Maiju Vohlonen
KTM Maiju Vohlosen Utula Nature on aamiaismajoitus- ja retriittipaikka Saimaan hiekkarannalla.

Nykyihmisten voimakas yleisstressi johtuu osaltaan siitä, että olemme kadottaneet yhteyden luontoon. Työssäni shiatsuhierojana näen, mitä suorituskeskeinen elämä ja stressi tekevät keholle ja mielelle. Moni meistä on eksyksissä itsestään. Utula Nature -yrityksessäni haluan opastaa luonnon eheyttävien vaikutusten äärelle.

Valmistuin vuonna 2005 Helsingin kauppakorkeakoulusta ja aloitin työt markkinoinnin parissa. Hakeuduin kuitenkin pian uusiin opintoihin ja valmistuin sisustussuunnittelijaksi. Neljä vuotta myöhemmin totesin, että ei tämäkään ollut lopullinen päätepysäkkini, ja ryhdyin opiskelemaan shiatsua, kiinalaista lääketiedettä ja yin-joogaa. Lopulta löysin luontoterapiaoppaan koulutuksen eli metsäterapiakävelyt.

Olen monesti matkani varrella kokenut häpeän tunteita sekavasta urapoukkoilustani. Nyt ymmärrän, miksi kaikkia näitä vaiheita on tarvittu.

Asun nykyään Saimaan rannalla Utulan pikkukylässä. Tarjoan kotonani upeassa hiekkarantamiljöössä mahdollisuutta tulla rauhoittumaan luontoon. Kaikkia aikaisempia ammattejani ja osaamistani tarvitaan nykyisessä työssäni. Kummalliselta tuntunut tempoilu ammatista toiseen onkin osoittautunut tarpeelliseksi valmistavaksi poluksi.

Luontoterapia on alun perin Japanista liikkeelle lähtenyt hyvinvointiajattelu. Minulle on tärkeää auttaa ihmisiä kokemaan yhteys luontoon ja ymmärtämään sen vaikutukset kaikkeen elämässämme. Metsäterapeuttina toimin ovien avaajana, mutta luonto itsessään on hoitaja. Metsäterapiakävelyillä ei älyllisesti opiskella luontoa tai lähdetä vaeltamaan retkeilyreittiä. Sen sijaan metsään mennään oleilemaan.

Tarkoituksena on hidastaa vauhtia ja avata aistit luonnossa tehtävien harjoitusten avulla. Kun aistit on saatu herkistettyä harjoitusten avulla, luonto pääsee tekemään hoivatyötään. Tämä näkyy monesti niin, että ihmiset liikuttuvat ja pintaan saattaa tulla voimakkaitakin tunteita tai syvälle haudattuja kokemuksia.

Luonto tarjoaa aina sitä lääkettä, mitä me juuri sillä hetkellä tarvitsemme.

Luonto saa meidät oivaltamaan, että olemme osa kokonaisuutta – emme yhtään sen tärkeämpi osa kuin mikään muukaan elollinen olento. Luonnon väärinkäyttö kertoo vain siitä, että emme enää ymmärrä olevamme osa sitä. Luonnossa oleilu asettaa ihmisen oikeaan lokeroon, pois dominoivasta ja kaikkivoipaisesta roolista.

Lisäksi luonto tarjoaa valtavia aistinautinnon aiheita täydellisellä kauneudellaan. Luonnossa liikkuessa saa elämän jatkuvuuden kokemuksen.

Teksti: Eeva-Kaisa Tarkkonen
Kuva: Eeva-Maija Pietilä

Juttu on julkaistu Ekonomilehdessä 3/20.

Lue myös

Belinda Gerdt: ”On mahtavan hienoa, kun kaikki katsovat samaan suuntaan”

Koomikko Ali Jahangirille huumori on selviytymiskeino