Kuunteletko blogin mieluummin? Klikkaa alta

Jos nyt jotakin olen tässä viime vuosina oppinut, niin sen, että isoa toimijajoukkoa huolettaa suomalaisten, erityisesti lasten ja nuorten, talousosaaminen. Siksi myös ehdotuksia asian korjaamiseksi koulujen suuntaan vilisee, ja huolestuneet toimijat ovat tarjonneet koulujen arkeen avuksi myös ”kättä pidempää”. Tarjolla on monenlaista verkkosivua ja kampanjaa, joiden materiaalia voi hyödyntää. 

Huolesta ei voi moittia ketään. Esimerkiksi minun kotonani ei aktiivisesti puhuttu inflaatiosta, koroista tai rahastosäästämisestä. En varmasti ole ainoa. Talousosaaminen on tärkeää oman talouden hoitamisen lisäksi myös, jotta voimme ymmärtää ja osallistua maan ja maailman taloudesta keskustelemiseen. Sillä on siis merkitystä myös demokratian ja osallisuuden toteutumisen näkökulmasta.

Talouspuheenparteen enemmän oppimista ja hauskuutta

Koulun roolista kiistelemisen tai huolen vähättelyn sijaan kiinnittäisin sinnikkäästi huomiota jatkuvaan taloudesta oppimiseen. Uutta opittavaa kyllä piisaa koko elämän ajaksi: teknologinen kehitys vaikuttaa talouteen, ilmastonmuutos liittyy kaikkeen vahvasti, brexitit ja pandemiat iskevät. Kyse ei siis ole mistään staattisesta osaamisesta, eikä ole mitään tasoa, jolla olisimme talousosaamisemme kanssa jonain päivänä valmiita. A-studion pöydässä aiheesta keskustelevatkaan eivät ole sen kanssa valmiita.  

Talousosaamisesta huolestuneiden onkin syytä tarttua siihen, miten kaiken ikäisille löytyy omaan arkeen ja juhlaan sopiva ja merkityksellinen tapa oppia taloudesta koko elämän ajan. Siksi onkin tärkeää pysähtyä myös oppimisen ilon äärelle: oppiminen on parhaimmillaan myös innostavaa ja hauskaa! Meille vanhemmillekin talousoppijoille, ainakin minulle, kelpaa keinoarsenaaliin ottaa meemit, videot, pakohuoneet ja muutkin pelilliset sovellukset. Vaikka asia on tärkeä ja vakava, ja suunnitelmien strateginen taso edellyttää ihan korkeimman tason päätöksiä, iloa ei pidä unohtaa. Osaaminen kyllä vahvistuu, kunhan haluamme oppia.

Suomen Ekonomien Talouskinkerit starttaavat

Suomen Ekonomeille toden totta sopii aktiivinen rooli talousoppimiseen innostamisessa. Tänä syksynä olemme mukana kansainvälisen Family Economy Weekin toteuttamisessa loistavien yhteistyökumppanien kanssa. Melkoista talouskeskustelun tykitystä pääset seuraamaan maanantaista 18.10. alkaen koko viikon. Kurkkaa lisätietoa täältä, ilmoittaudu mukaan ja osallistu ihmeessä myös somekanavilla keskusteluun! 

Yhdessä oppiminen ja keskustelu taloudesta innostaa, joten pistämme tänä syksynä pystyyn ihan uudenlaisen ja kaikille avoimen talousosaamisen opintopiirin, Talouskinkerit. Talouskinkerit starttaa 28.10. ja jatkuu viikoittain joulukuulle saakka. Kinkereiden materiaalina toimii uunituore Helsinki Graduate School of Economics’in Miten talous toimii? -verkkokurssi. Ekonomien Kinkereitä vetää talous- ja raha-aiheisiin erikoistunut toimittaja, bloggaaja ja tietokirjailija Julia Thurén, ja ensimmäisen kinkerikerran vieraaksi hyppää itse Sixten Korkman. Tutustu Talouskinkereihin ja ilmoittaudu mukaan täällä.

Tervetuloa kanssamme oppimaan taloudesta! 

Eriksson Suvi
Johtaja, urapalvelut
p. +358408488935