Suomen Ekonomien kyselyyn vastanneista 1 300 kauppatieteiden opiskelijasta reilusti yli puolet kertoo asumistuen muutosten heikentävän omaa taloudellista tilannettaan. Neljännes kertoo taloudellisen tilanteensa heikentyvän huomattavasti.

Neljänneksellä opiskelijoista riittää jopa ymmärrystä leikkauksille, mutta ajankohta on toimeentulon kannalta erityisen hankala.  

Näin opiskelijat kommentoivat: 

”Leikkaukset itsessään eivät olisi niin pahoja, mutta yhdistettynä vaikeaan kesätyötilanteeseen oma toimeentulo huolestuttaa, kun kesältä ei jää säästöjä.” 

”Mielestäni opiskelijoiden leikkaukset ovat hyvä asia. Mutta kun ottaa huomioon mistä asioista ei leikata samanaikaisesti, tuntuvat leikkaukset epäreiluilta ja kohtuuttomilta.” 

Työnantajien tulisi vielä harkita, olisiko kesätyöntekijän palkkaaminen mahdollista

Tämän vuoden kesätyötilanne on ollut kauppatieteiden opiskelijoille vaisu. Peräti 80 prosenttia opiskelijoista kertoi kesätyön saamisen olleen nyt vaikeampaa kuin viime vuonna.  

Kauppatieteiden opiskelijat ovat perinteisesti työllistyneet kesäksi hyvin. Viime vuoden kesällä 91 % Kylterin kesätyökyselyn vastaajista oli löytänyt työn. Vain 4 % oli hakenut kesätyötä tuloksetta. Kylterin kesätyökysely toteutetaan joka syksy, ja vuonna 2023 siihen vastasi 1 222 kauppatieteiden opiskelijaa. 

Nyt näyttää siltä, että yhä useampi opiskelija joutuu selviytymään ilman kesätyötuloja.  

”Heikko toimeentulo haastaa usein myös mielenterveyttä, ja silloin puhutaan jo koko yhteiskuntaan vaikuttavista ongelmista. Meillä ei ole varaa menettää näitä nuoria. Talouskasvun osalta saimme viime viikolla positiivisia signaaleja, ja siksi vetoankin yrittäjiin: harkitkaa vielä, olisiko kesätyöntekijän palkkaaminen mahdollista. Monelle opiskelijalle kesätienestit ovat tärkeä osa opintojen aikaista toimeentuloa ja ne mahdollistavat tehokkaamman opiskelun. Näin valmistumisajat saadaan järkeviksi ja nuoret osaajat elinkeinoelämän palvelukseen”, sanoo Suomen Ekonomien puheenjohtaja Jukka-Pekka Kokkonen

Näin opiskelijat kommentoivat kesätyönhakua tänä keväänä: 

”Lähetin lähemmäs 50 työhakemusta laajaan määrään eri paikkoja (siivoojasta kaupan kassalle), ja yhteenkään en tullut valituksi. Turhauttavaa on, että opiskelijoiden heikko toimeentulo lasketaan täysin yksilön omaksi syyksi.” 

”Hain melkein sataa kesätyötä, ja vasta sitten nappasi. Jokaiseen kesätyöhön oli satoja hakijoita ja lopulta sainkin työn, joka ei ollut edes julkisessa haussa.” 

”Kesätyöhaku on ollut hyvin paljon vaikeampaa. Minulla on kaksi kandidaatintutkintoa ja kaksi maisteritutkintoa alaltani, vaikka olen 23-vuotias. Silti en päässyt yhteenkään oman alani työpaikkaan, vaikka tein noin 40 hakemusta.” 

Lisätietoja:

Pajoslahti Anton
Uravalmentaja
p. +358504381399
Erämaja Elias
Pääekonomisti
p. +358407471854