Työsopimuksella on suuri merkitys yksilön taloudelle, joten sopimusteksti kannattaa lukea huolella ennen sopimuksen allekirjoittamista. Suomen Ekonomien työsuhdejuristi Sarianna Heiska vieraili Radio Helsingin Anne ja Heikki show’ssa kertomassa, mihin kaikkeen työsopimusta solmittaessa kannattaa kiinnittää huomiota.

Mikä on ensimmäinen asia, joka täytyy muistaa, kun tekee uutta työsopimusta?

Työsopimus on aina syytä tehdä kirjallisesti. Se pitäisi olla allekirjoitettuna ennen työnteon aloittamista. Jos on tällä hetkellä töissä, uusi työsopimus on syytä allekirjoittaa ennen kuin irtisanoutuu vanhasta työpaikasta.

Uuden työn aloittaminen on aina kuumottavaa. Mikä on yleisin sudenkuoppa, johon voi astua, jos ei ole tarkkana uutta työsopimusta tehdessä?

Se liittyy varmasti tähän kuumottavuuteen eli monesti hätiköidään, on kauhea kiire tehdä työsopimus. Työsopimukset ovat potentiaalisesti melko pitkäkestoisia ja siten myös arvokkaita sopimuksia, ja niillä on todella suuri merkitys yksilön taloudelle. Siihen nähden on hieman erikoista, että moni allekirjoittaa työsopimuksen todella kiireellä ja laittaa nimensä vaikka minkälaisiin ehtoihin.

Siinä kohtaa kun saa työtarjouksen, kannattaa pyytää työsopimusluonnos etukäteen nähtäväksi ja lukea se huolellisesti läpi. Ymmärränhän varmasti kaikki ehdot, joista olen sopimassa? Sitten voi miettiä, onko jotain sellaisia kohtia, joista haluaa pyytää työnantajalta lisätietoja tai neuvotella sopimuksen ehdoista.

Työsopimuksen sisältö ei useinkaan ole aivan kiveen hakattu ainakaan yksityisellä puolella, vaan pientä neuvotteluvaraa voi löytyä. Jos omat muutosehdotukset eivät mene läpi, ainakin on varmistanut, että sopimus on paras mahdollinen, mitä kyseisestä paikasta on saatavissa.

Kuvitellaan tilanne, että olen menossa uuteen duuniin ja saanut sopimusluonnoksen nähtäväksi. Mitä minun tulee katsoa siitä erityisen tarkasti?

Kannattaa ensinnäkin tarkistaa, että kaikki tärkeät ehdot ovat mukana. Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten asioista sovitaan eli sopimuksen sanamuodot ovat tärkeitä.

Keskeisiä työsuhteen ehtoja ovat työtehtävät eli mitä olet menossa tekemään, millä palkalla ja millä eduilla. Tärkeitä ovat myös työnteon alkamispäivä, onko sopimus vakituinen vai määräaikainen ja missä työtä on tarkoitus tehdä eli työntekopaikka. Jos etätyöt ovat itsellesi tärkeitä, niistä kannattaa kysyä. Toki sopimuksessa on myös työaika, vuosiloma-asiat ja irtisanomisaika, jota noudattamalla sopimuksesta pääsee eroon.

Entä sovelletaanko työsopimukseen jotain työehtosopimusta eli tessiä ja jos sovelletaan, mitä niistä? Moni tes-etu on sellainen, että moni luulee niiden olevan lakisääteisiä etuja, mutta ne eivät ole. Tällaisia etuja ovat esimerkiksi lomaraha, pidempi sairausajan palkka, palkalliset perhevapaat, matkakustannusten korvaaminen, yleiskorotukset palkkaan ja monenlaiset lisät.

Sitten on sellaisia ehtoja, joiden kanssa työntekijän tulisi olla hieman varovainen – ja erityisesti nämä korostuvat asiantuntijoiden ja johtajien työsopimuksissa. Saattaa olla esimerkiksi erilaisia tiukkoja salassapitoehtoja, kilpailukieltosopimus, asiakkaiden houkuttelukieltoja, rekrytointikieltoja sekä sanktioehtoja, kuten sopimussakko tai vahingonkorvaus. Jos sopimuksessa on ehtoja, jotka vaikuttavat lainvastaisilta tai kohtuuttomilta, siinä kohtaa ei kannata luottaa siihen, että ei tämä varmaan minua sido, koska ehto voi sitoa tai se voi olla osittain pätevä.

Mistä voi pyytää apua, jos sopimusluonnoksessa on jotain kummallista ja ei itse ymmärrä sitä?

Mikäli jokin tarjotussa sopimuksessa mietityttää, kannattaa konsultoida asiantuntijaa ennen allekirjoittamista. Jos esimerkiksi kuuluu liittoon, liittojen työsuhdejuristit auttavat työsopimusasioissa.

Olet toiminut pitkään työsuhdejuristina. Mikä on pahin ylilyönti, jonka olet nähnyt työsopimusluonnoksessa?

Monenlaista on kieltämättä tullut nähtyä, mutta ehkä pahin ylilyönti on ollut erääseen salassapitosopimukseen liittyvä miljoonan euron sopimussakko.

Mikä oli neuvosi tämän kohdalla?

Kyllä me pitkään keskustelimme siitä, että kohtuuden se kyllä ylittää.



Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan:


Kuuntele Anne ja Heikki show’n aiemmat jaksot:

Näin pyydät lisää palkkaa – entä miten toimia, jos palkankorotus jää saamatta?

Työhyvinvointi lähtee itsetuntemuksesta: mikä sinulle on tärkeää?