämme ymmärtää, miten asiat toimivat ja mihin muutos on meitä viemässä.”

Mikä on suurin oivallus, jonka sait kirjaa kirjoittaessasi?

“Kirjoittaminen on siitä riemullista, että se on ajattelua. Kirjoittaessa tulee ajatelleeksi uusia asioita, vaikka lähtikin kirjoittamaan muka tietämistään jutuista.

Minulle kirjoittaessa valkeni paremmin, miten yksipuolinen kuva jokaisen tieteenalan näkökulma maailmaan on. Kaikki maailman tutkimisen metodit ovat siksi yksinään käytettyinä lähestulkoon hyödyttömiä, jos analyyttisellä ymmärryksellä tavoitellaan oikeasti kilpailuetua. Yliopistoissa ihmiset opetetaan uskomaan omaan tieteenalaansa – työelämä ja elämänkokemus onneksi auttavat oppimaan siitä pois.”

Katso videolta Mikko Leskelän haastattelu:

Mikko Leskelä

Lue lisää Bisneskirja-palkinnosta: ekonomit.fi/bisneskirja