Työradiossa ruoditaan työelämää ja ammattiliittoja

Suomen Ekonomien tuottamassa podcastsarjassa puhutaan reippaalla otteella, mutta hyvässä hengessä työelämästä, työmarkkinajärjestelmästä ja ammattiliitoista. Työradiossa keskustellaan ekonomien uraan liittyvistä tärkeistä aiheista, kuten esimerkiksi jatkuvasta osaamisen kehittämisestä ja työelämän tasa-arvosta.
 
Lisäksi nostetaan kissa pöydälle ja puhutaan rohkeasti niistäkin asioista, jotka ovat etujärjestölle haastavia ja mahdollisesti myös syy siihen, ettei liittoon haluta kuulua. Ovatko työehtosopimukset tätä päivää, pitäisikö lakko-oikeutta rajoittaa ja onko ay-liike kehityksen jarru?
 
Keskustelut juontaa Ekonomien yhteiskuntasuhdepäällikkö Riikka Mykkänen ja vieraina on suomalaisia vaikuttajia ja työelämän asiantuntijoita. Työradio löytyy Suplasta, Spotifysta ja Applen podcast -sovelluksesta.

Maanantai 10.6. Jakso 5: Ekonomi on kuollut – eläköön ekonomi!

Onko vasta hankittu tutkinto jo vanhentunut? Vaikuttaako työn murros osaamistarpeisiin? Kenen vastuulla on, että työntekijöiden osaaminen säilyy ja miten itse voi huolehtia siitä työuran aikana?

Jatkuvan oppimisen tarpeita ja haasteita pohtivat Työradion päätösjaksossa Suomen Ekonomien Suvi Eriksson ja Arja Parpala sekä kauppatieteiden opiskelija Ulla Vilkuna. Mukana myös Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen Piritta Jokelainen.

KUUNTELE SUPLASTA