Loppukilpailussa tuomarit, Lennu Keinänen, Unna Lehtipuu ja Manu Mesimäki, grillasivat finalisteja Leijonan luola -tyyliin.

”Ei oikein paremmin voisi torstai-ilta alkaa”, kommentoi Otto Honkanen, tietojohtamisen opiskelija Tampereen yliopistosta ja Jobilen tiimin vetäjä.

”Voittoraha käytetään suurelta osin ellei kokonaan meidän alustapalvelun markkinointiin. Meille on erittäin tärkeää, että saadaan tämä kuluttajien tietoon.”

Tuomaristo kehui Jobilea erityisesti liiketoimintamallin selkeydestä ja samaistuttavasta tarpeesta. Kukapa ei kaipaisi toisinaan apukäsiä nurmikon leikkaamiseen tai lumitöihin. Tuomaristo näki liikeideassa myös kasvupotentiaalia pihatöiden ulkopuolelle.

”Unikorni-kilpailun ideana on kannustaa opiskelijayrittäjiä eteenpäin yrittäjyystaipaleellaan. Palkintojen lisäksi kilpailussa onkin tarjolla mentorointia ja vetoapua oman yritysidean kehittämiseen. Oli hienoa nähdä, että tällä kolmannella kerralla keräsimme myös ennätysmäärän osallistujia”, kertoo Suomen Ekonomien elinkeinopoliittinen erityisasiantuntija Ted Apter

Akateemiset yrittäjät tyytyväisiä koronasta huolimatta

Monille yrittäjille korona-aika on tuonut eteen ennennäkemättömiä haasteita. TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan yrittäjien tulot ovat laskeneet vähän, mutta etenkin päätoimiset yrittäjät ovat silti varsin tyytyväisiä. Yli 76 % päätoimisista yrittäjistä arvioi tyytyväisyytensä olevaan vähintään 8 asteikolla 0-10.

”On ilahduttavaa huomata, että vaikeista ajoista huolimatta päätoimiset yrittäjät edelleen pärjäävät pääosin hyvin ja ovat myös tyytyväisiä yrittäjinä olemiseen”, TEKin yrittäjyysvastaava Martti Kivioja sanoo.

Ekonomit ja TEK tarjoavat palveluita myös yrittäjäjäsenille. Työnteon muuttuessa yhä useampi on kiinnostunut yrittäjyydestä jossakin muodossa ja siksi onkin luontevaa, että Unikornin kaltaisia kilpailuja järjestetään myös jatkossa. 

”Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan tuntuu olevan nousussa ja se nähdään yhtenä mahdollisuutena palkkatyön rinnalla tai sen sijaan. Tästäkin syystä haluamme kannustaa opiskelijoita yrittäjyyteen ja tukea heitä myös tällä tiellä”, Kivioja kertoo.

Edellisen Unikorni-kilpailun voitti Piece of Jeans, joka tuottaa kestävää designia 100 % kierrätysfarkusta. 

Suomen Ekonomien palvelut yrittäjäjäsenelle

  • Sparrausta yrittäjyyteen, työn tuunaamiseen ja tasapainon löytämiseen.
  • Mentorointia yrittäjyyteen.
  • Aloittavan yrittäjän neuvonta rajatuissa oikeudellisissa kysymyksissä.
  • Koulutuksia ja tapahtumia ammatilliseen kehittymiseen ja kohtaamisiin.
  • Suomen Yrittäjien laajan palvelupaketti neuvontapalveluineen tavallista edullisemmin.
  • Virtuaalilakimies -palvelu, joka on yrittäjille hyödyllinen asiakirjatietopankki.
  • Fondian ilmainen puhelinkonsultaatio (15 min)
  • OP-Kevytyrittäjä -palvelu: Saat jäsenetuna 20 % alennuksen
  • UKKO.fi: Saat jäsenetuna laskutuspalvelun käytöstä 20 % alennuksen

Lue myös:

Alaston yrittäjä – rehellisiä kasvutarinoita tarinoita yrittäjyydestä (podcast)

Työvoiman saatavuusongelma rajoittaa talouskasvua

Lisää talouskasvua kotimaisella omistajuudella

Totuus myynnistä?