Työnantajabrändi ja työntekijäkokemus

Suomen Ekonomien järjestämässä Bisneskirja-kilpailussa etsitään erityisen laadukasta kauppa- ja taloustieteellistä alaa käsittelevää tai soveltavaa teosta, joka puhuttelee ajankohtaisuudellaan ja käsittelytavallaan laajoja kohderyhmiä. Voittaja palkitaan 30 000 eurolla helmikuussa 2023.

Bisneskirja-kilpailun viisi finalistikirjaa julkistettiin 10. lokakuuta. Yksi niistä on Miikka Huhdan ja Visa Myllyntauksen kirjoittama Työnantajabrändi ja työntekijäkokemus.

Kertokaa lyhyesti itsestänne ja taustastanne.

“Olemme molemmat kahden lapsen isiä Helsingistä, kauppatieteiden maistereita ja työskentelemme HR-aiheiden parissa. Katselemme tosin työelämää vähän eri näkökulmista – Visa yhden Suomen suurimman työnantajan edustajana ja Miikka asiakasorganisaatioita mitä erilaisemmissa työntekijähaasteissa auttavana konsulttina.

Tällä hetkellä Visa on K-ryhmän autoliiketoiminnan K-Auton HR Business Partner ja Miikka johtaa työntekijäkokemukseen ja -viestintään liittyviä palveluita konsulttitoimisto Milttonilla. Teemme yhdessä myös sivutoimisesti Vetovoimatoimisto-yrityksemme kautta valmennuksia ja puheenvuoroja kirjan teemoista”, Miikka Huhta ja Visa Myllyntaus kertovat.

Mikä on kirjan ydinajatus?

“Kirja on opas vetovoimaisen työpaikan rakentamiseen. Ydinajatuksemme on, että vetovoimaa tulee johtaa kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikuttavaa vetovoimatyötä johdetaan organisaation strategian, työntekijöiden tarpeiden, työntekijäkokemuksen ja työnantajabrändityön muodostaman kokonaisprosessin voimalla.” 

Miksi kirja on juuri nyt ajankohtainen?

“Vetovoimakysymykset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin. Kilpailu työntekijöistä on kiihtynyt, ja melkeinpä alalla kuin alalla käydään keskusteluja työvoimapulasta. Organisaatioiden tulee viimeistään nyt aloittaa systemaattinen työ tarvitsemiensa osaajien houkuttelemiseksi ja pitämiseksi.

Kirja tarjoaa vastauksia ja työkaluja tilanteen muuttamiseksi riippumatta siitä, onko työvoimapulan taustalla esimerkiksi johtamiseen vai viestintään liittyvä haaste.”  

Mikä on suurin oivallus, jonka saitte kirjaa kirjoittaessanne?

“Organisaatioiden isoin ongelma työvoimapulan ratkaisemisessa on rohkeiden valintojen puute. Yritetään miellyttää mahdollisimman monia ja tehdään varmoja mutta mitäänsanomattomia toimenpiteitä. Rajatuilla resursseilla voidaan tehdä vain tietty määrä kehittämistä ja viestintää. Kaikille ei voida olla kaikkea.

Tarvitaan valintoja pääkohderyhmistä ja vetovoimatyön pääpainopisteistä, jotta saadaan rakennettua strategian tarvitsemaa ja työntekijöiden arvostamaa muutosta. Rohkeat valinnat myös erottavat menestyvät organisaatiot muista.”

Katso videolta Miikka Huhdan ja Visa Myllyntauksen haastattelu:

Visa Myllyntaus ja Miikka Huhta


Lue lisää Bisneskirja-palkinnosta: ekonomit.fi/bisneskirja