kuvituskuva

Työpaikoilla toisten kanssa tulee väistämättä juttuun usein paremmin kuin joidenkin toisten. Mutta miten käy, jos esimies ja alainen ystävystyvät? Onko tilanne eduksi vai haitaksi työyhteisölle ja sen tasapuolisuudelle?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yliopiston professori Marko Elovainio pitää tärkeänä yhtä periaatetta: sitä, että työ- ja vapaa-ajan roolit eivät sekaannu.

”Toki ihmisten pitää voida olla ystäviä, vaikka he olisivat esimiehen ja alaisen rooleissa. Mutta silloin esimiehen tulee muistaa roolinsa työpaikalla ja tehdä päätöksiä esimiehenä eikä alaistensa kaverina.”

Vältä hyvä veli -verkostoja

Elovainio varoittaa erityisesti sopimasta vapaa-ajalla asioista, jotka pitäisi sopia työpaikalla. Työpaikan päätökset pitää myös tehdä työpaikan säännöillä.

”Ettei synny hyvä veli- tai hyvä sisko -verkostoa, joka sopii kaljalla työpaikan asiat ja pitää huolta vain toisistaan.”

Elovainio antaa vinkin, jota voi käyttää yhtä hyvin alainen kuin esimieskin. Hänen mielestään hyvä repliikki väärään suuntaan menevissä vapaa-ajan keskusteluissa on: ”Tuo on tärkeä asia, mutta jutellaan se sitten kun ollaan taas töissä.”

Artikkeli on julkaistu Ekonomi-lehdessä 3/2019.

Lue lisää:

Anne Birgitta Pessi: ”Myötätunto parantaa työpaikan hyvinvointia”

Anna Perhon 10 parasta vinkkiä ajanhallintaan – näin saat aikasi riittämään paremmin