”Kilpailu oli äärimmäisen kovatasoinen ja voittaja valikoitui erittäin pienellä marginaalilla. Voittajajoukkueen case-tehtävän ratkaisussa vaikutuksen tuomaristoon tekivät syvällinen analyysi sekä toimiva rakenne”, kommentoi tuomariston puheenjohtaja, Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan asiantuntija Max Liikka

Biz Potential on Suomen Ekonomien ja Danske Bankin järjestämä kauppa- ja taloustieteiden opiskelijoille suunnattu kilpailu. Kilpailussa testataan opiskelijoiden talous- ja bisnesosaamista akateemisiin teemoihin perustuvan teoriakokeen sekä ongelmanratkaisukykyä vaativien case-tehtävien avulla.

Kisan voittanut SHS:n joukkue palkittiin 3 000 €:n palkinnolla sekä kylteriyden Suomen mestari -tittelillä. Toiseksi tullut Enklaavi ry:n joukkue sai 2 000 € ja kolmanneksi tullut KY ry 1 000 €. 

Kilpailun kolme parasta joukkuetta pääsevät edustamaan Suomea pohjoismaiseen kauppa- ja taloustieteiden opiskelijoiden Nordic Championship in Business and Economics -kilpailuun, joka järjestetään joko Norjassa tai Tanskassa syksyllä 2023. 

”Tulimme Jyväskylään tavoitteena sijoittua kilpailuun osallistuvien joukkueiden paremmalle puoliskolle, mutta voitto tuntuu kieltämättä todella hyvältä. Kilpailu oli todella hyvin järjestetty, ja oli kiva saada olla mukana kilpailemassa. Jyväskylä kaupunkinakin yllätti positiivisesti”, toteaa voittajajoukkueen kapteeni Sebastian Ståhlberg

Biz Potential 2023 -kilpailu oli avoin kaikille Suomen Ekonomien opiskelijajäsenille. Karsintakierroksella 42 joukkuetta kisasi paikasta finaaliviikonloppuun, joka järjestettiin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tiloissa.

Finaaliviikonloppuna 15 joukkuetta teki teoriakokeen ja vaativan case-tehtävän, ja neljä parasta jatkoi nopeatempoiseen superfinaaliin. Superfinaalissa nämä joukkueet nousivat lavalle ja vastavisat tiuhalla tahdilla tulleisiin monivalintakysymyksiin. 

Finaaliviikonlopussa oli ensimmäistä kertaa edustajajoukkueet kaikista Suomen kylterijärjestöistä.

”Tavoite jokaisen kylteriainejärjestön osallistumisesta kilpailuun täyttyi, mikä oli aivan mahtavaa. Oli mahtavaa nähdä, miten eri kaupunkien joukkueet pääsivät ottamaan toisistaan mittaa. Toivottavasti samanlainen aktiivinen osallistuminen jatkuu myös tulevina vuosina”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Aku Buckbee.  

Lisätietoja: