Mykkänen Riikka
Yhteiskuntasuhdepäällikkö
p. +358445929939

Ammattiyhdistysliikkeellä on pitkä historia. Sen juuret ulottuvat 1800-luvun Britanniaan, jossa työolot olivat surkeat ja työntekijän oikeudet mitättömät eikä valtiota paljoa kiinnostanut montako ihmistä kuoli työpaikalla.

Työelämä on muuttunut sitten 1800-luvun. Ihmisten rooli tuotteiden tai palveluiden tuottajana on kokenut inflaation, kun koneet, sovellukset ja tekoäly ovat astuneet kuvaan.

Samaan aikaan Suomen Ekonomeissa muutokseen on reagoitu proaktiivisesti. Tilalle on tullut sellaisia asioita kuin inklusiivisuuden ja tasa-arvon edistäminen, turhien kilpailukieltosopimusten rajoittaminen ja jäsenten yrittäjyyden tukeminen.

Julkinen päätöksenteko nojautuu vahvasti liittoihin. Hallituksen työryhmistä löytyvät aina liittojen edustajat. Sieltä, missä käytetään julkista valtaa, löytyvät myös liittojen asiantuntijat. Ja hyvä niin, sillä liitoista löytyy paras osaaminen työelämän kehittämiseen.

Nykypäivän työntekijä haluaa itse määrätä työajoistaan, kompensaation muodostumisesta ja työroolistaan. Nykypäivän työntekijä haluaa turvaa työttömyyden varalle, vaikka hän ymmärtää, ettei mikään ole pysyvää. Nykypäivän työntekijä haluaa vapauden vaihtaa työnantajaa, nauttia elämästä ja saada arvostusta työpaikalla. Hän haluaa kehittyä työssä, saada vastuuta ja olla osa yhteisöä. Mitä näistä liitto voi tarjota? Kaiken.

Kun pohditaan liittoihin kuulumattomia, he saavat paljon hyötyä liittojen jäsenten siivellä. Suomen Ekonomit vaikuttaa esimerkiksi sukupuolten välisen palkkatasa-arvon puolesta ja ikäsyrjintää vastaan. Myös työharjoittelupalkat sekä opiskelijoiden ja aivotyöläisten hyvinvointi ovat Ekonomien agendalla. Tieto siitä, mihin työelämässä pitää vaikuttaa, tulee jäsenten kautta. Vaikuttamistyöstä hyötyvät kuitenkin kaikki.

Liitoilla on merkittävä rooli Suomessa. Työelämä kehittyy kaikkien kannalta parhaiten, kun sovimme asioista yhdessä. Siihen tarvitaan organisaatioita, jotka ajavat ensisijaisesti omiensa puolta.

Tämä kirjoitus on kommentti HS Visiossa 4.6.2022 julkaistuun Elina Seppälän kolumniin ”Vanhentuneet liitot ajavat vain jäseniensä etuja”.