Kuva: Opa Latvala

Mitä tehtäviisi kuuluu?

Työskentelen Urapalvelut-yksikössä ja tehtäviini kuuluu jäsentemme auttamista, tukemista ja kannustamista erilaisissa urapohdinnoissa ja oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Annan muun muassa henkilökohtaista uravalmennusta ja sparraan CV:n ja työhakemusten laatimisessa sekä työhaastatteluun valmistautumisessa.

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen tuore uravalmentaja, entinen markkinoija.

Minulla on pitkä tausta kuluttajamarkkinointitehtävissä isoissa, kansainvälisissä yrityksissä erilaisilta toimialoilta. Olen markkinoinut niin matkapuhelimia kuin vessapaperia, kodinsiivousaineita ja kosmetiikkaakin. Olen toiminut esihenkilö- ja asiantuntijarooleissa, ja minulla on myös rekrytointi- ja perehdytyskokemusta.

Vielä kymmenisen vuotta sitten luulin, että tulisin työskentelemään koko urani ajan markkinointitehtävissä isoissa korporaatioissa, mutta parin viime vuoden aikana huomasin vähitellen kaipaavani jotain muuta ja itselleni merkityksellisempää työtä. En enää syttynyt tulos- ja markkinaosuustavoitteista tai ”kovasta bisnesmaailmasta” samalla tavalla kuin ennen. Niinpä lähdin viime vuonna pohtimaan ja toteuttamaan isompaa alanvaihdosta.

Mikä sai sinut hakemaan Ekonomeille töihin?

Tähän on helppo vastata: Ekonomeilta saamani erinomainen uravalmennus!

Tarina on aika hauska: Olin noin vajaa vuosi sitten pohtimassa uutta suuntaa uralleni ja sain silloin upeaa valmennusta. Viimeisen keskustelumme aikana hoksasin, että uravalmentajan työ vaikuttaa todella kiinnostavalta ja mielekkäältä, ja taustani voisi sopivalla koulutuksella täydennettynä sopia siihen.

Kysyin minua valmentaneelta Kristiina Kurjelta, että ”miten tuohon sinun tekemään työhön voi päästä”, ja juttelimme aiheesta hyvän tovin. Innostuin asiasta niin paljon, että olin myös yhteydessä urapalveluiden johtajaan Suvi Eriksoniin, ja kyselin myös häneltä millaista koulutusta ja osaamista olisi hyvä hankkia, jos haluaisin työskennellä uravalmentajana vaikkapa Ekonomeilla ”sitten joskus”. Tämä keskustelu edelleen vahvisti ajatustani ja kiinnostustani, mutta halusin vielä täydentää osaamistani ennen kuin tosissani lähtisin vaihtamaan alaa.

Aloitin viime syksynä töiden ohella Business Coaching -opinnot, ja niiden myötä intoni valmentamiseen ja erityisesti uravalmentamiseen vain vahvistui. Kun tämä paikka sitten tuli auki, en meinannut pysyä nahoissani. Hain paikkaa ja sain sen. Ehdin ennen aloitusta saada coaching-opinnot sopivasti päätökseen ja tässä siis ollaan tuoreena uravalmentajana.

Mikä fiilis jäi ensimmäisestä työviikosta?

Väsynyt, mutta onnellinen. Ensimmäinen työaamuni alkoi kurkkukivulla. Onneksi en ehtinyt tulla toimistolle asti, koska koronaahan se oli. Sain työvälineet kotiin ja onneksi perehtymistä pystyi hyvin tekemään myös etänä. Selvisin taudista onneksi aika vähällä.

Kaiken kaikkiaan minut on otettu lämpimästi vastaan ja osaksi työporukkaa. Kollegani uratiimissä ovat jaksaneet kärsivällisesti opastaa minua eri järjestelmien saloihin ja vastailla loppumattomiin kysymyksiini.

Mikä sinua motivoi työssäsi?

Asiakkaiden oivalluttaminen on mahtavaa: on hieno tunne huomata, kun asiakas hoksaa itsestään jotain sellaista, mikä vie häntä kohti hyvää muutosta. Joskus asiat ovat pieniä, vaikkapa oman osaamisen kiteyttämistä työnhakupapereihin, joskus taas isompia omiin arvoihin tai omaan hyvinvointiin liittyviä asioita. Haluan olla mukana parantamassa jäsentemme työelämää ja koen sen arvokkaaksi ja motivoivaksi tehtäväksi.

Lisäksi olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten aiempi osaamiseni on hyödyksi tässä uravalmentajan työssä. Koska olen tehnyt aiemmin rekrytointeja ja toiminut esihenkilönä, pystyn antamaan asiakkaillemme myös käytännön esimerkkejä ja kokemuksia siltä ”toiselta puolen pöytää”.