ihmisiä kävelemässä suojatiellä

Arvotutkimuksessa lueteltiin erilaisia asioita ja kysyttiin ekonomeilta ja taloustieteiden opiskelijoilta, suhtautuuko vastaaja niihin toiveikkaasti vai huolestuneesti. 

Toiveikkaimmin vastaajat suhtautuivat teknologiaan ja sen kehitykseen sekä omaan toimeentuloonsa ja taloudelliseen turvallisuuteensa. 

Eniten huolta herättivät rasismin lisääntyminen Suomessa sekä suunta, johon poliittinen populismi vie Suomea. Kolmanneksi eniten huolestutti ilmastonmuutos.

Jos huoli painaa, toiminta auttaa. Kysyimme politiikan ja yhdenvertaisuuden asiantuntijoilta vinkkejä siihen, miten jokainen voi itse torjua rasismin ja poliittisen populismin nousua.

1. Pysy rauhallisena

Tuukka Ylä-Anttila, Tampereen yliopiston tutkijatohtori, joka tutkii demokratiaa, populismia ja polarisaatiota: ”Rasismia pitää avoimesti ja julkisesti vastustaa esimerkiksi sanomalla sitä kohdatessaan ääneen, että se on väärin. Samalla kannattaa kuitenkin varoa lähtemistä mukaan moraalipaniikkeihin ja pöyristymisiin, joita populistit tarkoituksella yrittävät herättää. 

Kannattaa keskittyä mieluummin elämään omien arvojensa mukaisesti ja estämään rasistista toimintaa kuin vaikkapa vääntämään sosiaalisessa mediassa siitä, onko joku ’rasisti’ vai ei, sillä juuri tällaisen moraalisen leimaamisen populistit voivat kääntää edukseen.”

Aija Salo ja Eeva Tupi

2. Puutu ja puolusta

Aija Salo ja Eeva Tupi, ihmisoikeuksien asiantuntijoina Ihmisoikeusliitossa: ”Populismille ominaista ovat yleistävät, usein faktoja vääristelevät väitteet, joilla luodaan harhaanjohtavia vastakkainasetteluja. Joistain ihmisryhmistä tehdään syntipukkeja, joita kohtaan yllytetään ennakkoluuloihin ja vihaan. 

Kun populismi ulottuu poliittisiin päätöksiin, ihmisoikeuksien toteutuminen vaarantuu. Populismia vastaan voi toimia levittämällä oikeaa tietoa ja puuttumalla löysään argumentaatioon ja disinformaatioon. 

On tärkeää puolustaa henkilöitä, jotka joutuvat trollien ja vihapostin kohteeksi. Sen voi tehdä julkisesti esimerkiksi internetissä. Jos sitä ei uskalla, yksityisestikin ilmaistu tuki auttaa kohdetta. 

Jos huomaa jonkun toimivan rasistisesti tai muuten syrjivästi esimerkiksi julkisessa liikennevälineessä, tilanteeseen voi puuttua tai vaihtoehtoisesti voi ilmaista tukea menemällä kohteeksi joutuneen viereen tai esimerkiksi myötätuntoisella katseella.”

3. Ymmärrä oma valta-asemasi

Nitin Sood, antirasistisen Fem-R järjestön puheenjohtaja: ”Valtaväestöön kuuluva voi toimia liittolaisena ihmisille, jotka kohtaavat rasismia ja syrjintää. Liittolaisuus tarkoittaa tilan antamista ja aktiivista kuuntelemista, jotta vähemmistöön kuuluva tulee kuulluksi ja nähdyksi ja ymmärretyksi. 

On tärkeää ymmärtää oma valtapositionsa yhteiskunnassa. Sen takia on merkittävää, että ihminen, joka ei itse joudu kohtaamaan rasismia, pyrkii lisäämään omaa osaamistaan ja ymmärrystään rasismista ja sen eri muodoista. Vasta silloin voi aidosti osallistua rasististen rakenteiden purkamiseen.”

4. Mieti etukäteen, miten reagoit syrjintään

Mari K. Niemi, poliittiseen historiaan erikoistunut dosentti, Vaasan yliopiston InnoLabin johtaja: “Mieti, miten itse voit esimerkiksi työssä, harrastuksissa, ystäväpiirissä ja sosiaalisessa mediassa olla synnyttämässä moninaisuutta tukevaa vuorovaikutusta. Syrjimättömyyttä ja yhteisöllisyyttä rakennetaan arjessa. On hyvä miettiä etukäteen, miten reagoida tilanteissa, joissa syrjintää ilmenee. 

Yhdenvertaisuuden nostaminen esiin esimerkiksi työpaikan sisäisessä viestinnässä on tärkeä sanoma niille ihmisille, joita rasismi saattaisi kohdata. 

Itselleni arvokasta on ollut myös eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa viettämäni aika. Nekin ajatukset ja arvot, jotka itselleni ovat vieraita, saavat kontekstia keskustelussa, jossa tavoitteena ei ole valita oikeita mielipiteitä vaan puhtaasti ymmärtää, miksi toinen ajattelee, kuten ajattelee.”


5. Tutkaile omia uskomuksiasi

Jasmina Amzil, Ruskeat Tytöt ry:n toiminnanjohtaja: ”Rasismin ja populismin vastustaminen ja omien arvojen toteuttaminen alkaa aina itsestä. Jokainen voi aloittaa tutkailemalla, millaisia mahdollisesti rasistisia uskomuksia on itse sisäistänyt ja miten rasismi tai vastaavasti normatiivisuus ja homogeenisyys näkyy omassa ympäristössä. Voisinko minä rikkoa tabuja, totuttuja tapoja tehdä, ottaa vaikeankin asian puheeksi omissa ympyröissäni ja tuoda sen näkyväksi myös työssäni? 

Yksi konkreettinen tapa on katsoa populistisen puheen ohi, pintaa syvemmälle ja historiaan. Mitä on kirjoitettu, mitä esimerkiksi vähemmistöihin kuuluvat naiset kirjoittivat jo kymmeniä vuosia sitten? Meillä on tietoa ja viisautta ja empatiaa – se on syytä ottaa käyttöön näinä aikoina.”

6. Vaikuta työpaikalla

Kirsi Pimiä, yhdenvertaisuusvaltuutettu: ”Suomessa rasismi ymmärretään yleensä rasistisena puheena tai tekona. Se on kuitenkin paljon muutakin. Työpaikalla rasismia voi tapahtua esimerkiksi palkkauksessa, muissa eduissa, uralla etenemisessä tai työyhteisössä. 

Esimerkiksi työpaikalla jokaisen on hyvä puuttua rasistisiin tilanteisiin ja kiinnittää huomiota siihen, miten vähemmistöistä puhutaan. On myös tärkeää, että töissä tehdään selväksi, ettei rasismi ole sallittua. Esimerkiksi rasistinen vitsailu työpaikan kahvipöydässä voi olla laissa kiellettyä häirintää.

Työnantajan tulee aktiivisesti edistää yhdenvertaisuutta ja kehittää syrjimättömiä työoloja ja toimintatapoja. Työpaikalla rasismia voidaan torjua yhdenvertaisuussuunnitelmalla. Valtion, kuntien ja kuntayhtymien viranomaisilla on velvollisuus laatia yhdenvertaisuussuunnitelma. Velvoite koskee myös työnantajia, joilla on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä palveluksessa sekä koulutuksen järjestäjiä.” 

Teksti: Ida Levänen